Tässä on tie

Törmäsin humanitäärisellä kirpputorillamme pieneen  kirjaseen - erityisesti motoristeille painettuun Raamattuun, jonka nimi on hauskasti keksitty: " Tässä on tie." Niin - ellei olisi tietä ei olisi motoristejakaan. Mutta sanalla tie on suuri merkitys myös tämän pienen pehmeäkantisen kirjan sisällön kannalta. Sanoohan kirjan päähenkilö - Jeesus - itsestään, että Hän on TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ.
Minun poikani on erään helsinkiläisen moottoripyöräkerhon presidentti. Kun minä sitä hänelle äimistelin toppuutteli hän minua ja sanoi:" Kuule, ole huoletta. Meidän kerhomme päämissio on murtaa myyttejä. Kun mummo tulee täysine kauppakasseineen ulos kaupan ovesta, näkee motoristin ja pelästyy - hyppää liiviveikko pyöränsä päältä, kiirehtii avaamaan liikkeen oven, kantaa kassit mummon autolle ja toivottaa hänelle lähteissään 'siunattua päivää.'

Usko muuttaa ihmistä, murtaa muureja ja hajottaa vanhoja, jonninjoutavia tottumuksiamme. Kun minä 35-vuotiaana tulin uskoon tapahtui elämässäni suoranainen räjähdys. Silmäni näkivät. Korvani kuulivat. Näköpiirini laajeni. Iloni ylti uusiin korkeuksiin. Aloin ahmia hyvällä ruokahalulla Jumalan sanaa. Olin niin rakastunut perheeltä saamaani punanahkaiseen vetoketjuraamattuuni, että se kulki kaiken aikaa matkassani. Jopa tiellä ajaessani se matkusti kanssani auton etupaneelilla - sillä siinä sen näin kaiken aikaa.
Mutta sen näkivät myös autoni ohi kävelevät kadun miehet ja naiset ja kerran sen oli nähnyt myös eräs kunnon kirkkouskovainen. Hän oli silloisessa pikkukaupungissani jakanut näkemäänsä tuohtuneena seuraavasti: " Ei se Salome mikään oikea uskovainen voi olla, kun sen Raamattu keikkuu kaiken aikaa auton etuikkunalla. Ei sillä lailla voi pyhiä esineitä kiikuttaa. Niiden kuuluu olla hyllyssä.".

Tämä kommentti kuuluu samaan sarjaan kun mitä kuulin 1990-luvun Inkerinmaalta, jonne suomalaiset rakensivat mummoille (ja silloin eli vielä pappojakin) kirkkoja. Eräs mummo ei voinut tulla lainkaan kirkkosaliin kun siellä oli niin epäpyhä soitin kuin kitara. Ja eräs toinen oli äkeissään siitä että kirkon seinien sisäpuolelle oltiin rakentamassa niin epäpyhää huonetta kuin wc?
Eivät nuo pyhän ja epäpyhän käsitteet ole välttämättä meille itsellemmekään kovin selviä. Siksi muistutan itseäni ja muita, että meidän sydämemme on se, josta kaikki pyhä tai epäpyhä lähtee - joten sitä pikku lihasta kannattaa tarkkailla... että mitä puppua se kulloinkin meille höpöttää.