Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen.
Niin kauas kuin silmä siintää, nään järviä lahtineen.
Kas, Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee,
ja Roineen armaiset aallot sen rantoja hyväelee.
Mä vain olen lintu pieni ja siipeni heikot on,
vaan oisinpa uljas kotka, niin nousisin lentohon.
Mä nousisin taivoon asti luo Jumalan istuimen
ja nöyrin hartahin mielin näin laulaisin rukoellen:
Oi, taivahan pyhä Herra, sä Isämme armias.
Kuink´ on sinun maasi kaunis, kuink´ ihana taivahas.
Sä järveimme säihkyellä suo lempemme tulta vaan.
Oi, Herra, intoa anna, ain maatamme rakastamaan!
Sanat: Sakari Topelius Suom. P. J. Hannikainen
Pieni pohdinnan aihe juhannuksen aikaan: mitä tarkoittaa kotimaan rakastaminen?
Rukousta päättäjien puolesta? Suomen turvallisuuden puolesta? Seuraavan sukupolven tukemista, ja pienimpien ja heikoimpien auttamista ja vahvistamista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti