Oikeiden sanojen löytyminen

Sukulaismies istui hieman alakuloisena kahvipöydän ääressä. Hän oli aloittamassa talon rakennusprojektia  vaimonsa kanssa, joka pursui intoa. Sukulaiseni oli lähes kauhuissaan. Miten he saisivat entisen asunnon myytyä? Miten jaksaisi rakentaa, kun tontilla olevien rakennusten purkamisessa ja tontin raivaaamisessakin oli täysi työ? Karkaisiko hän ulkomaille, kun rakentaminen olisi tiukimmillaan?
Kuuntelin miehen aprikointia ja rupesin oikein urakalla häntä rohkaisemaan: entinen asunto menisi varmaan hyvin kaupaksi, kun se oli hyvällä paikalla, ja he saisivat siitä riittävän hyvän hinnan. Vaimon rakennusalalla oleva isä kyllä auttaisi, ja talohan tulisi "avaimet käteen". Hehkutin vielä: kaikki menee hyvin ja kyllä sinä jaksat. Ei ole mitään hätää, usko pois!
Mies räjähti nauramaan ja sanoi, että lopeta jo, ei tuommoisesta komentamisesta mitään apua ole.
Komentamisesta! Kauhistuin. Luulin rohkaisevani häntä, mutta tällä kertaa se menikin pieleen.

Rohkaisua tarvitsevat silloin tällöin kaikenikäiset: vauvasta vaariin.

Talutin menneellä viikolla 2-vuotiasta pikkutyttöä meidän pirttiin, joka on hyvin vanhanaikainen, hirsiseinäinen huone kummallisia tavaroita täynnä. Kun hän astui kynnyksen yli, tämä muuten reipas pieni tyttö peitti silmänsä kädellään, ettei hänen tarvinnut katsoa outoa paikkaa. Vasta sormien raosta hän vähitellen uskalsi ottaa vähän kerrassaan tilan haltuunsa.
Iän ja kokemuksen myötä rohkeutemme kasvaa, kun saamme myönteisiä kokemuksia ja rohkaisevaa palautetta.
Ja onko ihminen pohjimmiltaan rohkea vai arka?

Paavali kirjoittaa 2. Tim. 1:7 Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

Mitä rohkeus sitten on? Raamattu puhuu fyysisestä ja henkisestä rohkeudesta. Monesti nämä kaksi asiaa yhdistyvät samassa henkilössä. Täytyy löytyä henkistä kanttia ja arviointikykyä, että pystyy käymään vaikeuksia ja vihollista kohti.
Kaiken rohkean tekemisen pohjalta heijastuu lisäksi rakkaus, joka antaa teoille syvemmän merkityksen.

Ehkä minun rohkaisevat sanani sukulaismiehelle olivat ylenpalttisia, joita hän ei kyennyt sillä hetkellä ottamaan vastaan, vaikka ne mielestäni perustuivatkin terveeseen järkeen ja harkintaan. Mutta perustuivatko ne hänen huoliensa todelliseen kuunteluun, vai oliko liian valmis peittämään ne vuolaalla puheellani?
En valitettavasti tullut rohkaisseeksi lankoani todellisella lohdutuksella: Jumalan näkökulmalla.
Jumala haluaa, että ihmisen elämä menee eteenpäin, yhdestä siunauksesta toiseen.
Olisi varmaan pitänyt sanoa, että taivaallinen Isä on kiinnostunut kaikesta arkisesta hyvinvoinnistamme. Varmasti talonrakentamisestakin.


Kuulin tällaiset sanat rohkaisemisesta:

Ulos pelkuruuden vankilasta! (Maalannut neiti A, 5 v)

Jos imartelet minua, en ehkä usko sinua.
Jos kritisoit minua, en ehkä pidä sinusta.
Jos sivuutat minut, en ehkä anna sinulle anteeksi,
mutta jos rohkaiset minua, en ikinä unohda sinua.