Auringon ikävä
lasia talven ikkunassa.
Kurkotan valoa kohti
Kuusien kumartuneet niskat
talven ja tuulen taivuttamat
Lumitaakat olkapäillä
Kaikki kaipaavat valon viivähdystä
ruokojen kohmettuneet sulkakynät
kesken kahinaansa hiljentynyt kaisla
Hiljentyneet myös minun sanani
värini
liikkumattomina lepäävät kynät
Päivät täällä täynnä pimeää
- mutta jossain niin avaraa, että utukin murenee
Haron, hapuilen
yö hyytää eksyneitten tähtien puistossa
Juuri tänään kohoan kaikkia
kysymyksiä ja kipuja keveämpänä
Tahdon vain katsella valtavaa Valoa
Magdaleenan kuva ja runo ovat syntyneet elämänkaarimaalauksen kurssilla pari päivää sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti