Minua on huvittanut netistä löytämäni pohjalainen olla-verbin taivutus: moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs, moomma oikias, tootta vääräs, noon aivan mettäs.
Tuo murre on minulle vieras, mutta siinä kajahtelee ylpeys, omanarvontunto, jopa mahtipontisuus oikeassa olemisesta.
Kun olin lapsi ja nuori, Suomessa oli aika helppoa elää, koska ainakin maalla elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa. Ihmisten elämäntapa oli keskenään hyvin samanlainen. Jopa ajattelu ja niiden pohjana olevat arvot olivat pitkälti kaikille tuttuja. Ellen ole aivan väärässä 😀, niin siihen aikaan ihmiset eivät olleet niin varautuneita toistensa ajatuksia kohtaan, vaan he olivat avoimempia muiden asenteiden ja mieltymysten suhteen. Muistan itse kokeneeni koulu- ja opiskeluaikana sekä työelämän alkuvuosina eri tavalla ajattelevat ihmiset hyvin kiinnostavina ja heidän erilaisen elämäntyylinsa mukavalla tavalla haastavana.
Nyt olen ihmetellyt aikuiseksi varttuvaa sukupolvea siinä, miten tärkeää heidän on etsiä ja löytää täysin itsensä kaltaisia ystäviä. Jos tällaista sielunsiskoa, - veljeä, tai ryhmää ei vielä ole sattunut löytymään, niin nuori on ollut aivan epätoivoinen. Ryhmien sisäiset arvot voivat olla niin vahvoja, että raja-aidat eri tavalla ajattelevien välillä ovat kohonneet korkeiksi. Moni asia erottaa nuoria: musiikkimaku, pukeutuminen, kiinnostuminen meikeistä, kasvissyönti, vegaanius, maahanmuuttoon suhtautuminen, tasa-arvokysymykset, sateenkaariarvot ja suhtautuminen uskontoon.
Olen miettinyt silloin tällöin sitä, miten näiden nuorten omassa arvomaailmassaan elävien ihmisten kanssa osaisi puhua, ettei joutuisi kokonaan vastakkaiselle puolelle ja etääntyisi siten rakkaista ihmisistä. Meillä on ihmisinä kuitenkin paljon enemmän yhteistä kuin erottavaa. Pitäisi pyrkiä keskittymään niihin asioihin, jotka ovat tuttuja ja yhteisiä. Ehkä tärkeintä on unohtaa oma "oikeassa oleminen" ja asettua kuuntelijan rooliin.
"Kuunteleva mies saa aina puhua." Snl. 21:28 pitää yhä vielä myös paikkansa.
Eräs ystäväni kertoi äidistään, joka osasi olla hyvin ymmärtävä lapsiaan ja lastenlapsiaan kohtaan. Kun hänelle esiteltiin uusia puolisoita, hän otti kaikki avosylin vastaan, eikä kritisoinut ketään. Hän sanoi omalla hersyvällä murteellaan: - Mie en sano mittään, ennen kuin miult kysytään."
Suun supussa pitäminen - silloin kun kukaan ei halua kuulla mitään arviointeja - on varmaan hyvin viisas tapa.
Raamatun ohje erilaisuuden kohtaamiseen on myös hyvä.
Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Room. 12:10
Kun keskustelukumppani kokee tulevansa kuulluksi ja saaneensa rehellistä arvostusta, voi kuuntelijakin saada hetken, jolloin voi ripauttaa toiselle jotain omasta arvomaailmastaan. Eikä silloin kumpikaan koe tulleensa tyrmätyksi.
Silloin voi hetken iloita elämän moninaisista väreistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti