Teini-ikäinen lapsenlapseni kertoi, että hän tekee maalauskurssilla lopputyötään. Aloin kysellä, minkälainen työ oli valmistumassa. Tyttö ei ollut vielä varma, mutta hän oli aloittanut kehysten teosta. Innostuneena kehyksistä hän kaivoi puhelimensa esille ja alkoi esitellä minulle taidokkaita, vanhanaikaiseen tyyliin maalattuja kehyksiä, joissa kulki kaunis palmikkokuvio.
Jäin sanattomaksi, sillä en tiennyt, kuinka olisin sanani asettanut. Mieleni teki kiljua, että maalaa, maalaa, älä takerru kehyksiin.
Ehkä voimakkaaseen tunteeseeni vaikutti se, että koin, että monet ihmiset elävät juuri samantapaista kehyselämää: rakennetaan elämälle hienot kehykset, joita sitten puunataan ja parannellaan viimeisen päälle, mutta sisältö puuttuu.
Monta kertaa hienot kehykset ovat tärkeämmät kuin itse tehty, omannäköinen elämä.
Ei uskalleta tehdä elämää sellaiseksi, kuin se oikeasti tuntuisi omalta ja itsestä hyvältä. Elämän kuva jää varovaisen valjuksi ja epätäydelliseksi.
Siihen saattaa heijastua jotain lupaavaa, mutta kuva jää pelkäksi heijastukseksi, muistoksi tai haaveeksi tekijän näkökulmasta riippuen.
Joskus elämän kehykset ovat todella kapealla. Olemme asettaneet kuvan laidat itsellemme tarpeettoman ahtaalle. Syynä saattavat olla omat ennakkokäsityksemme, arkuutemme ja pelkomme.
Joskus ahtaalla olevat kehykset ovat toisten asettamat. Ympäristö tai yhteisö on usein enemmän kuin halukas määrittelemään sen, minkälainen toisen ihmisen elämänkuva saisi olla.
Jos elämäntaulumme on liian iso ja ottaa muiden mielestä liikaa tilaa, kuvan tekijä ollaan valmiina sysäämään kokonaan syrjään ja työntämään varaston uumeniin. - Pysykin siellä!
Taivallinen Isämme on kuitenkin luonut meidät elämään täyttä elämää. Hänen tarkoituksensa on, että jokaisen elämä olisi rikas ja täysi, että se olisi runsas ja värikäs.
Paavali puhuu siitä, kuinka vapauteen Kristus vapautti meidät niin, ettemme olisi kenenkään orjia.
Gal:5
Eletään siis arkailematta tätä värikästä päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti