On lämmin heinäkuinen ilta. Kirkko on täpö täynnä väkeä. Sivuovet ovat avoimina, niistä käy sisään leuto tuulenhenkäys. Ilta-aurinko paistaa penkkien yläpuolelle saarnatuolin puoleiselle seinälle. Eri kohtaan kuin sunnuntaiaamuisin. Nyt on harvinainen juhla. Täsmälleen tänä iltana 11.7. kirkko täyttää 200 vuotta.
Luopioisten kirkon historia on dramaattinen. Mieleltään sairaan, sodassa vaurioituneen ihmisen sytyttämä tulipalo syksy-yönä tuhosi edellisen kirkkorakennuksen maan tasalle. Muutamassa kuukaudessa saatiin pystyyn ensin lautakirkko ja pian sen jälkeen nykyinen kirkko, joka valmistui 1813.
Tuntemattoman taiteilijan näkemys kirkosta 1800-luvulta
Kuunnellessani tuttujen ihmisten rinnalla juhlapuhetta ja musiikkiesityksiä, mietin, mitä juuri tämä kirkko minulle merkitsee.
Kirkkoon liittyy monenlaisia muistoja:
Katselen kaksivuotiaana ympärilleni pappani siunaustilaisuudessa. Minut on puettu valkeaan mekkoon, jonka helmaa kiertää musta samettinauha. Kaikki ympärillänikin näyttää valkoiselta, on kovin kirkasta - jotenkin jylhää ja pelottavaa.
Sitten muistan jumalanpalveluksia lapsuuden ajalta, jolloin tuijottelen kirkon kattoon neljälle suunnalle maalattuja enkeleitä. Yritän tavailla niiden alle fraktuuralla tekstattuja Raamatun lupauksia. Kruunua tarjoavien enkelien kuvan alta luen: "Minä annan sinulle elämän kruunun."
Joskus aika kirkossa käy lapselle pitkäksi ja viihdykkeeksi tarkoitetuista pastilleista tulee siskon kanssa kinaa, rasia luiskahtaa ja karamellit pääsevät äänekkäästi ropisemaan pitkin lattiaa.
Nuoruusvuosina kirkko on sosiaalisen elämän keskus. Seurakuntanuoret tapaavat toisiaan jumalanpalveluksissa. Istumme joukolla veisaamassa urkuparvella. Jos on vaikeuksia päästä syrjäkylältä kirkkoon, 20 km:n matka sujuu nopeasti pyörällä. Ja lähteehän kylältä bussikin sunnuntaiaamuisin ennen seitsemää. Silloin jää runsaasti aikaa hoitaa sukulaisten ja vieraittenkin hautoja kirkkomaalla.
Paikkani kirkon penkissä voisi tänä päivänä olla ahkerammassakin käytössä. Radiojumalanpalvelus on sen korvaavinaan. Rukous, sana, virret ja eräänlainen yhteisöllisyys toteutuvat radionkin välityksellä. Kuitenkaan se ei voi korvata samalla tavalla yhteistä uskontunnustusta tai osallistumista ehtoolliseen.
Nykyisin myydään paljon seurakunnan omistamia kiinteistöjä. Kaupunkikotini lähellä sijaitseva seurakunnan tila on parhaillaan myynnissä. Se on palvellut vuosikymmenet päiväkerhoja sekä erilaisia hengellisiä piirejä, samoin myös monissa harrastuksissa (esim. kokki-, lennokki-, partio-, kuoro-, ompelupiirit ovat kokoontuneet sen tiloissa). Siellä on myös pidetty messu kerran kuussa.
Samoin kaupunkiseurakunnassa on realisoitavina pari leirikeskusta. Sanotaan, että näin kirkon toiminta pitäytyy perusasioihin. Kuitenkin kynnys seurakuntaan kerhojen, piirien ja leirien kautta on monelle sopivan matala.
Inkeroisissa on tällä hetkellä kirkkorakennuskin myynnissä. Se ajatus viiltää ensin kovasti!
Jossain päin taas rakennetaan kirkkoja esim. Tallinnan Mustamäkeen on nousemassa uusi kirkko.
Kirkko on seurakunnan kokoontumispaikka. Seurakunta muodostuu ihmisistä, joskus se voi myös olla kovin vähäinen.
Jeesus kuitenkin lupaa: - Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellänsä.
Aika hulppea lupaus!
Magdaleenan valokuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti