tiistai 15. lokakuuta 2013
Kutsumaton seuralainen.
Kuva: Suuri kuvaraamattu: Jobin kirja.
Sain muutama aika sitten mietittäväkseni mielenkiintoisen, mutta vaikean probleeman. Se tuli puhelimitse ja keskustelijana oli eläkkeellä oleva mieshenkilö. Hän kertoi olevansa kuin se Egyptin faarao, joka Mooseksen aikaan sai kokea seitsemän eri vitsausta. Ne olivat Jumalan rangaistuksia ja johtuivat faaraon kovapäisyydestä, kun hän ei halunnut luopua orjatyövoimastaan, juutalaisista. Puhelinkeskusteluni mies koki, että ne seitsemän sairautta, jotka häntä olivat vaivanneet ja yhä vaivasivat, oli annettu hänelle hänen syntiensä vuoksi, ikään kuin syntien sovittamiseksi.
Vielä minua edeltäneen sukupolvenikin aikana usein ajateltiin, että sairaudet olivat syntien seurausta. Mm. kilttiäkin kiltimpi anoppini, jonka ruumiin reuma oli runnellut 90% :sesti, kertoi, että muutamat olivat häneltä kysyneet, että miten paljon pahaa hän oikein on tehnyt, kun on noin sairas.
Mitä sairaus sitten on, ellei sovitusta? Ja kuinkahan kamalan sairaita me itsekukin olisimme, jos asia todella olisi noin? Tai toisinpäin ajatellen: Jos elämän tärkein asia olisi terveys, joutuisimme toteamaan, että olemme kaikki tosi surkeasti epäonnistuneet tässä asiassa. Olen kuullut erään lääkärin sanovan asian näinkin:
"Tervekö? Se kertoo vain siitä, ettei ole vielä tarpeeksi tutkittu."
Elämme maailmassa, joka on täynnä miksi- kysymyksiä. Meitä kohtaavat tapaturmat ja onnettomuudet. Saamme kuulla ilkeitä sanoja, nähdä pahoja tekoja. Miksi on näin?
Kipu, suru ja kärsimys kuuluvat jokaisen elämään, johtuen siitä, että tämän maailman alkuperäinen järjestys on rikkoutunut. Syntiinlakeemuksen seurauksena maailmaan tuli kuolema, ja siksi jo sikiämishetkestä alkaen olemme alttiina sairauksille, vanhenemiselle ja lopulta kuolemalle. Paavali kuvailee asiaa näin: Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen." Ja Jobin ystävä Elifas sanoo:" Ihminen on syntynyt vaivaan."
Näin vaan on. Mutta tärkeistä tärkeintä on se että muistamme, ettei meille tapahdu mitään mitä Jumalan ei tietäisi. Joskus kärsimys on suorastaan Jumalan lähettämä, mutta se ei ole Jumalan rangaistus. Hän kyllä vihaa syntejämme, mutta meitä syntisiä ihmisiä hän rakastaa.
Sitä paitsi --- terveys ei ole elämän pääasia. Se on kyllä suuri Jumalan lahja, mutta voi myös muodostua pääasian esteeksi. Jeesus selitti tämän asian näin: "Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat."
Muistan työmaailmastani erään kollegan, joka alinomaa kertoi siitä miten hyvin hänen perheellään olivat kaikki asiat. Miehellä oli arvostettu työ, aikuisilla lapsilla mieluisat opiskelupaikat yliopistolla. Kaikki heidän perheessään olivat myös ihan mahdottoman terveitä jne. Tarinaa riitti. Muistan tätä kuunnellessani usein ajatelleeni, että onko tuo perhe ihan kokonaan Jumalan unohtama, sillä juuri keskeneräisyytemme, epätäydellisyytemme ja puutteemme ovat ne ominaisuudet meissä, joille Jumalalla on käyttöä. Jumalan silmissä rosoinen ja rikkinäinen on kaunis.
Vaikeudet ovat usein osa Jumalan kurssia. Sairaus kutsuu usein kovapintaisimmankin turvautumaan Jumalaan. Enemmän ihmiseksi tullaan sillä, että Hän riisuu meitä omastamme!!
Vapahtaja itsekin alensi itsensä ja eli ihmisenä ihmisten joukossa. Meillä on Jumala, joka itsekin vuoti verta. Mutta kun tämä Herra ottaa kärsivän omaksi lapsekseen, alkaa hän myös kasvattaa 'lasta' oman perheensä tavoille. Niihin kuuluu sekin, että Isä puhuu ja lapset kuuntelevat.
Osaisinpa minäkin olla sellainen pieni ihminen, jolla on suuri Jumala. Kumpa osaisin toivottaa Luojani tervetulleeksi joka päivä kiireen, kivun ja ilon keskelle.
Jobin ystävä Elifa valisti Jobia seuraavin sanoin: (Job 5):
"Hyvä on sen osa, jota Herra ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta! Hän haavoittaa, mutta myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta se myös paranataa."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti