Pyhiinvaeltajia

Pyhän Paraskevan tsasounan ikonostaasi

Ikoni Pyhän Paraskevan tsasounasta

- Oletteko te pyhiinvaeltajia, kysyi eräs mies, joka istui travesan (ruokalan) edessä auringonpaisteessa ja silitteli pikimustaa Nipsu-kissaa. 

Katsoimme toisiimme yllättyneinä, emme olleet ajatelleet itseämme ollenkaan tällaisessa roolissa.

- E-ei, me ollaan Torstin kirjoittajakurssilla, vastasin, mutta äkkiä en ollutkaan asiasta aivan varma. Kenties  olemme olleet himpun verran myös pyhiinvaeltajia.

Valamossa näkee todellisia pyhiinvaeltajia, heidät erottaa jo vaatetuksesta, joka noudattelee väriltään ja malliltaan munkkien ja nunnien pukeutumista. He osaavat tietysti käyttäytyä jumalanpalveluksissa oikein: seistä, kumartua, sytyttää tuohuksen ja tehdä ristinmerkkejä sopivaan aikaan. 

Ennen vanhaan pyhiinvaellukset saattoivat kestää kuukausia, jopa vuosia. Monelle pyhiinvaellus oli niin rankka tehtävä, että jäi matkalle. Muutaman kilometrin päässä luostarista on kalliolla vaeltajan risti, siihen kohtaan on jonkin kulkijan matka katkennut.

Ehkä kiertelemällä ja katselemalla  pyhiä paikkoja, mekin olemme olleet eräänlaisia pyhiinvaeltajia. 

Kun vierailimme Lintulan luostarissa, vaelsimme metsän halki järven rannalla olevaan rauhalliseen niemennenään, jossa sijaitsee Pyhän Paraskevan puusta rakennettu, pieni tsasouna. 

Pyhä Paraskeva   syntyi noin vuonna 130. Hän oli varakkaiden vanhempien ainoa lapsi, joka peri suuren omaisuuden, jonka hän lahjoitti köyhille. Hänellä oli myös parantamisen lahja,  hän auttoi ihmisiä ja sai paljon seuraajia. Sitten hänet  vangittiin ja teljettiin vaarallisen käärmeen kanssa samaan luolaan. Paraskeva kuitenkin kohotti kättään ja siunasi käärmeen, jolloin se halkesi keskeltä. Ihme oli niin suuri, että hänet päästettiin vapaaksi. 23-vuotiaana Paraskeva pidätettiin kuitenkin uudelleen, jolloin hän koki väkivaltaisen kuoleman. Nuoresta naisesta tuli marttyyri. 

Olen miettinyt tällä viikolla näitä vanhoja kertomuksia pyhistä ihmisistä ja marttyyreistä. Kun ei ole elänyt elämäänsä niiden keskellä, tuntuu hieman hankalalta saada niistä otetta. Tarinat ovat saaneet  vuosisatojen kuluessa niin sileän muodon, etteivät ne heti avaudu. Jotkut näiden rohkeiden ja uskollisten alkuseurakunnan kristittyjen elämäntarinat ovat  säilyneet kuitenkin lähes 2000 vuotta. Ehkä sieltä kiiltäväksi hiotun kuoren peitosta löytyisi meillekin mallia ja rohkaisua kristittynä elämiseen.

Tänään viikko Valamossa umpeutuu. Matkalaukku odottaa jo pakattuna, on kotiinlähdön aika. 

Huoneeni hyllyn ortodoksisesta hartauskirjasta löytyy rukous, jonka voi huokaista matkalle lähdettäessä.

- Oi Vapahtaja, joka Luukkaan ja Kleopaan kanssa Emmaukseen kuljit, saavu nytkin Sinun palvelijaisi seuraksi heidän matkalle hankkiutuessaan ja päästä heidät kaikista vaaroista, sillä sinä voit kaiken, mitä tahdot, oi ihmisiä rakastava.

(Alussa mainittu kiiltäväturkkinen Nipsu-kissa on luostarin munkkien lemmikki. Ensi kesänä Valamossa aletaan  myydä Nipsu-kissan mukaan nimettyä salmiakkia.)