Hajonnut, rikki.

Puhuimme Magdaleenan kanssa edellisellä kerralla tavatessamme, että tätä aikaa voisi kutsua 'I love me'- ajaksi. Aion tässä jatkaa samasta aiheesta, sillä  asia askaruttaa minua vielä.  Kuva tekstini alussa on otettu seinällämme olevasta vanhasta taulusta. Se viestii mielestäni myös omalla tavallaan tätä aikaamme. Haluamme näyttää ulospäin kauniilta, ehjilta ja hyvinvoivilta, mutta samaan aikaan saattaa sisimpämme olla aivan rikki.

Meidän perheemme jääkaapin ovessa oli aikanaan sanomalehdestä leikattu, neljä kuvaa sisältävä sarjakuva. Siinä istuivat ruokapöydän ääressä vastakkain mies ja vaimo. Vuoropuhelu, kuva kuvalta, kulki näin:
Mies:  Minä, minä, minä jne jne.
Mies:  Minä, minä, minä jne jne.
Nainen:  Entäs minä?
Mies:  Viimeisessä puhekuplassa oli vain yksi sana: "Huokaus."

Tämä sarjakuva karrikoi hyvin sitä minäkeskeistä ja ehkä ahnettakin maailmanaikaa missä nyt elämme. Omana mannekiinina meillä täällä Suomessa voisi olla vaikka Nokian entinen toimitusjohtaja Steven Elop. Hänen kohdallaan on jokaisen helppo tehdä kysymys:"Miksi vähempi ei riittänyt?" Paljon vaikeampaa on tehdä sama kysymys meille itsellemme.
Tämän elämän tarkoitus kun ei taida olla siinä itsekkäässä ja rajoittamattomassa vapaudessa ja itsensä toteuttamisessa, josta on tullut ikään kuin oman aikamme uskonto. Nautinto on läntiselle nykyihmiselle suorastaan velvollisuus. Se määrittää onnellisuuden asteen. Vahvoja yksilöitä arvostetaan ja heikot haluaa yhteiskunta panna sivistyneellä tavalla syrjään. Elämästä on tullut armotonta.

Ihmiset kuluttavat tällä hetkellä kolmanneksen enemmän, kuin mihin maapallon luonnonvarat riittävät. Euroopankin talouskriisissä valtiot ovat ylittäneet sen, mitä ne pystyvät tuottamaan. Kokonaiset valtiot ovat konkurssin partaalla. Omastakin maastamme tiedämme, että kulutamme koko ajan velaksi, tulevien sukupolvien piikkiin. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen on valottanut tätä ongelmaa seuraavasti: "Kun katsomme ihmiskunnan historiaa taaksepäin, näemme valtavia kulttuureita, jotka ovat vaipuneet hiekkaan. Se voi tapahtua uudelleen. Länsimainen elämäntyyli on tullut päätepisteeseensä".

Washingtonissa toimivan Worldwatch Instituutin Maailman tila 2010-raportti väittää, että juuri kulutuksesta johtuva ilmaston lämpenenminen, ekosysteemien heikkeneminen ja lajien katoaminen ovat johtamassa maapallon umpikujaan. Hiljattain luin iltapäivälehdestä uutisen, jossa kerrottiin, että UFF:in keräyslaatikoihin tuotiin viime vuoden aikana yli yhdeksän miljoonaa kiloa vaatteita??!!Ostamisesta on tullut sairauteen verrattava riippuvuus. Mutta voiko onnea ja turvallisuudentunnetta ostaa? Tai identiteettiä?

Evankeliumi saattaisi olla se ravinto, jolla tällaisen kyltymättömän nälän voisi saada taittumaan.Ydinkysymys on vain se, oivaltaako ihminen jossain elämänsä mutkassa, mistä hän on kotoisin ja kenen luo hän palaa.
Kristityillä on uskossaan avautunut kokonaa uusi maailma, jota valaisevat syntien anteeksisaamisen ilo ja lähimmäisenrakkauden valloittava tehtävä.
Anna-Maija Raittilan sanoo sen runossaan näin:
 "Lasten nälkä ja kansojen kuolemansätkytys kaatuu päällemme maanosien leveydeltä, mutta minä osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan."