Kuva:
Kaunis pieni keramiikkaesine kuvassa on vanha ja arvokas. Olen saanut sen 60 vuotta sitten ensimmäisen luokan hiihtokilpailujen palkintona. Miksi se kulkee yhä matkassani, kuka sen on rikkonut ja miksi palakin on yhä tallella... näihin kysymyksiin ei minulla ole vastausta.
Samaten kuin ei siihenkään, miksi minä, ekaluokkalainen tyttö, sain palkinnoksi tuhkakupin??? Ainoa selitys siihen taitaa olla se, että muuta annettavaa ei opettajakunnalla ollut sodan jälkeen antaa.
Juuri kahdeksan vuotta täyttänyt pikkuvesselimme painelee alas mäkeä kohti rantaa lanteitaan keikuttaen ja hoilaa: "...oot mun puuttuva palaneeen, puuttuva palaneeen...jne".
Jäin miettimään pikkunappuloiden hittikappaleen sanojen merikitystä. Puuttuuko poikalapsista jotakin, onko heissä joku reikäinen kohta, jonka tyttöystävä voisi paikata. Ison kirjan mukaan on. Yksi kylkiluu sen mukaan mieheltä puuttuu - lääkärikirjan mukaan ei kylläkään näin ole. (Sitä paitsi alkukielen perusteella siinä ei edes puhuta kylkiluusta, vaan sana tarkoittaa 'pala kyljestä')
.
Tuttu nuori pastoriystävämme kertoi vuosia sitten ylpeänä ja innoissaan, että hän löysi 'kylkiluunsa' Virosta. Hyvän löysikin. He ovat kovin onnellisen tuntuinen pariskunta vielä nykyisinkin - kuusine lapsineen.
Tämä kylkiluu-juttu on kuitenkin siis kuvainnollista puhetta. Kaunista sinänsä, sillä kylkiluut suojaavat ihmisen kaikkein arimpia elimiä, sydäntä ja keuhkoja. Ainakin minusta on mukavaa ajatella, että minun mieheni on antanut minulle vahvan kylkiluunsa suojelemaan heikompaansa.
.
Raamatussa juuri tämä luomiskertomuksen kohta, jossa kerrotaan ihmisen luomisesta, on muutoinkin kuin kylkiluun osalta ajatuksia herättävä. Yksikkö ja monikko tuntuvat vaihtelevan siinä mielivaltaisesti. Välillä on yksi Luoja-Jumala, välillä taas kaksi Luojaa. Koska tiedän Raamatun olevan rationaalisen kirjan, jäin näitä luomisjakeita miettimään. Nehän menevät näin:
1 Moos 1: 26
"Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme...."
Jae 27 palaa yksikköön: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
Kun tehtiin päätös ihmisen luomisesta, olivat siinä jumaluuden kaikki kolme persoonaa siis läsnä. Kaiken muun kerrotaan Jumalan luoneen yksin. Mies ja nainen - siis kaksi - ovat yhdessä Jumalan kuva. Kaunista.
Nyt hyppään jutussani kuitenkin Venäjälle ja siellä ystävääni Vitaliin, johon olen tutustunut jo miltei kaksi vuosikymmentä sitten - Venäjän nuorisovankilassa. Hän oli siis vanki - vanki, joka oli perustanut sinne itselleen oman seurakunnan.
Kaikki vangit eivät vapautuessaan selviä elämästä muurien ulkopuolella, ei Venäjällä, eikä meillä täällä Suomessakaan, mutta Vitali selvisi. Hänellä on tänään vaimo, alakouluikäinen tytär sekä maallinen ammatti. Kaiken tämän lisäksi hän luki itsensä myös pastoriksi.
Hänen pieni kirjoituksensa löytyi kuukausi sitten Pisara-nimisen avustusjärjestön kevätkirjeestä. Koska Vitalinkin kertomuksessa puhutaan puuttuvasta palasesta, lainaan osan hänen kirjeestään tähän.
Tarinansa alussa Vitali kertoo, kuinka hän koulukodissa viettämänsä nuoruuden jälkeen oli ajautunut rikollisjengiin ja sitä myöten vankilaan. Siellä oli häntä ollut vastassa seinä ja tuskallinen ahdistus.
Tästä eteenpäin annan Vitalin itsensä jatkaa:
" En silloin vielä tiennyt, että ihmisen sisällä on Jeesuksen kokoinen tila. Jos se on tyhjä, on ihminen yhtä vajaa kuin palapeli, josta puuttuu pala. Vankilassa Jeesus tuli sismpääni ja johti minut tähän eheään, onnellisen elämään, joka minulla on nyt."
Siis jälleen - puuttuva palanen?.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti