Työtä työtä

Olemme Salomen kanssa viipyilleet toukokuun lopun juhlatunnelmissa. Nyt on kuitenkin juhlakausi takana ja arki astunut esiin. On taas työn aika. Monet nuoret valmistautuvat parhaillaan oppilaitosten pääsykokeisiin juhlien jälkeen.

Muutin kesäajaksi tänne maalle muutamia viikkoja sitten. Nämä viikot ovat olleet kiireiset, rientämistä työstä toiseen vähän kuin vanhan aapiskirjan kuvituksen ihmisillä. Siivottavaa on riittänyt sisällä, piharakennuksessa ja puutarhassa. Tällä viikolla olen pessyt ikkunoita, siivonnut varastosta hiirenpapanoita ja muuta talven roskaa, nyhtänyt pensaiden alta nokkosia ja vuohenputkia.
   
Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska töitään luettelee. Vanhaan aikaan ihmisillä oli monia lausahduksia työnteosta. Toisteltiin  2.Tess. 3:10 ankarilta kuulostavia sanoja:  Kuka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei syömänkään pidä.

Sain jo pikkutyttönä äidiltäni työstä puhuvan muistolauseen, joka on ollut minulle tärkeä ohje elämäni aikana.  Rukoile ja tee työtä!
Sama ohje onkin ollut vuosisatoja aiemmin myös luostarielämän siivittäjänä.
Työn ja rukouksen toimivasta yhteydestä kertoo myös maatalousyhteiskunnan ajoilta olevat sanat:
Käsi aurassa, sydän taivaassa. Toki tämän ajatuksen voi soveltaa mihin tahansa nykyajankin työhön.

Työn ajatellaan helposti olevan tuskaa ja vaivaa. Tekemiseen kätkeytyy kuitenkin paljon iloa ja hyvää mieltä. Kuten minulla tänä aamuna: lihapullat, sämpylät ja muffinit syntyivät, kun seurailin samalla ikkunasta 4- , 5- ja 6-vuotiaitten lastenlasteni leikkimistä ikkunan alla olevalla hiekkalaatikolla.
Mieleni pulppusi pelkkää hyvää mieltä: olin vielä terve ja voimissani ja saatoin näin käsieni työllä hemmotella kasvavaa pikkuväkeä. Mitäpä muuta sitä voisi toivoa näin tavallisena arkiaamuna!