sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tää ei kuulu mulle.

Juuri kun olin kirjoittamassa tämän blogitekstin otsikkoa puhelimeni soi. Ystäväni soitti ja kertoi, että jälleen yksi sivuraiteelle ajautuneista nuorista miehistämme uupui. Hän oli löytynyt kuolleena asunnostaan juhannuspäivänä - yksin - kuolinsyynä ilmeisesti huumeiden yliannostus. Pojan äiti on yhteinen tuttavamme - mitä sanomme, miten lohdutamme?


Surullista on todeta, että yhä useampi aikamme ihminen jää yksin, masentuu, ahdistuu tai uupuu. Olen lukenut, että juuri mielenterveysongelmat ovat Suomessa merkittävin työkyvyttömyyden syy.
Ihmisen syvimpiä tarpeita ovat hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunteet. Jos niitä on vaurioitettu, jää ihminen oman itsensä kanssa varsin yksin.
 Ihanteellisessa tapauksessa tällainen vaille jäänyt, kaltoin kohdelluksi tai torjutuksi tullut - löytää apua niistä lähimmäisistä, jotka huomaavat hädän ja jaksavat kuunnella - 'ottaa syliin'. Vammautunut itsetunto voi näin rakentua uudelleen, ehyeksi ja vahvaksi osaksi hänen tulevaa elämäntarinaansa.

Näin kävi minulle, silloin 35-vuotiaalle Salomelle.. Eräs 'Elisabet' löytyi, joka otti siipien alle kotiinsa - tämän itkevän sisaren - niin pitkäksi aikaa, että jaksoin taas palata tähän ankaraan maailmaan.
Kutsun tätä silloista auttajaani Elisabetiksi sen vuoksi, että aikanaan Jeesuksen äiti, silloin noin 14-15 vuotias Maria-neito, juoksi enkelinäyn saatuaan kauas toiseen kaupunkiin, uskovan tätinsä Elisabetin luo - suojaan ihmisten pilkalta ja viipyi heidän luonaan noin kolme kuukautta, sillä eihän edes hänen sulhasensa Joosefkaan ensin ymmärtänyt tilannetta ja aikoi salaa hyljätä hänet - avionrikkojan.

Erityisesti meidän kristittyjen kuuluisi kulkea tässä yhteiskunnassa silmät ja sydän apposen auki. Ketään ei jätetä - ei nuorta ei vanhaa - ei rikasta eikä köyhää. Kellään meistä ei ole oikeutta sanoa: "Tää ei kuulu mulle". Olen lukenut mukavan tarinan tästä aiheesta ja otan sen tähän loppuun suuresti lyhennettynä.
Se kertoo neljästä ihmisestä, joiden nimet olivat Jokainen, Joku, Kuka tahansa ja Ei kukaan.

" Oli tärkeä tehtävä, joka piti hoitaa. Ja Jokainen ajatteli, että Joku sen tekisi. Kuka tahansa olisi voinut sen tehdä, mutta Ei kukaan sitä tehnyt.
Joku tuli siitä vihaiseksi, koska se oli Jokaisen tehtävä. Jokainen taas ajatteli, että Kuka tahansa tekisi sen, mutta Ei kukaan tajunnut, että Jokainen jättäisi sen tekemättä. jne, jne".  
                                                                                                              (Kontio-lehti: Ari Tähkäpää)
Kuulostaako tutulta? Mihin itse voisin ja uskaltaisin puuttua? Välittäminen, auttaminen ja puolustaminen - ne nyt ainakin kuuluvat meille kaikille.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti