Heittääkö Jumala kuuman kiven?

Eräs 8-v pikkupoika sanoi mummulleen kesken puhelimella räpläämisen: - Minä en ymmärrä sitä, miksi Jumala on meille vihainen.
Mummu hämmästyi keskustelun aloituksesta ja tunsi mielessään, että tämä oli taas niitä tuhannen taalan paikkoja, jolloin pitäisi olla viisas ja löytää oikeat sanat. Hän oli kuullut aikaisemmin, kuinka pojan äiti oli tämän riehuessa ottanut Jumalan apukasvattajaksi ja uhannut, että ellei lapsi lopeta, niin Jumala pudottaa taivaasta kuuman kiven päähän. Eipä ihme, että pojan käsitys Jumalasta oli muodostunut ankaraksi ja pelottavaksi.
Nyt mummu sanoi: - Ajattele, kuinka sinun äitisi ja isäsi rakastavat sinua ja haluavat sinulle kaikkea hyvää. Eikö silloin Jumala, joka on ihmisten taivaallinen Isä, joka on paljon mahtavampi, ja jonka rakkaus on paljon suurempaa, haluaisi sinulle hyviä asioita. Ihan kaikkein parhaita.
Pikkupojan oli helppo ottaa tämä ajatus vastaan, hän nyökkäsi nopeasti ja tyytyväisenä: - Niin. Joo.

Tutkimuksissa, joissa on selvitetty suomalaisten lasten uskonnollisuutta ja jumalakuvaa, on paljastunut, että alle 10-vuotiaiden suomalaislasten käsitys Jumalasta on kiiltokuvamainen. He ajattelevat, että Jumala on  hyvä, kiltti ja lempeä. Samalla heidän jumalakuvansa on kuitenkin jotenkin ulkopuolinen ja voimaton. 

Katolisissa maissa  samanikäisten lasten mielikuva Jumalasta on toisenlainen. Siellä tehtyjen tutkimusten mukaan heidän Jumalansa on dynaaminen. Jumalan tahto, pyhyys ja oikeudenmukaisuus tulevat esille heidän ajattelussaan. 

Suomalaisten lasten vastauksissa ei myöskään näy uskosta nousevaa vastuullisuutta lähimmäisistä ja ympäröivästä maailmasta kuten vertailumaiden lapsilla. 

Tulevan sunnuntain VT:n tekstissä Jes. 57:15-21 Jumala puhuu profeetan kautta olemuksestaan, joka näyttää olevan kaksitahoinen. Hän sanoo: "Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. 
Hän on suuresta asemastaan huolimatta heikkojen puolella luvatessaan:"Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen."

Jumala puhuu myös ankaruudestaan  kansaansa kohtaan. Hän kertoo vihastuneensa kansaan, jopa lyöneensä sitä ja kääntäneensä kasvonsa siitä pois. Kuitenkin hän sanoo, ettei vihastuminen jatku ikuisesti, koska kukaan ei silloin kestäisi, ihmisten voimat kokonaan herpoaisivat.

Jumalakin voi muuttaa mielensä, armahtaa ja antaa anteeksi. Hän lupaa lohduttaa ja parantaa kansan.

"Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas".

 Kun elämme Jumalan lähellä, voimme kokea hänen siunauksiaan, joista ulkonainen ja sisäinen rauha ovat suurimpia. Sisäinen rauha rauha syntyy lapsenomaisesta luottamuksesta, että kaikki on kuitenkin Jumalan hallinnassa ja elämämme hänen kämmenellään.