Magdaleena on, minun vielä Eilatissa ollessa, julkaissut blogissamme tästä samasta kohteesta kuvan. Hän oli ottanut kuvansa varmaankin viikko ennen minua, kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan seurakunnan parvekkeelta. Minun kuvani on otettu tasan viikkoa myöhemmin, iltahämärissä, samaisen, Eilatin puoleisilla vuorilla sijaitsevan 9-kerroksisen tornitalon katolta. Sapattikokouksen päätyttyä olimme kaikki kiivenneet talon kaiteella ympäröidylle tasaiselle katolle, josta käsin siunasimme alueen maita ja kansoja. Israelin lisäksihän sieltä näkyvät Jordania, Saudi-Arabia ja Egypti. Tilaisuuden päätteeksi töräytti pastori soofar-torveensa ja sen ääni jäi kiirimään kaupungin ylle. Tunne sisälläni oli tässä hetkessä värisyttävän juhlallinen.
Kuvassa taka-alalla näkyy siis Jordanian puoleinen vuoristo ja sen alapuolella sijaitseva Akaban kaupunki, johon on Eilatista matkaa vain viitisen kilometria.
Kun Magdaleena-paran viikon kestänyt piipahdus oli päättynyt, päätimme Ruut-ystäväni kanssa mennä ikäväämme lievittämään erääseen löytämäämme uuteen ruokapaikkaa kaupungin halkaiseman kanavan tuolla puolen. Matkalla kohti kanavan ylittävää siltaa kuului edestämme vasemmalta, Eilatin vuorten suunnalta, äkkiä kova jyrähdys. Pysähdyimme silmät seljällään kuuntelemaan jatkuuko tuo ääni. Taas jyrähti. Ukkonen se ei ainakaan voinut olla, sillä taivas oli täysin pilvetön.
Olimme edellisenä päivänä kuulleet erään paikallisen historianopettajan kertomana uutisen siitä, että taas oli Israelin alueelle tehty ohjusiskuja, mutta ne olivat onneksi pudonneet asumattomille alueille. Olimme siis varmoja, että nämä jyrähdykset olivat jatkoa eilisille. Odottelimme hievahtamatta mitä nyt seuraisi ja kun niitä ei enää uusia tullut, jatkoimme matkaa kanavanrannan ruokapaikkaamme. Mutta odotellessamme annosten valmistumista alkoi uusi jyrähtely, mutta nyt ääni kuului Jordanian suunnalta. Tuijotimme vuoria takanamme. Näkyisikö siellä jotakin, räjähdyksiä, lieskoja tai... ... ja silloin koko probleema valkeni meille. Suuri rekka ylitti juuri kanavasillan ja sen peräpää aiheutti jälleen kovan jyräyksen. Kanavan ylittävä silta oli nostosilta ja siinä oli joitakin liikkuvia metalliosia, jotka raskaan ajoneuvuon ylittäessä sitä osuivat lujasti rämähtäen toisiinsa, kuulostaen suorastaan räjähdykseltä --- ainakin herkkähermoisen turistitytön mielikuvituksessa.
Koti-Suomessa sain kuulla, että Gazan alueelta oli todellakin ammuttu lomamme jälkimmäisellä viikolla Katjusa-ohjuksia Israelin puolelle, mutta koska niitä ei voi ohjailla, olivat ne lennelleet minne sattuu, eikä vahinkoa ollut tullut kenellekään, eikä millekään. Kokemuksestamme kovasti huvittuneelta mieheltäni sain kuulla , etteivät Gazan suunnalta lähetetyt ohjukset Eilatiin asti mitenkään edes lentäisi.
- Mutta, mutta... minähän luulinkin että Al Gaida ja Siinai ja sillälailla...
Viime vuonna, kuuden viikon matkamme aikana, oli tässä maassa, kuin myös koko maailmassa, poliittisesti hieman hankalampi ajankohta. Olihan Israelissa pääministerin vaalit ja samassa kuussa Yhdysvaltain presidentinvaalit. Silloinkin, eräänä iltana huoneessamme, pelästyimme pahan kerran, kun ulkoa alkoi kuulua valtaisa rakettitulen räiske. Kun lopulta uskalsimme raottaa verhoja saimme iloksemme todeta, että kaupungilla oli meneillään jokin iso juhla ja taivaalle ammuttiin valtava määrä kauniita ilotulitusraketteja.
Kyllä meitä tyttöjä silloin nauratti.
Mutta tulenaroilla siirtokunta-alueilla, niin rannikon tuntumassa kuin pohjoisessakin, ei naureta. Myös Suomesta käsin on näille seuduille hankittu luodinkestäviä bussipysäkkejä sekä pommisuojia. Jatkuvan pelon alla elävät lapset kokevat näillä seuduilla syvää ahdistusta. Eräs suomalainen kristillinen järjestö on rahoittanut pelosta sairastuneille nuorille tytöille oman asuntolan - hoitokodin - jonka yhteydessä on myös koulu. Paikka on nimeltään Eden.
Puolin ja toisin tätä maailmankolkkaa on hätää, emmekä me voi asialle mitään. Tai voimme tietysti - rukoilla! Eikä se olekaan vähäinen apu. Olisipa jännittävää joskus nähdä aivan konkreettisesti se voima minkä rukous muassaan tuo - asiaan kuin asiaan. Sen näkeminen saisi varmaan meissä aikaan monia uusia siipipareja.
Matteus 5:9 sanoo:
"Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman."
Kuvassa minua ja Ruut-ystävääni imarteleva riikonkukko paikallisella delfiinirannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti