Vähän aikaa sitten kolme vuotta täyttäneen pikku-A:n kynästä
Tänä vuonna pyhäinpäivä oli perheessämme erityinen muistopäivä, sillä kuluvan vuoden pääsiäislauantaina saatoimme 96-vuotiaan vaarin haudan lepoon.
Vanha veteraani siunattiin Suomen sinivalkoisin värein koristellussa arkussa, ja komeaääninen mieskuoro kajautti kappelin parvelta koskettavasti: "Oi, kallis Suomenmaa!"
Vaikka kuolema onkin aina jylhä vieras, niin vaarin hautajaisissa kuitenkin taivastoivo oli voimakkaasti läsnä. Sitä ajatusta tuki erityisesti kevään kirkkaus ja säteilevä auringonpaiste. Myöskin juhlan sijoittuminen juuri pääsiäisen aattopäiväksi teki siitä erityisen vaikuttavan.
Ilmestyskirjan 21. luvussa Johannes kertoo taivasnäystään. Hän sanoo: - Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja maa ovat kadonnet, eikä merta enää ole. Johannekselle näytetään ja kerrotaan siitä, kuinka Jumala itse asuu kansansa keskellä. Hän pyyhkii pois kyyneleet, eikä enää ole kuolemaa, murhetta, parkua eikä kipua, kaikki on muuttunut uudeksi. Sitten seuraa kuvaus, kuinka rakennetaan uusi Jerusalem, jonka perustukset ovat erilaisista jalokivistä.
Kun olimme lukeneet raamattupiirissä tekstin, keskustelimme siitä, puhutaanko seurakunnissamme ja kirkoissamme liian vähän näistä taivasnäkymistä. Mielestämme voisi puhua enemmänkin, sillä se lohduttaisi kuulijoita. Taivaasta puhuminen ei ehkä kuitenkaan ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä.
Luimme myös Vuorisaarnasta autuaaksi julistamisesta kertovan tekstin. Matt. 5:1 - 12. Tekstin autuaat tarkoittanevat varmaan jo poisnukkuneita, mutta katse kääntyy väistämättä myös omaan itseen. Kuulunko kenties johonkin näistä Jeesuksen autuaaksi julistamista, joita ovat:
hengessä köyhät,
murheelliset,
kärsivälliset,
vanhurskautta janoavat,
toisia armahtavat,
puhdassydämiset,
rauhantekijät,
vanhurskauden tähden vainotut
ja Jeesuksen tähden herjatut.
Ryhmässämme oli käytössä useita eri raamatunkäännöksiä. Oli mielenkiintoista huomata, miten eri tavoin oli käännetty esim. jae 6.
Uusi käännös sanoo: Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.
Vanha käännös sanoo saman: Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Ja Raamattu kansalle-käännös käyttää kärsivällisten tai hiljaisten kohdalla sanaa sävyisät.
Nämä kolme sanaa eivät ole synonyymeja, vaan jokainen tuo lauseeseen erilaisen sisällön ja sävyn.
Jäimme myös miettimään 7. jaetta, joka uuden käännöksen mukaan julistaa: Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, heidät armahdetaan.
Mutta vanha käännös sanoo: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Siinä sitten mietimme, mitä tarkoittavat armahtaminen ja laupeus. Miten nämä sanat muuttavat julistuksen sisältöä?
Joku nokkela muisti kuulleensa tällaisen lausahduksen: - Armo on sitä, että me emme saa, mitä ansaitsemme. Laupeus tarkoittaa, että me saamme sitä, mitä emme ansaitse.
Näin keskustelu polveili edestakaisin. Oli mielenkiintoista miettiä asioita eri näkökulmista.
Tärkeämpää kuitenkin kuin pyöriä yksittäisissä sanoissa, on asian syvin sisältö: että itse olemme autuaitten joukossa silloin, kun pyhät marssivat sisään.
Liitän tähän vielä säkeistön äitini lempivirrestä vanhoilla sanoilla:
Oi, saanhan joukkoon autuaitten,
kanss ystäväini ja omaisten.
Mä päästä kerran,
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti