tiistai 18. maaliskuuta 2014

Lapsityövoimaa?

Ilta-Sanomien kolumnisti Anna Perhon kirjoittaman keskiviikkoisen tekstin otsikko oli hämmentävä: Siinä luki, punaisin suurehkoin kirjaimin: Sano kyllä lapsityölle  (12.3.2014).
Nyt viimeistään meikäläinen huomasi miten suuri merkitys on tekstin otsikolla. Niin paljon lapsityöstä nykyään puhutaan, viimeisimpänä varmaan suomalaisyrityksen (Stora Enso) ulkoimailla teettämä lapsityö, joten tämä provosoiva otsikko suorastaan pakotti selvittämään itselleen, että mitä, mitä?  

Tekstin sisältö oli saanut alkunsa siitä, että kotkalainen päiväkoti oli - voi miten upeaa - ottanut lapset mukaan päivän askareisiin; kattamaan pöytää, leipomaan, joskus myös siivoamiseen. Kyse tässä toiminnassa oli siitä, että haluttiin opettaa lapsi ymmärtämään, kuinka mukavaa on porukalla hoitaa kaikkiin koteihin liittyvät pakolliset velvollisuudet. Voi miten suositeltavaa kaikille lapsiperheille - ei kuitenkaan mikään helppo haaste.

Kuvassa saamani joululeivontaan liittyvä, mutta aina ajankohtainen postikortti.

Muistan ystäväni - kuusilapsisen perheen äidin - joka valitti sitä, että vain niin kauan kuin kukin lapsi oli siinä iässä, ettei vielä yhtikäs mitään osannut keittiössä tehdä, vain niin kauan kaikki olivat olleet halukkaita siellä äitiä auttamaan. Mutta kun olivat tulleet niin vanhoiksi, että olisivat jo osanneetkin kotona tehdä vaikka mitä, ei kukaan heistä halunnut tehdä siellä enää yhtään mitään.
Lapsen kanssa keittiössä touhuaminen on mielestäni kunnioitettavaa ja lämpimästi kannatettavaa, mutta kuten todettu - työlästä. Oma äitini koki sen niin mahdottomana, ettei päästänyt minua koko keittiöön. Minun päätyöni oli kuulemma läksyjen lukeminen. Tästä oli se seuraus, etten naimisiin mennessäni osannut edes kananmunia keittää. Ei hyvä. 
Sanotaan, että eri sukupolvien väliset kasvatukselliset aallot kulkevat aallonpohjasta harjalle ja takaisin. Näin kävi ainakin meillä. Koska minä en lapsena saanut edes mennä keittiöön, olen antanut omien lasteni touhuta siellä koko mielikuvituksensa kirjolla. Olen aina ajatellut, että lapsen mukanaolo kaikissa kodin pienissä ja isoissakin askareissa antaa lapselle tunteen, että hän on arvokas. Itsetunto vahvistuu kun lapsen työlle, vaikka kuinka vaatimattomalle, annetaan kotona arvo. Mutta se, että lapsi otetaan mukaan kodin hommiin ei tietenkään ole mikään tae siitä, että hänestä isona tulisi joku keittiöguru. Siihen tarvitaan lisäksi intohimoa, joka taas on luonteenpiirre.
Kolumnistini päätti kirjoituksensa ihanan viisaaseen päätelmään.
" Lapsi, joka kokee, että häntä tarvitaan, on lapsi, joka kokee, että häntä rakastetaan."

Ps.Viikon uutinen TV:ssä koski myös lapsityövoimaa. Stora Enson työmaalla Pakistanissa tuli ilmi sellainen nolo seikka, että alimmainen lenkki heidän työhierarkiassaan olivat lapset, jotka keräsivät ko. tuotantoon pahveja paikalliselta kaatopaikalta.

Kuvassa 7-vuotiaan poikalapsen viime kesänä disainaama aamupuuro vaarilleen. Mitäs sanotte ??

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti