Kell' onni on?

Edellisestä blogitekstistä minulle selvisi millainen on Magdaleena- ystäväni kesäonni: Arkipuuhia tupakeittiössä ja leikkiviä lapsenlapsia ikkunan alla. Sellainen se on - 'Maggen' kesäonni - ja sellainen se oli sodanjälkeisessä Suomessa, kuten hänen tekstissä käyttämistään Rudolf Koivun kansakoulukirjojen kuvituksesta niin helposti saattoi aistia..

Olen itse viimeiset viisi vuotta koonnut  erään varsinaissuomalaisen maakartanon historiaa.
Pääsin tutkimuksissani aina 1600- 1700 luvun taitteeseen saakka ja näiden tietojen pohjalta selvisi, että nykyisen rakennuksen suuren salin kohdalla on alkuaan ollut savutupa, joka on toiminut mm.Euroopasta tulleiden laivamiesten majatalona.
Kuvani on vuonna 1970-painetusta kirjasta "Kaunis Suomi", mutta juuri tällaisiahan ne sen ajan pihapiirit ovat olleet.

Syksyllä julkaistavaan kirjaan mahtui kokonaista kymmenen sukupolvea ja näin ollen siis myös kymmenen tilan emäntää. Tutkittuani Suomen historian kulkua, kuin myös paikallisen alueen historiaa kunkin sukupolven ajalta - ja kun kirkonkirjojen myötä tuli tietooni myös perheen lapsiluku, pystyin samaistumaan kunkin emännän vastuisiin ja vastuksiin sen verran tarkkaan, että uskalsin kirjoittaa kustakin heistä pienen fiktiivisen tarinan kunkin luvun loppuun.
Oli siinä elämänkohtaloa jos minkäkin moista. Tässä kerron pienen tarinan 1800-luvun puolivälissä syntyneestä 'herastuomarin' ja laivurin rouvasta, ison talon emännästä ja viiden lapsen äidistä Anna-Christinasta.

Annan mies sairastui vakavasti ollessaan vasta 56-vuotias. Testamentti piti laatia nopeasti. Tila testamentattiin suvun nuorimmalle pojalle, joka oli ammatiltaan laivanvarustaja. Saarella sijaitseva kotitila sopi parhaiten juuri tälle pojalle ja täten myös Anna- äiti saisi miehensä kuoltua jäädä poikansa perheeseen, omalle kotitilalleen.
Perheen isä kuoli jo puolen vuoden kuluttua testamentin laatimisesta - mutta, mutta. Vain toiset puoli vuotta piti poika kotitilaa hallussaan, kun jo myi sen eräille paikallisille timpuriveljeksille, (joiden suku juuri onkin tämän tutkimuksen talonsa ja tilansa historiasta minulta tilannut). .

Entä tämä Anna-äiti? Miten hänen tässä rytinässä kävi? Tontin reunamilla, meren rannalla, oli pieni rantamökki, venevaja ja navetta. Tarina ei kerro kenen ne alkujaan olivat olleet, mutta sinne mummo tuupattiin. Sieltä käsin hän katseli omia entisiä tiluksiaan - kartanoaan, karjasuojia, tuulimyllyä ja venevajoja - hoiti navetassa yhtä lehmäänsä ja kävi verkoilla silloin kun keli sen salli.
Oli siinä kontrastia kerrakseen.Tässä uudessa asemassaan ei kartanon entinen emäntä varmaan muuta voinut kuin pohtia edellisen blogitekstini mietelauseen tapaan... "Tärkeintä ei ole se, miten on - vaan miten otan sen... ", jotta jaksoi.
Anna eli yli 90-vuotiaaksi, tosin loppuvuotensa pastori- poikansa luona Helsingissä.

Kuvan on maalannut A-Ch: n sukulaispoika, kuuluisa laatukuvamaalari Arvid Liljelund.