Kuvani on kummallinen ja huonolaatuinenkin, sillä se on otettu saamastani valokuvasta. Mutta jos sitä tarkemmin tutkii huomaa, että siinä oleva vauva nukkuu vanhassa matkalukussa ja hänen omaisuutensa näyttää olevan laukun yläkannella. Mikä juttu tamä on?
Ystävättäreni tytär lähti kuutisen vuotta sitten miehensä ja silloin puolitoistavuotiaan poikansa kanssa lähetyskentälle Afrikkaan. He asuvat siellä paikallisen kansan keskuudessa, muurin ympäröimässä savimajassa, keittävät ruokansa umpipihansa keskellä olevalla nuotiolla, maito saadaann omasta vuohesta ja munat omista kanoista, jotka asustelevat myös samassa pihapiirissä kuin perhe. Alussa perheellä ei ollut sähköä edes sen vertaa, että olisi saanut kännykät ladattua. Nyt on katolla kuitenkin jo aurinkopaneli, joten jopa tietokone toimii. Mutta yhä nukutaan yöt päiväksi rullattavilla matoilla - lattialla. Juoksevaa vettä on, mikäli se aasi joka sitä päivittäin leileissä tuo - juoksee.
Tuntuu meikäläisestä aivan mahdottomalta elämänmuodolta. Varsinkin kun tähän kaikkeen lisää sietämättömän kuumuuden ja sadekauden. Mutta tämä nuoripari on toista mieltä. He ilmaisevat asian näin: "Näin stressitöntä elämää emme ole milloinkaan Suomessa viettäneet." ( Mies on loistava pianisti ja kuuden ällän ylioppilas - jos se vähän laajentaisi ymmärryksemme taustaa).
Nyt on lapsia perheessä jo kolme ja puoli. Matkalaukku, jonka virikekuvaksi olen tekstiini liittänyt on ollut tämän perheen kulloisenkin vauvan ensivuode. Kätevää, toden totta - ja söpöäkin.
Tänä kesänä perhe tuli ensimmäistä kertaa käymään Suomessa. Kaksi nuorinta perheen lasta eivät olleet käyneet kotimaassa kertaakaan, eikä vanhinkaan tainnut täältä mitään muistaa. He saapuivat Suomeen toukokuussa, kauneimmalla kesän kynnyksellä.
Mutta mitäpä päätti minun hauska ja kekseliäs ystävätärmummoni tehdä lopputalvesta, kuultuaan näin iloisen kotimaaloma-uutisen? Hän kokosi kolme Suomessa asuvaa samanikäistä serkkua pyörittelemään mummon pakastimeen talven viime lumista ison pussillisen lumipalloja Afrikan serkkupojille. Upea idea, mutta poikien saavuttua oli Taivaallisella Isällä ideoituna vielä mahtavampikin yllätys.
Kaikki me muistamme minkälainen kevät meillä Suomessa tänä vuonna oli. Kuuma! Mutta perheen suomiloman kolmantena päivänä alkoi Salpausselän etelärinteellä sijaitsevan mummilan pihassa sataa lunta. Sitä tuli loppujen lopuksi niinkin paljon, että siitä saatiin pihaan lumiukko ja vielä kunnon lumisotakin isän ja poikien välille.Lapsilla oli siis hauskaa - ja isälläkin - mutta äiti-poloinen joutui lähtemään Kirpputorille ostamaan pojilleen saappaita.ja kurahousuja - 'kroksuilla' kuin ei Suomessa näyttänytkään toukokuussa pärjäävän..
Jobin kirjassa on mielenkiintoinen osio. Job ja Jumala käyvät sen viimeisissä luvuissa vuorokeskustelua. Luvuissa 38-41 vastaa Jumala Jobin tekemiin tuskaisiin kysymyksiin jumalallisella viisaudellaan ja auktoriteetillaan. Job 38: 22:ssa kysyy Jumala Jobilta: " Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot...?"
Lunta ja rakeita on siis varastossa 'jossakin', ja nyt toukokuussa Taivaallinen Isä innostui lähettämään sitä näille lähetysperheen pikkupojille, - vähän enemmänkin kuin mitä mummilan pakasteessa sitä oli ollut varastoituna.
Tässä tarinani loppukuvassa on tuliainen, jonka sain tämän perheen nuorelta äidiltä. Kaktukseni alla on pieneen tikkuun kiinnitetty kolme pientä pussia. Kaikki pussien sisältämät asiat on löydetty heidän pikkuruiselta pihaltaan Afrikasta.
Pusseissa on:
pihan hiekkaa, taateleita ja näkinkenkä. (Tikkua voi kuulemma käyttää hammastikkuna).
Ihana muisto. Kiitos sen tekijäperheelle ja siunausta seuraavaan viisivuotisjaksoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti