maanantai 15. syyskuuta 2014

NOUSE!



Miksi meillä on paha olla?
Miksi maailmassa soditaan?
Miksi emme tule toimeen edes omiemme kanssa?
Mitä me oikein voisimme tehdä, voidaksemme jälleen hyvin?
Juttelitpa miltei kenen hyvänsä ihmisen kanssa, tulee keskusteluissa vastaan isoja kysymyksia, isoja ongelmia - Magdaleenan mainitsemia rahahuolia, työttömyyttä, sairautta, maailmantilanne huolettaa, ym.
Joskus on todella vaikeaa yritää vilkutta vierelläkulkijan sisimmän pimeään - edes pientä vihreää valoa.

 Mitä tämä kapinaan noussut hyvinvointi - Suomi odottaa, mitä kaipaa tai ylipäätään tarvitsee? Mitä se ottaa vastaan, mitä sille voisi tehdä, mitä heille voi sanoa?

Eräs alakoulusta tuttu kertomus putkahti tätä kaikkea miettiessäni mieleeni. 
Kyseisen kertomuksen päähenkilönä on eräs leskiäiti Nainin kaupungista. Hän on juuri tulossa ulos kaupungin portista surujoukon kera, joka kantaa hautaan tämän äidin ainokaista poikaa. Saattajien ikävä ja tuska on valtaisa. Mutta kuinka ollakaan, tulee Jeesus oppilaineen portilla tätä joukkoa vastaan, näkee äidin sydämen kivun ja tekee jotakin ennen kokematonta. Hän sanoo äidille:" Älä itke" - mutta kaikkien hämmästykseksi hän sanoo myös paareilla makaavalle nuorukaiselle yhden sanan. Se oli: "Nouse".
Vain yksi sana tarvittiin muuttamaan koko näyttömö täysin uudeksi. Suruhjuhlasta tuli valtava ilojuhla ja tarina tästä tapahtumsta levisi koko Juudeaan. Ja onpa tämä uutinen tullut meille tänne Suomeenkin asti, mistäs minä muutoin olisin sen tiennyt. (Luuk 7: 14-16)

Ilo murheesta. Rauha levottomuudesta. Kaikki tässä kertomuksessa oli vain yhden sanan päässä. Tämä 'taikasana' oli - NOUSE ! Missä se taikasana tälle aikakaudelle mahtaisi olla. Vai olemmeko me vain niin 'pölkkypäitä', (kuva) että emme sitä kuule  - tai halua kuulla.

 Meidän pienellä perheellämme oli muutama viikko sitten hyvin mielenkiintoiset ja varmaan myös ehkä ainutlaatuiset hautajaiset. Rakas Maija-täti oli Amerikassa kuollut. Hänellä oli siellä neljä lasta ja monen monituista lastenlasta, mutta hän oli perheeltään pyytänyt, että osa hänen tuhkastaan laskettaisiin Suomen multiin, hänen oman isänsä ja äitinsä haudan jalkopäähän Savonmaalle.
Lapset toteuttivat äitinsä viimeisen toivomuksen ja niinpä osa vainajan tuhkasta lennätettiin pehmustettuun kirjekuoreen pakattuna meille. Ostimme tuhkaa varten pienen, afrikkalaisten naisten käsityönään tekemän korin, vuorasimme pohjan suomalaisella rantahiekalla ja niinirusetti viimeisteli Maija-tädin viimeisen lepopaikan.

 Eräänä aurinkoisena sunnuntaiaamuna olimme me kaikki, veli ja veljen vaimo, suomalaiset serkut ja pikkuserkut - koolla pienen kuopan äärellä Maijan toivomalla savolaisella hautuumaalla.Hänen nimellään varustettu messinkilaatta odotti myös meitä, jo valmiiksi isän ja äidin hautakiveen kiinnitettynä. Mieheni (=Maijan veli) toimi kanttorina ja pappina.Virrenveisuu sujui hyvin.Osaamme kaikki laulaa. Mutta se 'pastorimme' pitämä saarna, se se vasta oli mielenkiintoinen. Se oli nimittäin niin lyhyt, että sen taatusti jokainen jaksoi kuunnella ja toivottavasti myös sisäistää. Siinä kun ei ollut yhtään tarpeetonta sanaa ja silti kaikki.
Totta puhuen koko saarnassa ei ollut muuta kuin kaksi Vanhan testamentin jaetta, Danielin kirjasta luvusta 12: jakeet 2-3. Näin ne menevät:

" Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
   toiset iankaikkiseen elämään, 
toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
   Ja taidolliset loistavat,
 niinkuin taivaanvahvuus loistaa,
   ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, 
   niinkuin tähdet, 
   aina ja iankaikkisesti." 

Näin pienen ilosanoman koko suku hyvin jaksoi kuunnella ja vaikka mekin, itse kukin, olemme melkoisia pölkkypäitä, toivottavasti sen myös ymmärsimme - varsinkin kun sanoman jakajana ei ollut kuka hyvänsä tuntematon kirkonmies vaan oma aviomies, isä ja isoisä - kaikki yhdessä ja samassa persoonassa.
Lyhyestä virsi kaunis. Siinä olisi taikasanaa tälle sukupolvelle. Lesken pojalle sanottiin 'nouse'. Mutta meille sanotaan, ettei kuolema ole tappio vaan voitto niille, jotka uskovat. Edessämme ei siis ole iankaikkinen kadotus, vaas ylösNOUSEmus. Minusta on turvallista uskoa tuo.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti