Terveisiä Lintulasta

Lintulan naisluostari puutarhan viinimarjapensaiden takaa kuvattuna

Kuva on Lintulan luostarin kirkon valoisasta ikonostaasiseinästä,  jonka on maalannut taiteilija  Petros Sasaki

Kurssimme vetäjä, Torsti alkoi puhua, ettei mistään saa niin hyviä vatruskoita kuin Lintulan naisluostarista, eikä kahvi maistu missään niin hyvältä kuin nunnaluostarin kesäisellä kuistilla. Enempää meitä ei tarvinnut yllyttää, sillä työpäivämme ovat olleet varsin tiiviitä, ja välillä kukkiva kesä on houkutellut kovasti meitä pihamaalle. 

Niinpä autoletka suuntasikin kohti naapuriluostaria. Sinne johti kyllä metsien läpi 18 km pitkä, houkutteleva vaelluspolku, mutta sen samoamiseen ei sentään aika riittänyt.

Lintulan luostari on aloittanut toimintansa Kivennavan Lintulan kylässä vuonna 1890. Sen perustamisessa luterilaiselle alueelle oli omat vaikeutensa,  sen ensimmäisten asukkaiden joukossa olikin paljon venäläisiä.

Sota kohteli Kivennavan Lintulaa ankarasti, luostari joutui evakkoon, ja sen esineistöstä pelastui vain yksi ainoa ikoni.

Vuonna 1945 sisaret saivat ostettua Heinävedeltä itselleen oman maatilan. Heillä oli luostarissaan oma pappi, mutta muuten sisaret toimivat apuna lähes kaikissa kirkollisissa toimituksissa.

Luostari sai alkuaikoina toimeentulonsa maanviljelyksestä. Nykyisin sillä on kynttilätehdas, joka tekee ainoana Suomen kirkkotuohukset. Lintula toimii myös matkailualalla, heillä on majoitustiloja ja myymälä. Vierailijoita käykin heillä vuosittain noin 25 000.

Nunna Kristoduli kertoi meille vierailijoille, että Lintulassa on tällä hetkellä 11 nunnaa. Tulijoita olisi paljon enemmän, kuin he voisivat ottaa vastaan. (Valamossa tilanne on päinvastainen, sinne toivottaisiin kovasti lisää uusia miehiä.)  Kun joku henkilö haluaa liittyä Lintulan sisarten joukkoon, hänen pitää ensin olla vuosi vapaaehtoisena, ja sen jälkeen hänestä tulee noviisi. Kolmen vuoden kuluttua hänet voidaan vihkiä nunnaksi. Nunna Kristoduli mainitsi, että nunnaksi vihittävä pukeutuu valkoiseen pukuun ja hänen hiuksensa ovat hajallaan. Näin hän näyttää ulkonaisestikin Kristuksen morsiamelta. 

Luostaria esitelleen Nunna Kristodulin lisäksi emme nähneet Lintulassa kahvia tarjonneitten tyttöjen ja matkamuistomyymälän ujojen poikien!!! lisäksi ketään muuta. Kun ajelimme "kotiin" Valamoon päin, mietimme, miten hiljainen ja syrjäinen paikka Lintulan luostari on. Valamossa on siihen verrattuna vilskettä. Luostariin saapuu päivittäin bussilasteittain väkeä, erilaiset kansanopistokurssit pyörivät ja talon varsinaisia asukkaita, munkkeja, näkee astelevan vauhdikkain askelin tukka ja parta viuhuen piha-alueella.

Varmaan Lintulassa on runsaasti mahdollisuuksia hiljaisuuden harjoittamiseen, itsensä tutkimiseen ja kilvoitteluun, josta nunna Kristoduli kirjoittaa kirjassaan Hiljaisuuden kosketus (Minerva Kustannus 2012).

Nunna Kristoduli sanoo, että kuuliaisuus lävistää luostarissa koko elämän. Kuuliaisuuden esikuvana on Kristus, joka ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän sanoo, että jos emme pyri hankkimaan itsellemme palvelualttiutta, elämästämme tulee suorastaan tarpeeton. Kuuliaisuutta voi hänen mukaansa opetella arkielämässä niinkin tutulla tavalla, että kuuntelee puolisoaan ja toteuttaa tämän pyyntöjä, keskeyttää omat puuhansa ja ryhtyy juttelemaan ja leikkimään lastensa kanssa. Nunna Kristodulin ohjeet kuuliaisuuden harjoittamiseen ovat yksinkertaisia, mutta vaativat valppautta tarjoutuvien tilanteiden suhteen. 

Ai niin, olivatko Lintulan tarjottavat herkullisia? Vatruskoiden olemus jäi meille arvoitukseksi, mutta saimme meheviä rahkapiirakoita! Erityisen hienoa oli istua avaralla, hyvin hoidetulla pihamaalla ja katsella kukoistavaa luostarin puutarhaa.
Kuvan ikoni on Lintulan kahvitteluhuoneesta.