keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Etsii, etsii


Viittaviidakkoa Krakovasta gheton läheltä

Kirjoitin ennen joulua sukumme kuopuksesta, 2-vuotiaasta tytöstä, joka kiersi työhuoneessani ja kurkki nurkkia ja kumartui katsomaan sängyn alle. Kun kysyin tytöltä, mitä hän etsi, kuului vastaus: -
Jeesusta!

Tämä pieni tapahtuma tuli taas mieleeni, kun ajattelin jatkaa vielä tutkimuksesta Mihin Suomi uskoo?  Kerroin edellisellä kerralla, miten etsijöiden ryhmä oli uskonnollisessa ajattelussa kasvanut edelliseen tutkimukseen verrattuna merkittävästi. Niitä, jotka kertoivat pohtivansa elämän tarkoitusta usein, oli kyselyyn vastanneista n. 5000 ihmisestä 31 %.

Keitä sitten ovat etsijät?
Etsijöiksi ei voinut osoittaa selvästi mitään tietynlaisia ihmisiä. Miehet ja naiset olivat samalla tavalla edustettuja tässä joukossa. Koulutustasoissa ei ollut myöskään eroa. Etsijöitä ei voinut myöskään alueellisesti sijoittaa minnekään - ei Etelä- tai Pohjois-Suomeen,  itään eikä länteen.
Myöskään mitään ikäryhmää ei voinut nostaa etsijöiden omaksi erityisesti, vaan heitä löytyi kaikenikäisistä.
Yhteistä etsijöille oli se, että heidän osallistumisensa seurakunnan tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin oli niukkaa. Kuitenkin he suhtautuivat myönteisesti kirkkoon ja kristinuskoon.

Ylläoleva tienviittojen kuva on aika pysähdyttävä, varsinkin jos rupeaa tutkimaan, mihin nämä viitat oikein osoittavat.  Kuvan pylväs sijaitsee Krakovan ghettoalueen reunalla olevan torin kulmassa. Sieltä viimeiset kuormat juutalaisia vietiin muutaman kilometrin päässä olevalle Plaszovin keskitysleirille, jonne yksi viitoista osoittaa,
Eräs viitoista puolestaan osoittaa kohti Emaliaa, joka oli Oskar Schindlerin perustama emalisia astioita valmistava tehdas, joka toimi työn ohella turvapaikkana ja pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen.

Viittojen rykelmä muistuttaa siitä, että etsijä voi joutua tienhaaraan, jossa täytyisi valita oikea tie.
Valinta on vakava paikka, sillä pitäisi osata valita elämän tie. Se tie, joka kerran vie perille taivaan kirkkauteen.

Moni seisoo tienhaarassa ja tuijottaa viittoja ihmeissään.

Onko kenties sinun lähipiirissäsi joku, jonka tunnistat tällaiseksi etsijäksi. Olisikohan aika tarttua häntä käteen?

Katso Rohkeat ja huolettomat 3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti