maanantai 8. joulukuuta 2014

Onnellinen



Koska Salome ja minä asumme eri paikkakunnilla, meillä on vain vähän tilaisuuksia viettää aikaa yhdessä, niinpä tavatessa käydyt pienetkin keskustelut jäävät jälkeenpäin pyörimään mielessä.
         Istuimme jo aiemmin kerrotulla risteilyllä ruokasalissa laivan keulassa ja seurailimme, kun laiva lipui sumussa olevien saarien ohi. Silloin aloin muistella: - Kerran 90- luvun alkuvuosina olin Saksassa kirkkokuoromatkalla.  Oli valoisa kesäkuun yö. Tulimme laivalla lahden yli. Piipahdimme joskus aamuyön tunteina mieheni kanssa laivan discoon  tanssimaan. Laivan ikkunat ylettyivät lattiasta kattoon, ja sumuinen saaristo näkyi himmeän usvaisena suurista ikkunoista. Oli niin kaunista. Silloin  olin onnellinen.
Salome kääntyi vilkaisemaan minua ja kysyi: - Ai, mitä?
- Silloin minä olin onnellinen, toistin.
- Ai, mikä olit?
- No, onnellinen! Oli vaan niin kaunista.

En tiedä - aiheuttiko laivan vaimea jyske, vai se että uskovana ihmisenä aloin yllättäen puhua siitä, että juuri laivan discossa olin tuntenut onnellisuutta, vai että yleensä kerroin olleeni onnellinen - sen ettei Salome saanut selvää sanoistani.
Onhan niin, että harvemmin tulemme kertoneeksi toiselle, milloin olemme onnellisia. Ehkä onnellisuus kirjoitetaan ajatuksissamme niin isoilla kirjaimilla, että sitä ei uskalla paljon muille raottaakaan. Eikä aina edes tajua olevansa onnellinen, sen huomaa vasta jälkeenpäin.

Löysin tiedostoistani virikekuvaksi onnellisennäköisen prinsessan. Kerran pudotin sen pölyjä pyyhkiessäni lapsenlapseni vaatekaapin päältä, ja nukelta irtosi pää. Kuvassa se kuitenkin hymyilee tyytyväisenä, eikä arvaisikaan, mitä se on joutunut kokemaan. Päänsä katkaissut prinsessa muistuttaa siitä, ettei onnellisuus suinkaan tarkoita täydellisyyttä. Päinvastoin - onnellisuus saattaakin olla juuri elämänkolhuissa tulleita korjattuja ja vahvistettuja kohtia!

Mittaamme myös helposti elämäämme tunteiden mukaan: nyt olen saanut kokea hyvää mieltä, olen onnellinen. Tai päinvastoin: tunteeni ja toiveeni eivät ole tulleet tyydytetyiksi, olen siis onneton.
Mittarimme olemassaolon mielekkyyteen ovat omat kokemuksemme, jotka tekevät meistä tuuliviirin. Aina eteemme tulee harmillisia tilanteita, jotka suistavat meidät epätasapainoon: myöhästymme bussista, joudumme joulupakettia postittaessamme pisimpään jonoon, uudesta kengästä irtoaa korko.

Kuitenkin onnemme juurien pitäisi olla paljon syvemmällä kuin muuttuvissa ohikiitävissä tapahtumissa. Psalminkirjoittaja sanoo: "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä".
Kun olemme juurtuneet hänen läheisyyteensä ja imemme voimamme hänestä, silloin eivät pienemmät, mutta eivät isommatkaan vastoinkäymiset ja pelot  saa meitä epätasapainoon.

Usein olomme tuntuu samalta kuin psalmissa 43, kuin laulaja kyselee:" Miksi olet masentunut sieluni, miksi olet niin levoton?"
 Kun uutiset täyttävät mielemme huolilla ja levottomuudella, silloinkaan meidän ei tarvitse pelätä ja kadottaa pohjimmaista onnellisuuttamme. Jae 5 jatkuu lupauksella: "Odota Jumalaa! Vielä minä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani". 
Kaikessa median pyörityksessä olisi hyvä muistaa Jeesuksen sanat joissa on samanlainen rohkaisu. Hän sanoo, että kun kaikki muuttuu ja maailmantilanne tuntuu jatkuvasti vain synkkenevän, hänen omiensa pitäisi vaan nostaa rohkeasti päänsä, sillä he tietävät silloin, että heidän vapautuksensa aika on lähellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti