keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kesän ihanuus


Olen viime viikkoina nauttinut runsaasta kukkaloistosta. Teiden pientareet ovat täynnä päivänkakkaroita, pihasaunioita, erilaisia kellokukkia, tuoksuvia mataroita, puna-ailakkeja, apiloita, leinikkejä ja monia monia muita ihanuuksia.

Koska  teiden reunat ovat vaarassa tulla leikatuiksi, olenkin surutta poiminut kukkia. Olen ajatellut, että parempi maljakossa kaunistamassa kotia, kuin leikkurin katkaisemina ojassa.
Niinpä olenkin palannut aamuisilta koiralenkeiltä runsaiden kukkakimppujen kanssa, joita olen sitten asetellut maljakoihin ympäri taloa.

Ihmisen mieli on kummallinen. Joskus jokin ajatus tai sanonta, jota on toistellut koko elämänsä ajan, muuttuukin yllättäen eläväksi ja koskettavan todeksi.
Tänä kesänä silmäni ovat avautuneet katselemaan ympärillä avautuvaa maisemaa Luojan luomana lahjana. 

Kun katselen tätä kotimaisemaani,  vihertäviä viljapeltoja, paria puiden välistä pilkottavaa pientä järveä ja taloja kiertävää metsänreunaa, minusta tuntuu, että käännänpä silmäni minne tahansa, niin katselen rakastavan Jumalan lempeänä hymyileviä kasvoja.
Kaikki mitä näen, on hänen lahjaansa, jonka hän on antanut ihmisille ILOKSI.

Joku blogin lukija voi ajatella, että eipä ole kovin uusi ajatus, mutta minulle se on ollut tänä kesänä tuore ja tosi.
Tänä aamuna poimittu kukkakimppu


Toinen ajatus, joka on minua puhutellut, liittyy kiitollisuuteen ja kiittämiseen. Yleensä kiitämme taivaallista Isää siitä, mitä meillä on.

Tänä kesänä olen yllättäen tajunnut kiittää myös siitä, mitä minulla ei ole. Sellainen kiitos voi tuntua aluksi vaikealta ja kipeältäkin.
Jos kiitollisuuteni kuitenkin kumpuaa tällaisesta näkökulmasta, huomaankin olevani yhtäkkiä täydellisen tyytyväinen.
Silloin minulta ei puutu mitään, kaikki elämäni asiat ovat juuri niin, kuin Isäni on minulle ajatellut.

1. Tess. 5:16 Iloitkaa aina.

Vanha käännös sanoo saman näin:
Iloitkaa joka tilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti