maanantai 13. tammikuuta 2014

Unenomaista





Täällä Eilatissa kaikki tuntuu kovin unenomaiselta. On kummalliselta löytää kaikki tutut asiat uudelleen. Talvi on samalla tavalla taittumassa kuten viime vuonnakin täällä ollessamme. Pelargonian pikkutaimet on istutettu, kastelulaitteet kulkevat niiden juurilla.
Hotellin käytävät kiemurtelevat tutusti palmujen alla. Kivetyksellä taapertaa punertavarintainen  tuttu kyyhky.
Pöydänkulmalla on pitaleipää, hummusta ja tuoreita pikkukurkkuja. Ja koneeni vieressä  käden ulottuvilla kupillinen murukahvia.

Kuin unta ja kuitenkin hetken aikaa totta ja tätä elämää.

Tänä aamuna luimme kolmen matkalaisen kesken Richard Bewesin kirjaa Hyvää Yötä. Sain kirjan ystävältäni, Elisabetilta, syntymäpäivälahjaksi. Kirjan ajatukset on tarkoitettu illalla viimeiseksi pyörimään mielessä niin, että alitajunta voi olla niitä myös työstämässä.
Me tosin luimme kirjan ensimmäisen tekstin aamupalaksi, ja hyvin se tuntui meille kolmelle, Salomelle, Ruutille ja minulle, sopivan, sillä olemme kaikki yökukkujia. Joskus unettomuus piinaa jopa vaivaksi asti.

Bowes aloittaa siitä, että Mooseksen kirjan sanat Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä, pitäisi sanatarkasti käännetynä kuulua: Oli ilta ja oli aamu, ensimmäinen päivä.
Vuorokauden aikojen järjestys on myös mielenkiintoinen, sillä ensin on ilta ja sitten vasta aamu! Tämä järjestys on tuttu juutalaisuudesta. Alkaahan heidän sapattinsa illalla kello kuusi ja päättyy seuraavana iltna samaan aikaan.

Bewes nostaa tästä esiin tärkeän näkökulman, hän muistuttaa, että että yö onkin uuden alku!
Kun näin ajattelemme, emme ahdistu yön sudenhetkistä, vaan elämän yöajat voi nähdä professori Leonard Baconin tavoin: -Siunattuja ne, jotka ovat oppineet katsomaan sellaisina aikoina eteenpin, eivät taaksepäin.

Itse Jumala on kanssamme myös öisin, hän ei ole koskaan vapaalla- olipa sitten yö tai päivä.
 Daavid laulaa hänestä: - Yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Ps. 139:12
Ja Jeesus sanoi kerran: - Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, niin teen myös minä Joh. 5:17 


Tällaista me kolme opimme tänä aamuna. Kiitos Elisabetille hyvästä kirjasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti