On se niin kummallista millaisia sekoituksia me sukujemme geenimassasta kootut ihmistaimet olemme. Kuka sen alkutaikinan meissä oikein vatkaa ja mitä juuri tähän, kohdussa kehittyneeseenn pienokaiseen on otettu tai jätetty ottamatta? Isä Taivainen sen tietenkin päättää ja toteuttaa - mutta silti ?!
Minun veljeni on nero, mutta minä vain tavallinen pulliainen. Ei meidän suvussa muita neroja ole ja ihmetyttää mistä tämä yksi tänne putkahti?.Eikä siinä mitään - jos on nero niin on sitten, mutta ongelma omalle kohdalleni syntyi siitä, että minun isäni harhautui ajattelemaan, että minunkin kuuluisi olla nero, kun kerran velikin on. Ja kun en ollut, oli se hänelle suuri pettymys ja minä sain tuntea siitä 'hyvästä' syvää häpeää. Näin ollen neron pikkuveljen rinnalla ei voinut kasvaa sisäisesti tervettä ja onnellista pikkutyttöä..
Hyötykäyttöön otin tämän kotona saamani persoonallisuuskoulun silloin, kun siirryin opettamaan EVY - luokkaa. En tiedä mikä uusi hieno nimi näillä luokilla nykyään on, mutta silloin niissä oli oppilaita, joilla oli jokin erityisvaikeus. Minulla itsellänihän sellainen oli. Olinhan vain 'tavallinen', vaikka 'nero' oli ollut tilauksessa. Luokkaan tullessani tunsin ja tiesin, että olin elämäni kasvuvuosina käynyt tällä alalla miltei 'yliopiston', ja siksi suorastaan pursuin rakkautta näitä 'erlaisia kuin muut'- oppilaitani kohtaan. Me kaikki tiedämme, että rakkaus ja hyväksyntä ovat ne vahvat rohdot , jolla haavoittunutta itsetuntoa voi parantaa.. Joten.....tuloksia tuli.
.
Kysyin kerran pienen luokkani kaikilta oppilailta mikä heistä tulee isona. Lapset alkoivat heti innolla kertoa haaveistaan ja suunnitelmistaan. Vain yksi hieman kehitysvammainen poika istui hiljaa. No - Sebastian, mikä sinusta tulee isona, kysyin häneltä. Poika katseli kengänkärkiään ja sanoi:" Isä sanoo aina, ettei minusta ikinä tule yhtään mitään."
Oi, voi. Kanssaihmisten lyömät leimat jäävät syvälle sisimpäämme - kuin polttomerkit. Ja kuitenkin - vain Jumala yksin tietää, mihin meidät on tarkoitettu ja keitä me todella olemme. Nämä ihmisten meihin lyömät merkit ovat työläitä poistaa ja vaikka olisi poistettukin, saattaa mikä hyvänsä kipu laukaista kaiken vanhan tuskan ja häpeän takaisin sisuksiimme. Minunkin otsassani lukee aina vaan "tyhmä ja tuhma" - vaikka olen koko ikäni yrittänyt niitä sieltä kumittaa.
Jumala on kuitenkin meidän ennakkoluuloton työnantajamme ja Hän jos kuka tietää mitä tekoa me todellisuudessa olemme. Psalmi 49; 19 kertoo omasta alkuhistoriastamme sen, ettemme ole sattumaa, vaan että meidät on suunniteltu! Siinä sanotaan ihanasti:
"Kätteni hipiään minä olen sinut piirtänyt."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti