torstai 17. syyskuuta 2020

"Minä olen minä!"


Anoppini oli päässyt yli 90-vuotiaana vanhustentaloon asukkaaksi. Hän oli kuitenkin kovin närkästynyt  talon nimestä. - En minä ole mikään vanhus! anoppini ilmoitti. Kysyin vähän nokkavasti, mikä hän sitten oli. - Minä olen minä! hän huudahti topakkana.

On mielenkiintoista miettiä, minkälaisen identiteetin itsellemme omaksumme. Se on ehtinyt muodostua elämän aikana, kokemukset ja historiamme ovat sen muovanneet. Olemme saaneet vahvistusta ympäröiviltä ihmisiltä, minkälaisena he meidät näkevät. Palautetta on tullut onnistumisista ja epäonnistumisista, ja se on lisännyt itsetuntemustamme.

Pidämme aika hanakasti kiinni siitä, minkä koemme omaksi identiteetiksemme. Se voi olla sitoutunut opintopolkuun, työelämään ja uraan. Itse ajattelin työaikana, että olin kokenut ja kekseliäs, lapsista tykkäävä opettaja. Nyt ajattelen, että olen mukava mummi, kuvantekijä ja kirjoittaja.

Joskus nämä identiteettileimat ovat niin tiukassa, että jos joutuu omasta identiteetistään luopumaan, niin oma maailma tuntuu suorastaan romahtavan. 

Nyt moni on joutunut luopumaan työstään koronan aiheuttaman työvoiman vähentämisen tai työpaikan häviämisen takia. Työtä tekevän identiteetti saattaa musertua kokonaan, kun hän joutuu nopeasti työttömäksi.

Joku innokas urheilija on joutunut jättämään aktiivisen urheilijan identiteetin, kun sai vamma tai sairaus on jäänyt pysyväksi. Joku toinen taas on luonut itselleen identiteetin taiteilijana, mutta murskaava kritiikki on saattanut lyödä hänet niin maahan, ettei enää pystykään jatkamaan työskentelyä, vaan on kuin halvaantunut.

Jos meidän identiteettimme perustuu omiin suorituksiimme ja jatkuvan onnistumisen ja menestymisen ylläpitoon, niin romahdus vastoinkäymisten kohdatessa on suuri. 

Jos identiteettimme juuret ovat kuitenkin syvemmällä kuin omassa itsessämme - Jeesuksessa - näkökulma kääntyy vastoinkäymisten kohdatessa omasta navasta Jeesuksen rakkauteen.

Kun katsomme Jeesukseen, niin emme jää koskaan tyhjin käsin, vaikka kaikki, mitä olemme aiemmin arvostaneet, menisikin. Vain Jeesus riittää. 

Löysin Martti Lutherin ajatuksen samasta näkökulmasta. "Olen pitänyt monia asioita käsissäni ja menettänyt ne, mutta kaikki se, jonka olen antanut Jumalan käsiin, on säilynyt,"



Vain Jeesus riittää, kun kaiken peittää yö
ja sydän tuskan täyttämänä lyö.
/:Kun kuljen kautta korven pimennon,
vain Jeesus riittää, Hän yksin luonain on.:/

Vain Jeesus riittää, kun myrskyt raivoaa
ja aallot uhkaa purren upottaa.
/:Oi auta Herra, huudan tuskissain.
Hän tyyntää myrskyn, kun on mun purressain.:/

Kosonen - Uusikylä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti