Väärin ymmärretty ohje

Ukki (siis mieheni) oli elokuun alkupäivinä kolmen lapsenlapsemme kanssa Kuusamossa vaeltamassa. Tytöistä kaksi oli 12-vuotiaita ja nuorin tyttö 10.
Matkaa oli suunniteltu viime kesästä lähtien, jolloin sama joukko teki muutaman päivän retken Etelä-Suomessa olevaan Laipan erämaahan. Nyt vaellus Karhunkierroksen maisemissa olikin jo vaativampi varustautumisen ja säiden suhteen.

Nuorin  tytöistä onnistui aiheuttamaan muille retkeläisille pahoja sydämentykytyksiä.
Eräänä aamuna liikkeelle lähdettäessä tyttö seisoi jo rinkka selässä valmiina ovensuussa, kun toiset vasta etsivät tavaroitaan. Silloin ukki kehotti häntä lähtemään ulos polun päähän. Tarkoitti tietysti, että odottelemaan. Tyttö kuitenkin lähti reippaasti tallustamaan polkua, ja kun hänelle syntyi vartin etumatka toisiin nähden, hän hävisi nopeasti näkyvistä.

Ensin toiset alkoivat ihmetellä, ja sitten tuli jo hätä: minne joukon kuopus oli joutunut?
Sisko ja serkku alkoivat huutaa tyttöä nimeltä, he huusivat äänensä käheiksi ja rupesivat jo itkien rukoilemaan: - Auta taivaan Isä, että me löydetään hänet!
Ukki palasi takaisin kämpälle katsomaan, jos tyttö olisikin vielä siellä. Jos olisi jäänyt vaikka vessaan lukkojen taakse. Mitään ei kuitenkaan kuulunut tai näkynyt.

Ukki oli sanonut tytölle: mene polun päähän. Mutta minkä polun päähän lapsi oli tallustanut? Erämaassa risteili kymmeniä kilometrejä erilaisia polkuja.

Sisko ja serkku kertoivat, että kesken epätoivoista etsimistä, polulla tuli kolme naista vastaan.
- Naiset olivat varmaankin enkeleitä! tytöt sanoivat, sillä nämä olivat kertoneet, että heitä vastaan oli taapertanut pieni tyttö punainen rinkka selässä.

Sitten isommat tytöt ryntäsivät juoksuun pitkin muhkuraista polkua. Ja mitä he näkivät! Kaukana suon reunalla karkulainen seisoi juttelemassa kahdelle porolle.
- Niiden nimet ovat Usko ja Toivo, tyttö kertoi innostuneena, kun toiset saapuivat paikalle.
- Usko ja Toivo! sisko ja serkku toistivat ja katsoivat toistensa itkuisia naamoja. - Onneksi ne pidättelivät sinua karkaamasta vieläkin kauemmaksi!

Tämä ukin ja lastenlasten pieni seikkailu nosti mieleeni Jesajan sanat 30:21 vaeltamisesta ja Jumalan täydellisen tarkasta huolenpidosta.
Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: - Tässä on tie, kulkekaa sitä.