lauantai 27. syyskuuta 2014

Laupeus. Mitä se on?

Piipahdettiinpa pitkän pitkästä aikaa Inkerinmaalla, viemässä pikkuruisen nimikkokirkkomme kirpputorille syksyistä myytävää. Kaiken tämän poliittisen myllerryksen alla oli jännittävää ajaa lastin kanssa tulliin. Tuntuisivatko jännitteet siellä? Onneksi eivät. Tullissa oli hyvin vähän liikennettä ja virkailijat olivat kohteliaita.

Suomen kirkon ulkomaanapu lopetti jokin aika sitten kaiken rahallisen avustuksensa Inkerin veljeskirkolle, joten nyt kaikki se pienikin avustus, mitä yksittäiset kristityt voivat omille ystävyyskirkoilleen toimittaa, on niiden toiminnan jatkumisen kannalta miltei yhtä tärkeää kuin se apu, mitä sinne aikanaan - 1980-luvun loppupuolelta lähtien alettiin viedä - silloin kun raja matkaajille aukeni ja Inkerin kirkko alkoi tuhkakasastaan jälleen herätä henkiin, olivathan liki kaikki kirkot 1930-luvulla poltettu, hävitetty tai muulla tavoin raiskattu.

Kuvassa oman kirkkoni pastori ja hänen rinnallaan - täyspitkän siperiankierroksen aikanaan suorittanut Lyyli-mummo.Hän toimii tarpeen vaatiessa  kirkossamme tulkkina.
Otsikkoni - Mitä on laupeus? - putkahti mieleeni juuri tässä kirkossa ja juuri tämän sunnuntain jumalanpalveluksessa - keskellä syksylle tuoksuvaa Inkerinmaata. Sunnuntain epistolatekstin aiheena oli nimittäin "Laupias samarialainen".

Jo pelkkä sana 'laupias' on jotekin tänä aikana aivan käyttökelvoton. Poissa muodista niin sanana kuin tekoinakin. Emme varmaan muistaisi koko sanan merkitystäkään, ellemme muistaisi kouluaijoilta tarinaa eräästä samarialaisesta - siitä laupiaasta sellaisesta.
Ja keitä edes olivat nämä samarialaiset?

Samarialaisen kansan juuria tutkittaessa on mentävä niinkin kauas kuin Esran ja Nehemian kirjoihin, Baabelin vankeuden aikoihin vuoden 450 eKr. tienoille Osan kansasta ollessa vankeudessa olivat maahan jääneet juutalaiset joutuneet solmimaan myös seka-avioliittoja, ja näistä polveutuvaa kansaa kutsuttiin samarialaisiksi. Kun pakkosiirtolaisuuden aika alkoi päättyä, saapui osa vankeudessa olleita juutalaisia edeltä korjaamaan kaupungin muuria ja temppeliä, jolloin maahan aikanaan jääneet juutalaiset asukkaat halusivat liittyä näihin rakentajiin. Heitä ei kuitenkaan katsottu arvollisiksi tulemaan mukaan rakennusjoukkoon ja tästä loukkaantuneina he päättivät rakentaa oman temppelinsa Garissim-vuorelle, jonka juurelle suuri osa tätä kansaa asettui myös asumaan.
Riita oli siis osin rodullinen osin hengellinen. Samarialaiset olivat vielä Jeesuksenkin aikaan juutalaisten mielestä Galilean alueella asuvaa aliarvostettua sekakansaa, jonka kanssa ei haluttu olla missään tekemisissä. Mieluummin juutalaiset kiersivät koko Galilean alueen, kuin kulkivat oikotietä sen läpi.

Se, että Jerikon tiellä henkihieveriin piestyä juutalaista ei auttanut hänen ohitseen kulkenut fariseus (=kirjanoppinut) eikä leeviläinen (=juutalainen pappi) vaan halveksittu samarialainen - tekee tästä miehestä laupiaan. Tämä samarialaisemmehan oli kaiken järjen mukaan se ainoa näistä kolmesta miehestä, jolla olisi ollut syytäkin kulkea piestyn juutalaisen ohi - ottaen huomioon kaiken sen ylenkatseen mitä hänen oma kansansa oli heidän taholtaan saanut kokea. Mutta ei - niin hän ei toiminut. Tämä mies näki edessään vain ja ainoastaan rosvojen ryöstämän ja tajuttomaksi hakkaaman ihmisen - Jumalan kuvan.
Tämä laupias mies, nostaessaan tajutonta aasinsa selkään, sotki jupakassa varmaan omatkin vaatteensa vereen ja saveen ja kuljetti hänet huteraa kyytiä aasinsa selässä majataloon. Meille ei kerrota kuinka pitkä matka majataloon oli, oliko meneillään keskipäivän kuumuus ja oliko mies kävellessään nyt myös itse vaarassa tulla rosvolauman ryöstämäksi. Sitä ei kerrota, mutta sen tiedämme, että majatalossa tämä kummallinen mies maksoi tämän hänelle täysin tuntemattoman miehen hoidon ja lupasi vielä palatessaan tulla korvaamaan myös sen, mikäli kulut olivat ylittäneet hänen arvioimansa etumaksun.

Olisinkohan minä pystynyt toimimaan noin? Tuskinpa.Siksi jätän tässä meille kaikille mietittäväksi seuraavan raamatun paikan. Jeesus muistuttaa meitä laupeudesta mm. Matt 9:13 seuraavin sanoin.
" Menkää ja oppikaa mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."

Nämä kaksi alakuvaa otin paikalliselta hautuumaalta. Vasemmalla oleva kuva on otettu aikanaan Inkerinmaalta 'adoptoimani' isän haudalta ja oikealla on noin kaksimetrinen hautapaasi lähellä sisääntuloväylää.
Tällaisia muhkeita hautamuistomerkkejä harrastetaan Venäjällä paljon.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti