perjantai 14. marraskuuta 2014

Marraskuun alussa


Oheinen kuva kertoo marraskuisesta rauhasta ja hiljaiselosta. Itselleni kuitenkin tähän kuun alkupuolelle on sattunut muutamia mieltä kiihottavia tapahtumia.

Ensimmäisessä viikonvaihteessa olin Tampereella. Tapasin kirjoittajaystäviäni, neljää naista, aseman lähellä olevassa hotellissa. Tämänkertainen aihe, josta olimme kirjoittaneet oli Minun unelmani. Kuten aina jokaisen teksti oli aivan kirjoittajansa näköinen ja oloinen. Näitä tekstejä ja niihin liittyviä ajatuksia sitten pyörittelimme pikkutunneille asti.
Kirjoittaminen, jos mikä, on sellainen laji, jossa paljastaa itsensä. Toisen tekstin kautta tutustuu häneen kuin huomaamatta. Eipä siis olekaan ihme, että meidän viiden naisen välille on syntynyt syvä ja merkittäviä ystävyys.
Kirjoittamisen lisäksi meitä yhdistää kuvien tekeminen ja taidenäyttelyissä käyminen. Nytkin poikkesimme Sara Hildenin museoon katsomaan Marika Mäkelän retrospektiivistä näyttelyä, jonka jotkut teokset ovat jo 70-luvulta. Oli mielenkiintoista katsella taiteilijaa videolta ja kuunnella, kuinka hän puhui tinkimättömyydestä taiteenteossa. Hän korosti sitä, miten pitää olla uskollinen sille, minkä tuntee ja kokee oikeaksi, riippumatta siitä, minkälaisia taidesuuuntauksia on olemassa, ja miten muut tekevät.

Ajattelen, että tällainen eläminen uskollisena arvostamilleen ajatuksille ja  omana itsenään toimiminen kaikenlaisissa olosuhteissa, on hyvä malli myös meille kristityille. Helposti toisella tavalla ajattelevien seurassa yritämme sulautua ryhmään, emmekä uskalla tai halua erottautua erilaisella ajattelulla ja arvomaailmalla. Pelkäämme kadottavamme ystäviemme hyväksymisen,  kuvittelemme jäävämme yksin joukon kummajaisen asemaan. Kuitenkin juuri tuo erilaisuus saattaa olla se kiinnostava asia, joka kirvoittaa virkistäviä keskusteluja. Ehkä juuri sinun erilaisuutesi saattaa rohkaista jotain toista olemaan myös rohkea ja paljastamaan jotain todellista omasta itsestään. Saattaa olla, että hän seurailee sinua, ja odottaa, milloin alkaisit kertoa, miksi oikein olet kristitty.

Välillä olemme yhtä pelokkaita vieraassa seurassa kuin Pietari hiilivalkealla, joka palvelustyttöjen edessä kielsi kolmeen kertaan, ettei hän tunne Jeesusta. - En ymmärrä, mistä puhut. Minä en tunne sitä miestä. Pietarillakaan ei ollut mitään todellista vaaraa palvelusväen keskellä. He vain seisoskelivat aikansa kuluksi tulen ääressä lämmittelemässä viileänä kevätyönä ja tekivät havaintojaan: - Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi. (Matt. 26: 69-75)

Itselläni on ystävä, jonka suurin unelma ei suinkaan ole päästä elämän päättyessä taivaan kotiin. Hän haaveilee, että hänestä tulisi eräänä päivänä tähtipölyä. Vaikka ajattelemmekin eri tavoin, niin viihdymme toistemme seurassa. Ehkä pohjalla on molemmin puolin pitkäaikainen välittäminen ja avarakatseisuus. Kerran hän huudahti lähes kiihtyneenä näin: - Se nyt vaan on ihan tyhmää, ettei ihminen voi sanoa toisille sitä, mitä todella elämästä, kuolemasta ja Jumalasta ajattelee!

Eikös vain: sehän ON ihan tyhmää!?

1 kommentti:

  1. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, kunhan vain ihmispelko ei laittaisi paulaa suumme tukoksi. Nöyrä rukoukseni onkin, että Jeesus saisi niin täyttää opetuslapsensa, että meistä pulppuaisi rakkautta, totuutta ja Jeesuksen tuoksua ympäristöömme sanoin ja teoin. EL

    VastaaPoista