tiistai 8. lokakuuta 2013
Kultaomenia
Salome kirjoitti viimeksi siitä, miten välillä on aika puhua, ja välillä taas aika vaieta. Monta kertaa joudun kipuilemaan puhumisen oikean ajoituksen kanssa. En oikein tiedä, mikä olisi viisasta. Joskus taas on varma, että juuri nyt pitäisi laukaista jotain nasevaa, mutta mitään ei nouse mieleen, ne osuvat sanat tulevat vasta kotona.
Sanalaskut 25: 11 ylistää sopivalla hetkellä sanottujen sanojen merkitystä:
"Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat."
Aloin miettiä omaa elämääni, ovatko minun elämääni joskus ohjanneet oikeaan aikaan lausutut sanat. On vähän vaikea muistaa yksittäisiä lausahduksia, usein on kyseessä laajempi tapahtumaketju. Tärkeitä lähimenneisyydessä sanottuja sanoja ovat olleet mm. se, miten Salome rohkaisi minua maalaamaan, tai Susanna yllytti pitämään tätä blogia. Muutama vuosi sitten eräs tamperelainen runoilija kehotti minua tekemään lapsirunoistani kokoelman. Hänen luottamuksensa asiaan kantoikin minua eteenpäin, ja pari vuotta sitten sainkin lähettää hänelle painosta tulleen runokirjan.
Lapsuudessa ja nuoruudessa 1950- ja 1960-luvuilla kannustuksen saaminen oli vähäistä. Opettajilla ei ollut kovinkaan usein tapana kehuskella. Usein hyviin sanoihin kätkeytyi toinen puoli. Muistan ruotsinopettajani, joka lauleskeli minulle, että Magdaleena, Magdaleena, isän äidin nukki ja sanoi (olin silloin 12 v), että olen osaavainen, mutta laiska. Siinä heti himmeni asian myönteinen puoli, kun toisella kädellä läpsäistiin.
Silloin oli myös tapana ajatella, että jos lasta kehuu, niin tästä voi tulla omahyväinen.
Työssäni olen tavannut satoja lapsia ja nuoria, mutta myös aikuisia työharjoittelijoita. Jälkeenpäin olen silloin tällöin kuullut, miten jotkut sanani ovat olleet jollekin ihmiselle kultaomenia, ne ovat olleet tärkeänä elämäneväänä. Yleensä on käynyt kuitenkin niin, että en edes tunnista n.s. omia rohkaisunsanojani, kun joku niistä kertoo. Taitaa olla niin, että aika paljon vaikuttaa myös vastaanottajan asenne ja mielentila, miten hän sanat pystyy ottamaan vastaan ja tulkitsee niitä.
Puhuminen lähtee ensin aina kuuntelemisesta. Pitäisi varmaan pysähtyä enemmän kuuntelemaan lähellä olevia ihmisiä. Yrittää kuunnella heitä oikein aktiivisesti, eikä vain hymistä, että "niin, joo, ihan totta, tosi kiva". Jospa tarkkaan kuunnellessa mieleen nousisi jotain toiselle jaettavaa.
Ehkä joskus saattaisi antaa tietämättään toiselle kultaomenan.
Kirjailija Torsti Lehtinen kertoo tarinaa siitä, kuinka hän nuorena miehenä suhtautui uskontoon hyvin kriittisesti, mutta sitten Helsingin kadulla eräs nuori iloinen amerikkalainen tyttö tuli juttelemaan hänen kanssaan ja sanoi yksinkertaisesti: - Jesus loves you, brother!
Siitä alkoi Torstin elämän muutos. Hän oli saanut oikean kultaomenan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sanoilla on suuri voima.
VastaaPoistaJumala loi maailman Sanan voimalla." Jumala sanoi ja tapahtui niin". Samoin Johanneksen evankeliumi alkaa näin, "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." Jumalan sana myöskin uudestisynnyttää meidät elävään toivoon. Meidän sanoillamme myöskin on suuri merkitys. Voimme niillä kirota tai siunata,sitoa tai vapauttaa. Siksi ei ole yhden tekevää, mitä ajattelemme ja millaisia sanoja käytämme ajatuksissamme.Siis meidän on alettava kylvää mieleemme hyvää hedelmää tuottavia sanoja, ajatuksia ja asenteita. Kylvö tapahtuu sisimmässämme, siis sydämessämme. Se mitä siellä kasvaa, tulee ulos erilaisina mielen ilmauksina, käytöksessämme ja teoissamme. Tulee mieleeni se Salomen kirjoitus, "Kaksi koiraa". Eli meidän kannattaa ruokkia sydäntämme hyvillä Jumalan mielen mukaisilla asioilla. Kiitos Magdaleena ja Salome hyvistä kirjoituksistanne. Debora.
Kiitos, Sinulle Debora, kommenteistasi. Ihailen, miten hyvin tunnet Raamattua ja löydät osuvia kohtia kirjoituksiimme.
VastaaPoista