sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Minä minun minua
Kuva on Magdaleenan yöpaidasta.
Tyttäreni katseli yöpaidassani olevaa tekstiä ja sanoi, että minulla on 2-vuotiaan yöpaita.
Hän alkoi kertoa, miten hänen juuri kaksi vuotta täyttänyt oma pikkutyttärensä oli mennyt peilin eteen, tarkastellut itseään ja työntänyt leukaansa hiukan eteenpäin ja alkanut luetella:
- Minä. Minun. Minua. Minulle.
Salome kirjoitti siitä, että elämme parhaillaan I love me- aikaa, jossa ihminen itse on noussut kaiken keskipisteeksi. Minä-sana on historian eri aikoina merkinnyt ihmisille hyvinkin toisenlaisia asioita. Sokrateelle "tunne itsesi" ja "katso peilistä" merkitsivät jotain aivan muuta kuin nykyajan ihmiselle. Hänen aikanaan ei ollut mitään sellaista minän käsitettä, jonka nykyihmiset tuntevat. Sokrateen kehotus oli jotain hyvin konkreettista, siinä kehotettiin ihmistä tuntemaan itsensä sosiaalisen ryhmän jäsenenä. Ihmisen tuli hoitaa hänelle kuuluvat tehtävät, samoin hänen tuli pitää huolta itsestään ja terveydestään. Yksilöllisyyttä ei ollut, eikä mitään yksityisyyttä, mikä on hyvin myöhäinen keksintö. Yksityisyyshän edellyttää jo omaa aikaa ja huonetta.
Ihmiset ovat alkaneet kysellä tietoisuuden kehittyessä: - Kuka minä oikein olen?
Markku Ojanen kirjassaan Murra onnellisuuden esteet sanoo, että jatkokysymyksiä tuohon äskeiseen ovat: - Mihin minä oikein kuulun? Tässäkö minun elämäni on? Olisinko voinut elää toisin? Ja sitten oikein suomalaisten perushuoli: - Mitä minusta ajatellaan?
Länsimaisessa kulttuurissa yksilön asema on ollut aina keskeistä. Sen mukana on tuonut mukanaan tietoisuuden ihmisen arvosta, tasa-arvosta, vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Kaiken hyvän vastapainona yksilöllisyys vahvistaa minuuden kokemusta. Kun minuus laajenee laajenemistaan, se on lopulta vaarassa haljeta. Säröt voivat ulottua minuuden ytimeen, aina ihmisen identiteettiin asti.
Identiteetti jäsentää ihmisen suhdetta maailmaan, jokaisella on oltava maailmassa oma paikka. Identiteetti kertoo myös erilaisuudesta muihin ihmisiin nähden. On vaikeaa elää juuri tässä samanlaisuuden ja erilaisuuden jännitteessä.
Suomen Kuvalehti 27.9. 2013 kirjoittaa artikkelissaan Oikeamieliset nuorison totuuden etsinnästä. Artikkeli puhuu suomalaisten asenteiden muutoksesta. Siinä missä ennen sanottiin me, on nykyisin minä-minä. Itsekkyyden lisäksi kyse on asioiden hahmottamista yksilön näkemyksestä ja kokemuksesta käsin ja oman jäljen jättämisestä maailmaan. Monille nuorille jäljen jättäminen voi tarkoittaa esim. nimen kirjoittamista tasa-arvoista avioliittoa kannattavaan adressiin.
Toukokuun Time-lehti vei minä-teeman vielä pidemmälle. Se puhui nuorista aikuisista minä-minä-minä-sukupolvena.
Mielenkiintoisia historiallisia linjoja ja nykyajan trendejä nousee minä-ajattelun muutoksesta.
Itse toivoisin, että voisin minä-höpötyksen ja omalla minällä asioiden mittaamisen sijasta pystyä sanomaan "Kaikki minun juureni ovat hänessä". Psalmi 87:7
Hänessä - siis Jumalassa! Haluaisin oikein levätä siinä ajatuksessa ja luottaa siihen.
Silloin varmaankin teoillani ja niiden vaikuttimilla voisi olla kestävä pohja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti