Auta Liissaa

 

Löysin papereitteni joukosta lapsenlapseni, Karoliinan, piirtämän tehtävän. Hän oli tehnyt sen alle kouluikäisenä, sillä kirjaimia näkyi olevan varmuuden vuoksi liikaa tai liian vähän.

Tehtävä kuului selväkielisenä: Auta Liisa Ihmemaahan.

Reitin alkuun oli piirretty nuoli, ja kiemurtelevan tien lopusta löytyi maali. Välillä näkyi pari harhapolkuakin, toinen lyhyempi, toinen pidempi, jonka T-risteyksen sakarat olivat vielä johtamassa vääriin suuntiin.

Vuoden  vaihtuessa olemme kaikki hieman niin kuin Liisa. Ollaan uuden edessä ja mietitään edessäolevaa matkaa. Samalla katsellaan taaksepäin ja arvioidaan mennyttä vuotta. Muistelemme, mitä kaikkea siihen sisältyikään.

Fb:n ja Instagramin käyttäjät julkaisevat näin vuodenvaihteessa kuvakollaaseja menneestä vuodesta.
Halusin koota tähän päivitykseen muutamia itselleni muistorikkaita kuvia.
Matkasta Israeliin löytyy kuvia parilla ylärivillä. Sitten on kuva kotitilastamme ja esikoislapsenlapsen rippikirkosta Luvialta. Tärkeitä ovat kuvat Oronmyllyn heprean kurssilta, Saana-koirastani ja lempikukistani Hämeen kylmänkukasta ja sinivuokosta. Alkuvuoden Afrikan safarimatkalta  ovat muistoina kirahvit ja leijona. Viimeisessä kuvassa on rakas ystäväni Arja-Salome, tämän blogin toinen kirjoittaja, joka sai kutsun taivaan kotiin viime maaliskuun 5. päivänä. Hänen hauska ja viisas olemuksensa on mielessäni aivan päivittäin. Kaipaan häntä yhä.

Tästä näyttää tulevan tällainen kovin henkilökohtainen päivitys. Ehkä toisella kertaa tarkastelen elämää vähän laajemmastakin näkökulmasta.
Mieli on täynnä kiitollisuutta kaikesta kauniista, hyvästä ja kiinnostavasta, mitä olen saanut kokea.
Kuitenkin mielen pohjalla asuu haikeus syvästä, kauniista ystävyydestä, josta on pitänyt luopua.

Seela Sella puhui jouluaikaan viisaita sanoja elämästä. Hän sanoi haastattelunsa lopuksi, että elämässä kaikkein vaikeinta on luopuminen, että sitä pitää harjoitella joka päivä.

Joka päivä olemme matkalla kuin Liisa Ihmemaahan. Matkaa mutkineen ei tarvitse kuitenkaan kulkea yksin. Lapsenlapsen tehtävänanto Auta Liisa Ihmemaahan voisi olla myös samalla huokaus ylöspäin:
Auta minua/meitä eteenpäin tällä mutkaisella polulla alkavanakin vuotena.

Oikein hyvää ja siunattua vuotta 2019 kaikille blogin lukijoille!

    

Vuoden synkin päivä

Viattomien lasten päivää vietetään niiden lasten muistoksi, jotka saivat surmansa vallanhimoisen ja  vainoharhaisen kuningas Herodeksen määräyksestä.
Hän oli kuullut itämaan tietäjiltä, että uusi kuningas on syntynyt. Hän kyseli vanhojen kirjoitusten tuntijoilta tarkempia tietoja, missä uuden kuninkaan pitäisi syntyä.
- Betlehemissä, he vastasivat.
Siitä alkoi järkyttävä lastenmurha, jossa kaksivuotiaat ja sitä  nuoremmat pikkupojat surmattiin.

Viattomien lasten päivää on vietetty aiemmin neljäntenä joulupäivänä. Se on ollut päivä, jolloin on vältetty työntekoa, vaikka ei kirkollisia toimituksia sille päivälle olisikaan ollut.

Viattomien lasten päivä saa nykymaailmassa aina uusia sävyjä. Lapsi on tässä maailmassa yhä uhattuna. Suuriosa maailman lapsista elää vieläkin köyhyydessä ja suoranaisessa nälässä. Lapsia elää loputtomien sotien keskellä, koko heidän lyhyt elämänsä on ollut elämistä sodan varjossa ja jatkuvassa pelossa.

Nyt kuluneen joulun aikaan, jouluaattona, pienen ekaluokkalaisen lapsen surma pysäytti suomalaisen lintukodon elämän. Lapsi oli kohdannut väkivaltaisen kuoleman poliisin lausunnon mukaan erityisen raa ´alla tavalla. Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten joku voi tuhota jotain niin haurasta kuin elämänsä alussa olevan lapsen. Ihmisen taimen, joka tarvitsisi kaiken tuen ja hellyyden kasvamiselleen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Jeesus osoittaa tien, jota lapsetkin saavat kulkea. 
Hän sanoo: - Sallikaa lasten tulla minun tykäni, sillä heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. 

Jeesuksen sanat vaativat aktiivista toimimista ja asioiden eteenpäin viemistä. 
Salliminen ei ole vastustamista, estelyä, Jeesuksen häpeilemistä, vaan se on lasten johdattelemista elämää kohti. Se on ohjaamista vielä pidemmälle: kohti taivaan valtakuntaa.

Vastuu lasten elämästä on suuri. Jeesus sanoo, että heidän enkelinsä taivaassa näkevät Jumalan kasvot. Lapset ovat tässä asemassa pyhällä paikalla. Enkelit, jotka varjelevat heitä, ovat suorassa yhteydessä valtaistuimella istuvaan.

Jeesus-lapsikin tarvitsi Marian lisäksi muitakin hänestä välittäviä ihmisiä ympärilleen.

 
En tunne allaolevaa kappaletta (enkä yhtyettäkään) mutta laulun sanoissa on jotain koskettavaa, joka pysähdyttää Viattomien lasten päivän alakuloiseen - mutta samalla aikuisten vastuullisesta asemasta muistuttavaan ilmapiiriin. 



 Viikate: Viattomien lasten päivä 
 Vuoden synkin juhla-albumista

Haljennut on lasi ilmapuntarin
Rauennut on liike kaappikellon heilurin
Tenho talvisen taivaan
Ja pauke palavan pakkasen
On maalannut ikkunaan kasvot lapsosen

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Hiipumaan käy liekki öljylyhdyn sydämen
Liikkumaan saa veto verhot eessä ruutujen

Kauan kulunut aikaa
Vaan vaivu ei unholaan
Verhotkaan eivät saa piiloon kasvoja ikkunan

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Tulkoon joulu

1.
Niityillä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas,
kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon joulu todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.

2.
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

3.
Ikuisen joulun jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

Säv. ja sanat Pekka Simojoki

Lepäävä enkeli Vivamosta

Rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!

Enkelikin lepää - miksi emme mekin!

t. Maija Magdaleena

Joululaulujen voima

Kuva pienten lasten joululaulutilaisuudesta Leipien ja kalojen kirkosta

Olin kutsuvieraana entisen kouluni joulujuhlassa. Se on suuri yhtenäiskoulu, jonka oppilasmäärä on tällä hetkellä noin   1 000 oppilasta, mutta parhaillaan koulua laajennetaan 1 600 oppilaan työpaikaksi.

Seurasin joulujuhlaohjelmaa ystävättäreni kanssa auditorion etupenkiltä ihmeissäni. Ohjelmassa oli ehkä kuusi tonttu- ja poroleikkiä nykytanssin nykivään tyyliin sekä rehtorin puhe siitä, kuinka hän oli puoli vuotta etsinyt joulupukkia, mutta ei ollut löytänyt. Hänen puheensa huipentui kehotukseen, että vaikka pukkia ei ehkä löydykään, niin yrittäkää te, oppilaat, löytää joulun tunnelma. Hän muistutti lapsia, että tehän tiedätte, että joulun tärkein tarkoitus on olla perheen kanssa yhdessä.

Jahas, vai niin, mietti tämä eläkeläisope penkissään.

Kun juhla oli ohi, niin koulun musiikinopettaja tuli istumaan viereemme ja sanoi:
- Tämmöistä tämä on nyt.
- Ei ollut seimenlasta, ystäväni sanoi.
- Niin, eikä laulettu Enkeli taivaan, jatkoin.

Juhlaa seuratessani iloitsin yhdestä uskonnollisesta laulusta, joka oli ylittänyt ohjelmiston tiukan seulan. Neljä 9-luokkalaista tyttöä lauloi Pekka Simojoen säveltämän ja sanoittaman laulun Tulkoon joulu.
Tuntui hyvältä kuulla nuorten sointuvien äänien laulavan sen kertosäettä:

  

Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen. 

Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Laulu on hieno mahdollisuus kertoa joulunsanomasta - muustakin kuin epätoivoisesta pukinetsinnästä ja perheen kanssa yhdessäolosta.
Monen kuulijan on helpompi ottaa vastaan sanoma Jeesuksen, Jumalan Pojan, syntymisestä ihmiseksi, laulujen välityksellä, kuin kuuntelemalla puheita.
Laulujen suosiosta kertovat täpötäydet kirkkokonsertit. Eräs lapsenlapsistani laulaa Vox Aurea- lasten- ja nuorten kuorossa. Kuorolla oli ennen joulua kaksi lähes loppuunmyytyä konserttia Taulumäen isossa kirkossa. Jälkimmäisessä olivat kaikki parvetkin täynnä, kirkkoon oli saapunut 700 joululaulujen kuuntelijaa.

Lasimaalaus Vivamon Särkyneen sydämen kirkosta

Jo ensimmäisenä jouluna laulu oli tärkeä väline joulun sanoman välittämisessä. Silloin enkelien laulu kaikui pimeässä yössä. Kiitollisuus Jumalan hyvyydestä kuului laulun säkeistä: 

- Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisten kesken,

 joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.

 

Me käymme joulun viettohon

HS:n kuvateksti: Kun Kari Suomalainen tapasi näyttelijä Tarmo Mannin jouluruuhkassa vuonna 1954, kaksikko ryhtyi miettimään, mitä Jeesus ajattelisi nyt. Kun pilapiirtäjä ideoi  asiaa käsittelevää kuvaa, Manni ei uskonut Karin uskaltavan sellaista piirtää. Suraavana päivänä 22.12.1954 Helsingin Sanomissa julkaistiin piirros Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä. Kuva on vuosikymmenien ajan puhutellut suomalaisia, niin myös tässä ajassa.

Löysin Karin piirroksen HS:ssa etusivulta joulunaikaan 2015. Kuva on tänä päivänä vielä ajankohtaisempi kuin kolme vuotta sitten tai syntymähetkellään 64 vuotta sitten. Joulun perimmäisin sanoma tuntuu loittonevan aina vain kauemmaksi.

Juttelin tänään ystäväni kanssa joulukahveilla (piparilattea!), miten vaikeaa on löytää joulukortteja, joissa olisi uskonnollinen aihe. Selasin myös huvikseni Postin joulukorttisivuja, joiden kautta voisi lähettää nettikortteja - eipä ollut sielläkään mitään hengellistä. Samoin erilaiset kuvapalvelut pullistelevat kansainvälisiä mistelinoksia, kulkusia ja lumihiutaleita, muttei mitään seimenlapsesta - ei edes idän kolmea viisasta miestä, tähteä tai enkeleleitä. Eipä auta muu, kuin turvautua itsetehtyihin kortteihin!

Tuttavapiiriini kuuluu myös ihmisiä, jotka protestoivat joulua siksi, että se on väärällä paikalla. Kukaan ei tiedä Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää. Syntymä on haluttu sitoa soleaarisen vuoden kiertoon. Jos Jeesus olisi saanut alkunsa kevätpäivän tasauksen aikaan 25.3., niin hänen syntymänsä olisi tapahtunut 9 kk myöhemmin, talvipäivän seisauksen kohdalla 25.12. 

Rooman kirkko omi aikoinaan vanhat pakanalliset juhlat, joita vietettiin usein rajusti. Jouluahan vietetään Saturnalia-juhlan kohdalla, jolloin juhlittiin maanviljelyksen jumalaa, Saturnusta. Antamalla pakanallisille juhlille kristilliset sisällöt juhlimista rauhoitettiin, ja tuskinpa ihmiset edes olisivat halunnet luopua entisistä juhlistaan. Niinpä vanhat pakanalliset juhlat annettiin Jeesukselle.

Jeesuksen syntymän ajankohdasta tiedetään varmuudella vain, että Jeesus syntyi, ennen kuin kuningas Herodes kuoli. Tämä sijoitetaan tapahtuneeksi 4 v meidän ajanlaskuamme aiemmin.

Entä sitten vuodenaika? Vaikka Välimeren maissa ilmasto on leuto, on siellä talvella kuitenkin kylmää, ja eläimet ja ihmiset joutuvat hakeutumaan öisin suojaan. Tästä on päätelty, että Jeesuksen syntymä sijoittuisi syksyyn lehtimajajuhlan aikaan, syys-lokakuuhun. Ajoitusta perustellaan sillä, että paimenet olivat syntymän aikaan yöllä kedolla kaitsemassa laumaansa. Silloin he vielä olisivat tarjenneet olla ulkona.

Mielestäni kuitenkin joulun sijoittaminen talven pimeimpään kohtaan, kun pimeys taittuu ja valo alkaa voittaa, on aivan ihana. Koska ei voida tietää Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää, niin tuntuu mahtavalta ajatella Jeesuksen syntymää Valkeuden voittona maailman pimeydestä. Syntymän ajoituksen symboliikka on niin vahva, että tätä kristikunnan sopimaa joulua voisi ajatella Jeesuksen syntymän muistojuhlana. Silloin sen paikan ei tarvitse loukata ketään. 

Kirjavinkki vaikkapa jouluksi

Tulipa mieleeni antaa kirjavinkki joko joululahjaksi tai sitten vain ihan itselle.

Jo vuosia sitten törmäsin erääseen kirjailijaan, joka toimi nimimerkkinsä turvissa pakinoitsijana viikkolehdessä. Hänen pakinansa olivat niin hauskoja, että kun lehti saapui, niin ensimmäiseksi etsin hänen kirjoituksensa.
Sitten sain käsiini kirjan Enkelitkin nauravat (TV7:n kustannus) ja tunnistin kirjoittajan samaksi pakinoitsijaksi. Hän on nimeltään Lea Kranz.

Lea Kranz kirjoittaa kirjansa ensimmäisessä luvussa, että usein enkelit kuvitellaan totisiksi torvensoittajiksi ja koko kristillisyys ilottomaksi. Varsinkin ennen vanhaan kirkkokansa oli vakavaa väkeä, nauramista pidettiin joillakin paikkakunnilla jopa syntinä. Jeesuksestakin on muodostunut iloton kuva, harvoissa kuvissa hän edes hymyilee.
Kuitenkin hänen on tarvinnut olla iloinen ja hauska, koska lapset niin mielellään hakeutuivat hänen luokseen. Jeesuksessa toteutui varmaan ihmisyys täydellisesti - siihenhän kuuluvat myös nauru ja ilo.

Huumorintaju on Jumalan suuri lahja, elämä on ilman sitä kovin raskasta.
Lea Kranz kuvaa, että huumorintaju on kuin auton jouset: kun tulee kuopppa tai kivenmurikka, se ei tunnu ollenkaan niin pahalta, kun jouset antavat periksi.
Valitettavasti kaikilla ei kuitenkaan ole huumorintajua - monet kuolevat tajuihinsa tulematta.
Ihmisten huumorintaju on myös kovin erilainen, minulle sopi hyvin Lea Kranzin huumori. Hykertelin hyvillä mielin monta kertaa kirjaa lukiessani.

Lea Kranz kertoo kirjansa merkillisestä synnystä. Hän näki unen, jossa hän istui kirkkaudessa enkeleiden kanssa. Enkelit kertoivat hänelle hauskoja ja hullunkurisia juttuja. Enkelit ja Lea nauroivat niin, että Lea heräsi omaan nauruunsa. Sitten hän nukahti uudelleen, mutta merkillinen uni jatkui.
Sen jälkeen Lea alkoi kirjoittaa hauskoja pakinoita, mutta ei ymmärtänyt, mitä niillä tehdä.
Siinä vaiheessa hän alkoi lähettää niitä mainitsemaani viikkolehteen, mutta samalla hän mietti, olisiko niistä kirjaksikin.

Sitten eräässä tilaisuudessa hänen viereensä istui nainen, joka osoittautui olevan ev. lut. srk:n pappi. Naiset eivät tunteneet ollenkaan toisiaan. Papilla oli kuitenkin Lealle sanoma taivaalliselta Isältä. Rukoillessaan hän oli nähnyt Lean olevan jumissa kirjan tekemisen kanssa. Nyt hän halusi rohkaista tätä jatkamaan työtään.

Niinpä kirja alkoi viimein valmistua. Kirjassa on 63 pakinaa, joita olen lukenut nautiskellen. Olen sallinut itseni lukea vain yhden pakinan päivässä, jotta kirja kestäisi pidempään.

Tiedämme, että naurulla on tervehdyttävä vaikutus. Kahden minuutin nauru vastaa 45 minuutin rentoutusta, ja jo kahden sekunnin nauru kolmen minuutin hölkkää!
Keuhkot puhdistuvat, verenkierto vilkastuu, kolesteroli laskee - ja mitä vielä muuta!

Suosittelen lämpimästi kipaisemaan kirjakauppaan ja hankkimaan Lean Enkelitkin nauravat.
Hauska oli myös hänen edellinen kirjansa Sekahedelmäsoppa. Sen ilmestymisestä taitaa vain olla sen verran aikaa, että sen voi parhaiten löytää kirjastosta tai antikvariaatista.
Onnea kirjan hankkimiseen! Rentouttavia lukuhetkiä!

Hyvä, Suomi!

Tänä aamuna 6. 12. Suomen 101. itsenäisyyspäivänä haluan huudahtaa: - Hyvä, Suomi!

Olen onnellinen ja iloinen tästä maailmankolkasta, missä voimme asua turvallisesti moniin muihin maihin verrattuna. Maamme voi hyvin, kenenkään ei anneta pudota kelkasta, sosiaalipalvelut pyritään pitämään sellaisella mallilla, että lapsilla, nuorilla, vaikeisssa elämäntilanteissa olevilla sekä vanhuksilla ovat mahdollisimman hyvät elämisen mahdollisuudet.

Olen tänä aamuna lukenut HS:sta kirjailija Sofi Oksasen esseetä siitä, kuinka isänmaallisuus ei enää ole Suomessa arvo sinänsä, vaan siinä on jotain suorastaan piiloteltavaa.  Sofi erottaa esseessään patriotismin, joka tarkoittaa omaan maahan kiintymistä ja siellä myönteisten asioiden edistämistä, kuitenkaan pakottamatta näkemystään muille, nationalismista, joka puolestaan sisäältää ajatuksen oman maan laajentamisesta.
Sofin näkemykset ovat mielenkiintoisia, koska hän on koko ikänsä elänyt kahden kulttuurin, suomalaisen ja virolaisen, rajalla ja pystynyt näköalapaikaltaan havainnoimaan ensin Neuvostoliittoa ja nyt Venäjää.

Hän puhuu pitkään kansallisuuden näkyvistä symboleista, ja niiden käytön vähyydestä. Hän ottaa esimerkiksi kansallispuvut, ja ihmettelee sitä, miten harvinaista niiden käyttäminen on Suomessa verrattuna joihinkin muihin maihin, esim. Norjaan, missä kansallispuku on aivan tavallinen nuorille annettu lahja.

Kaikki kolme Hämeen-pukuani 1980-luvulla

Muistan itsekin  omilta Norjan matkoiltamme, kuinka esim. lauttamatkalla Lofooteille huomioni kiinnittyi kansallispuvussaan matkustavaan norjalaisnaiseen. Hänen näkemisensä innosti silloin minua ajattelemaan, miten mainio idea olisikin matkustella maailmalla kansallispuvussa. Siinä olisi kanssamatkustajilla katsottavaa ja mietittävää. Monta mielenkiintoista keskusteluakin varmaan nousisi tällaisen kansallisen symbolin pohjalta. Eipä vaeltevasta farkkukansasta paljoa pysty erottamaan, kuka on idästä, lännestä, etelästä tai pohjoisesta.

Minua kansallispukukirjoitus kosketti erityisesti, koska olen elämässäni omistanut kolme Hämeen pukua, 4 -, 10 - vuotiaiden tyttöjen puvut sekä aikuisen puvun. Äitini teki minulle ensimmäisen pukuni, ompelin itsekin yhden Seiskarin puvun, kun tyttäreni ryhtyi toisella kymmenellä tanhuamaan.
Olen valmistanut myös kolme feresiä, rajakarjalaisen naisen pukua, itselleni ja kahdelle tyttärelleni.
Olen siis elänyt varsinaisessa kansallispukujen helman hulmutuksessa!
Työaikana kansallispuvusta oli suuri apu moneen lähtöön, aina ei tarvinnut rynnätä Seppälään ostamaan uutta kevätmekkoa :)

Sofi Oksanen päättää kirjoituksensa ajatukseen, kuinka jokainen voi omalla paikallaan olla edes hitusen isänmaallinen. Hän siteeraa poliitikko Edmund Burkea, joka sanoo: - Kukaan ei  ole tehnyt suurempaa erehdystä kuin hän, joka ei tehnyt mitään, koska uskoi, että voisi tehdä niin vähän.

Ja aina voi rukoilla maamme ja kansamme puolesta.

Sun kätes, Herra, voimakkaan,

suo olla turva Suomen maan.

Niin sodassa kuin rauhassa,

kuin murheen onnen aikana. 

Virsi 577 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille!

Tavoitellaan

Kirkoissa kaikuu tänään Hoosianna-hymni, jonka sanoilla toivotetaan saapuva Joulun Kuningas tervetulleeksi.

Hoosianna, Daavidin Poika,

kiitetty olkoon hän!

Kiitetty Daavidin Poika,

joka tulee Herran nimeen.

Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna!
Kiitetty Daavidin poika,
joka tulee Herran nimeen.

Kun Jeesus ratsasti aasin selässä Jerusalemiin, niin kansanjoukot kiirehtivät  levittämään vaatteita tielle tulijaa kunnioittaakseen. He kiirehtivät taittelemaan palmunoksia ja kurottautuivat Jeesuksen puoleen niitä heilutellen.

Adventin aika onkin kurkoittelua joulua kohti. Edessä on hieman yli kolmen viikon jakso, jolloin valmistetaan mieltä jouluun.

Lapset ovat avanneet joulukalenterinsa ensimmäiset luukut. Heidän mielestään aika saisi kulua paljon nopeammin, jotta pian pääsisi avaamaan viimeisen luukun.

Yläkuvassa piirtämäni jouluenkelit tavoittelevat sydäntä. Jouluna pyritään lämpöön ja läheisyyteen perheen, suvun ja laajemminkin tuttavien ja naapurien kesken. Satunnaisestikin tavatuille ihmisille jaellaan hyvän tahdon ja hyvän joulun toivotuksia. 

Alemman kuvan jouluenkelit kurottautuvat tähteä kohti. 

Joulun tähti johtaa aina seimelle. Se kutsuu hiljentymään ja pysähtymään ihmettelemään, miten Jumala itse tuli ihmiseksi tänne kaikkeen elämän arkeen ja vaivaan.

Kuinka hän suostui kaikkein raskaimpaan kohtaloon - oikeusmurhaan - ristinkuolemaan. Ihmiskunnan pelastuksen tähden.

Tavoitellaan tämän joulun aikaan sydäntä ja tähteä.

Kun kuljetaan päivä päivältä joulua kohti.

Kiitollisena ja hyvillä mielin

Jokin aika sitten. K-S:n sivuilla oli Tilastokeskuksen viimeisin tieto uskontoihin kuulumattomien määrästä. Kopioin nettiartikkelin suoraan tähän.

Neljännes suomalaisista ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, kertoo Tilastokeskus. Miehistä uskontoihin kuulumattomia oli viime vuonna 30 prosenttia, naisista 23 prosenttia.

Uskontoihin kuulumattomien osuus on suurin 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa 40 prosenttia ei tunnusta mitään uskontoa. Seuraavaksi eniten uskontokuntiin kuulumattomia oli 40–49-vuotiaissa, yhteensä 34 prosenttia. Pienin osuus oli 70 vuotta täyttäneiden joukossa, jossa 14 prosenttia ei kuulunut uskontokuntiin.

Uskontoon kuulumattomien määrä ylitti miljoonan rajan Suomessa vuonna 2010. Viime vuoden lopussa uskontoihin kuulumattomia oli jo 1,45 miljoonaa.

Vieraskielisistä jopa 85 prosenttia ei ole minkään Suomessa rekisteröidyn uskontokunnan jäsen, mutta tältä osin tilasto ei anna oikeaa kuvaa, Tilastokeskus kertoo.

–  Kaikki uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä, eivätkä kaikki uskonnon harjoittajat liity seurakuntiin, tiedotteessa sanotaan.

Miksi sitten itselleni uskonto on tärkeässä asemassa elämässäni?

Luulen, että kaikki ihmiset kaipaavat elämäänsä tasapainoa, iloa ja rauhaa.
Minulle uskonto antaa elämään näkökulman siitä, etten ole täällä maailmassa sattumalta, vaan olemisellani on merkitys - vaikka pienikin.
Ajattelen, että olen arvokas Jumalan luomana olentona. että persoonani on hänen suunnittelunsa tulos.

Tästä näkökulmasta kaikenlainen itseni halveksiminen on väärin, koska silloin olisin tyytymätön siihen, mitä Luojani on minulle antanut.
Itsensä näkeminen luotuna ja välittämisen ja huolenpidon kohteena, antaa ihmiselle itsetunnon ja - luottamuksen, jonka pohjalta voi välillä mokata menettämättä sen kummemmin kasvojaan.

Ajattelen Jumalaa taivaallisena Isänä, joka on valmis täyttämään tarpeeni, on kiinnostunut minusta ja tahtoo minulle hyviä asioita. Jumala on minulle persoona, ei vain kasvoton taustavoima. Hänen on kuitenkin käsittämättömän suuri, ja hänen hallinnassaan ovat tulevat tapahtumat.

Uskon, että minulla on pääsy kuoleman jälkeen taivaan kotiin, jonne Jeesus Kristus on avannut pelastuskuolemallaan tien. Se on ihmeellistä, ihminen ottaa kaiken tämän vastaan kuin lapsi käsittämättä sen laajuutta.

Uskoni perusta omin sanoin kerrottuna voi kuulostaa naiivilta ja lapselliselta, mutta usko saa minut pysymään päivästä toiseen hyvillä mielin ja kiitollisena.

     

Rannan kivet - Tiberias

RANNAN KIVET

Heillä oli jaloissaan sandaalit,
jotka kietaistiin nahkanaruilla.

Riisun omat valkoiset
matkalenkkarini,
haluan kävellä tällä mukulakivirannalla,
 tuntea ajan ja veden hiomat kivet
jalkapohjaani vasten.

Vesi oli silloin korkemmalla.
Nämä kivet järven pohjaa,
sileät aaltojen liikkeessä muovaantuneet.

Kuitenkin ne ovat käden ojennus ajasta kaukaa

- Olimme olemassa jo silloin
vaikkakin pohjassa
salattuina.

 Kaukaiset  hiekan hiomat terveiset.




Ps. 84: 6-7

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.




Sivupalkista löytyy koko runosarjani  
"Ei Galilean mies sinun ohi käy".
Olen kuvittanut runot peitevärimaalauksin 
syksyn 2017 Tiberiaan matkan valokuvista.

Lehitraot, Jerusalem!

Lähes kaikissa Jerusalemista otetuissa mainoskuvissa loistelee Kalliomoskeijan kultainen kupoli, vaikka se edustaakin islamia. Niin tässä minunkin kuvassani.
Näkyyhän kuvassa myös rakennustelineiden lisäksi juutalaisuuden keskeisin ikävöinnin ja kaipauksen kohde: temppelin länsimuurin paikka, jonne hajaannuksessa olevat juutalaiset ovat kaivanneet rukoilemaan ja itkemään. Eipä ihme, että paikalle rakennettua muuria kutsutaan myös Itkumuuriksi.
Hepreaksi muuria kutsutaan nimellä Kotel.
- Mennään Kotelille, sanotaan.

Mieheni ja minä halusimme myös mennä Kotelille Jerusalemissa ollessamme. Se on Jerusalemissa käynnin keskiössä, tuntuu, ettei Jerusalemissa käynti ole mitään ilman sitä.

Muurin luona näkee ihmisiä kaikkialta maailmasta. Erityisen ilahduttavaa on nähdä afrikkalaisia värikkäissä puvuissaan.

Muistelin, kuinka toukokuussa 2017, kun olimme Salomen kanssa viikon Jerusalemissa, niin presidentti Trump saapui sinne yhtä aikaa ja sai Vanhassa kaupungissa aikaan mahtavat järjestelyt, koska halusi tulla muurille rukoilemaan. Sotilaita koulutettiin tehtäviinsä, ja jo päiviä aiemmin he asettuivat vartiopaikoilleen.
Silloin tunsi itsekin olevansa maailman politiikan sykkeessä.

Nytkin muurilla oli paljon sotilaita. He olivat kaikki naisia, ja heitä asettui riveihin noin kolmisen sataa. Ilmeisesti heillä oli menossa sotilasvala, koska he toistelivat johdetusti yhtä aikaa jotakin, mistä en saanut selvää.

Kun katselin näitä nuoria naisia, mielessäni suorastaan tytöttelin heitä, koska he eivät näyttäneet lainkaan vanhemmilta, kuin omat 14 - ja 15-vuotiaat tyttölapsenlapseni. Toinen "omista" tytöistäni olisi lisäksi ollut puoli päätä näitä kentällä seisovia pidempi.
Siksi olikin riipaisevaa ajatella, että nämä tässä ovat sotilaita, jotka valmistautuvat hyvinkin todennäköiseen sotaan.

Jo seuraavana iltana alkoikin Gazan rajalla tulla
raketteja, niiden määrä kohosi yhteensä yli 400. Tapahtumat olivat ilmeisesti alkaneet siitä, että Israelin puolelle kaivetun tunnelin päätä ei oltu tukittu, vaan sitä pitkin kulki neljä musliminaisiksi pukeutunutta sotilasta hajoittaakseen terroripesäkkeen.

Samalla kun sotilaita siirrettiin rajalle, tapahtui ihmeellinen varjelus. 50 sotilasta oli juuri poistunut bussista, bussinkuljettaja kääntänyt auton ja astunut itsekin hetkeksi ulos, niin bussiin osui raketti ja se räjähti.
Bussinkuljettaja käytti pelastumisesta kertoessaan sanaa: ihme.

Ben Gurionin sanoin: - Joka ei usko ihmeisiin, ei ole realisti.

Kun lähtöiltana odottelimme sherut-taksia, joka veisi meidät Ben Gurionin-lentokentälle, seurasimme TV-uutisia, joissa kerrottiin meneillään olevasta tilanteeesta. Sodan läheisyys turvallisessa Suomessa asuvalle tuntui käsittämättömältä.

Ystäväni Deborah, joka kuuluu järjestöön, joka tekee työtä holokaustivanhusten auttamiseksi, oli samana iltana avustuskäynnillä Ashdodissa työtovereittensa kanssa. Kun rakettituli oli meneillään, he saivat puhelimeensa viestin, jossa heitä kehotettiin nopeasti hakeutumaan suojaan. Aikaa olisi 1 min. ja 15 sek.
Eivät nämä 70-vuotiaat pystyneet niin nopesti kipaisemaan pommisuojaan - eikä varsinkaan heidän emäntänsä, 91-vuotias unkarinjuutalainen - vaan heidän tukensa ja apunsa oli ristiä kädet ja pyytää Abba-Isältä suojaa ja varjelusta.
Kaikki meni hyvin ja turvallisesti heidän kohdallaan. Parin tunnin kuluttua kun rakettituli oli hieman laantunut, he pääsivät palaamaan Jerusalemiin.

Myös me neljä Israelin kävijää, Ruut, Paavali, Tuomas ja minä, selvisimme ilman ongelmia yölennolle ja aamuksi kotiin.
Voisinpa vielä toivoa: - Lehitraot, näkemiin Jerusalem! 
 

Israel-museon kirjakääröt

Kun kävin v. 1980 Jerusalemissa, Israel museo kirjakääröineen jäi yhtenä voimakkaimmista elämyksistä mieleeni. Muistan museon tunnelman, kuinka ihmeellistä oli tarkastella vanhoja kirjoituksia hämärässä katosta lankeavassa niukassa valossa lasien läpi.

Koska tänä syksynä olemme heprean tunneilla lukeneet Qumranista löydetyistä kääröistä, museo alkoi kiehtoa erityisesti.
Miehenikin oli nähnyt museon tarjonnasta vain Jerusalemin pienoismallin vuoden 1987 matkallamme.

Israel-museo sjaitsee alueella, jolla on paljon muutakin nähtävää, lähellä ovat Knesset ja heprealainen yliopisto. Museoalue on laaja, koska sen on samalla taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, jonka ympärillä on upea veistoskokoelma.

Palanen Jesajan kirjan kirjakääröstä

Tarina kertoo kirjakääröjen löytymisestä näin.
V. 1947 kolme paimenta oli paimentamassa vuohia Kuolleenmeren rannalla Qumranin vuoristossa. Eräs paimenista heitti kiven tyhjäksi luulemaansa luolaan, mutta sieltä alkoikin kuulua helinää. Luolasta löytyi rikkimenneitä ruukkuja, joiden sisällä oli ikivanhoja kirjakääröjä.

Kirjakääröjä alettiin etsiä lisää. Niitä löytyikin yli 900, joista osa oli pieniä palasia. Kymmenkunta käsikirjoitusta löytyi ehjänä, pisin niistä oli lähes 8,5 m. Kirjakääröt olivat useimmiten tehdyt nahkasta, muutama pergamentista. Yksi kirjakäärö oli kaiverrettu kuparilevyille, jotka sitten oli taottu yhteen.

Kirjakääröjen kieli oli suurimmaksi osaksi heprea, osa oli kirjoitettu arameaksi ja jotkut kreikaksi.

Kirjakääröjen syntyaika on ajoitettu eri menetelmillä n. 200 v e.Kr. - 100 v j.Kr.

Me hepreantunneilla tutustuimme n.s. Sotakääröön, joka kuvailee Valon lapsien sotaa Pimeyden lapsia vastaan. Kirjan mukaan maailmassa on hyviä Valon lapsia ja Pimeyden lapsia, jotka ovat pahoja. Jokainen ihminen syntyy joko Valon tai Pimeyden lapseksi, ja heidän välillään on aina sota.

Kirjakääröjen kirjoittajista on tehty monenlaista tutkimusta asuinrakennusten raunioiden ja hautausmaiden perusteella. Heidän arvellaan olleen essealaisia, jotka olivat muodostaneet Kuolleen meren läheisyyteen oman yhteisönsä. Oppikirjani kertoo, että he asuivat kommuunissa, jossa he tekivät kaiken yhdessä: tekivät maataloustöitä, söivät, juhlivat, paastosivat ja rukoilivat yhdessä.

Vaikka Qumranin asukkaista on tehty paljon tutkimusta, monet heihin ja kirjakääröihin liittyvistä asioista ovat yhä arvoitusta.

Kuitenkin kirjakääröt vakuuttavat meidän nykyisen Raamattumme pohjautuvan suoraan Qumranin teksteihin, ja muutokset niihin ovat pieniä. Löydöt jatkuvat yhä . Kuluneen vuoden alussa löytyi pala Esterin kirjaa, jota on jo kauan etsitty. Mekin luimme tunnilla kuningas Ahasveroksesta siitä pienen katkelman.

Kuva Israel museon veistospuistosta Ida Crown-aukiolta

Takaisin Jerusalemiin ja käynti Vainojen museossa

Kuva Jad Vashemin sivulta

Olimme matkustaneet Tiberiaaseen Jerikon ohi kulkevaa tietä bussilla 961. Nyt palasimme  bussilla 962 rantatietä, joka ohittaa Nasaretin ja Tel Avivin.
Kumpaankaan kaupunkiin ei poikettu, mutta molemmat näkyvät bussin ikkunoista. Reitti oli mukava, koska maisemat olivat vaihtelevammat ja vihreämmät kuin karut vuoret menomatkalla Länsirannalla.

Bussi oli täynnä uskonnollisia juutalaisperheitä, jotka olivat matkalla sapatiksi Jerusalemiin. Käytävän toisella puolen istui isä mustassa pitkässä takissaan kipa päässä ja piti huopaan käärittyä vauvaa sylissään lapsilauma ympärillään. Alkumatkalla vauva nukkui, hänestä näkyi vain sinisiin sydänpotkuhousuihin puettu jalka. Sitten hän heräsi ja alkoi tuijottaa minua käytävän yli. Ei vauva aivan pieni ollutkaan, alaleuassa loisti jo kaksi hammasta. Vauva tuijotti minua, eikä lopettanut. Uskonnollinen isä ei edes vilkaissut ulkomaalaista mummia, vaan käänsi tiukasti päätään vastakkaiseen suuntaan. Olin tilanteesta hieman huvittunut, sillä olinhan sattumalta saanut katsekontaktin uskonnolliseen juutalaismieheen - tosin vuodenvanhaan vauvaan.

Mielenkiintoista oli myös se, ettei kolme tuntia kestäneellä matkalla kukaan lapsista marissut, korottanut ääntään saati ryhtynyt riitelemään sisarustensa kanssa. Matka sujui niin rauhallisesti, ettei olisi arvannutkaan, että puolet bussin matkustajista oli lapsia.

Saavuimme Jerusalemiin sapatin aattona ja söimme pääruuan lisäksi ainakin viittä eri salaattia sisältävän sapatti-illallisen Rachel-ystävämme ja Dakotasta kotoisin olevan Cyrilla-pastorin kanssa. Tämä kahdeksan aikuisen lapsen äiti toimii useita kuukausia vapaaehtoisena työntekijänä Embassyssa.

Sapattina kävimme Rachelin ja hänen parin ystävänsä kanssa Tel Avivissa eräässä pienessä messiaanisessa seurakunnassa, jonka kokous pidettiin hotellin 12. kerroksessa olevassa tilassa. Tilaisuudessa oli mahtavaa ylistysmusiikkia, jota nuoret ammattimuusikot esittivät. Ilo oli aivan kouriintuntuvaa, kun soittajat tanssivat viulut ym. soittimet käsissään. Tilaisuuden puhuja oli Teksasista, ja kokous kesti ainakin 2,5 t. Se jatkui vielä, kun lähdimme, sillä väkeä tuli jatkuvana virtana käytävältä rukoiltaviksi - sisälle läheskään kaikki eivät mahtuneet.

Kun seurailin tilaisuudessa olevia ihmisiä ja heidän vilpitöntä iloaan, ajattelin, että näissä messiaanisissa juutalaisissa näkyi, millainen on sellainen uusi ihminen, jossa VT ja UT ehjinä yhdistyvät. Tuntui, että heillä oli "koko paketti" käsissään ja sen tuoma luottamus, ilo ja rauha.
 

Kuva Jad Vashemin sivulta
Lasten halli

 Seuraavan päivän tunnelmat olivat kovin toisenlaiset, sillä lähdimme Jad Vashemiin, Vainojen museoon. Mieheni ei ollut käynyt tässä uudessa museossa, niinpä ajoimme kevytrautatietä Herzl-vuorelle vievälle päätepysäkille. Sieltä oli n. 300 metrin kävely metsänreunaa myötäilevää tietä Jad Vashemin portille.

Holokaustissa murhattiin natsien toimesta kuusi miljoonaa juutalaista. Vainot alkoivat jo 1933, mutta massamurhat tapahtuivat 2. maailmansodan aikana. Ne olivat voimakkaimmillaan huhtikuusta marraskuuhun 1942, jona aikana tapettiin 2,5 miljoonaa. Oli suuri rikos olla juutalainen, eikä yksikään ollut turvassa. Vainot jatkuivat siihen asti, kunnes liittoutuneet saapuivat. Siihen mennessä kuitenkin kulttuuri, joka oli kukoistanut 2 000 vuotta, oli täydellisesti tuhoutunut.

Museoon kuuluu monia rakennuksia ja tiloja. Järkyttävimpiä, joissa tuho konkretisoituu, on kupolimaiseksi tilaksi rakennettu Nimien halli, jonka kaarevaa kattoa peittävät valokuvat ja seinät ovat vieri vieressä mappeja, jotka ovat täynnä nimiä.

Pimeä Lasten halli, jossa tuikkivat pienet tähdet, ei jätä ketään kylmäksi. Tilassa luetaan kuolleiden lasten nimiä ja ikiä loputtomana listana.   

Jad Vashem tarkoittaa muistomerkki. Sananmukaisesti käännettynä käsi ja nimi. Museo haluaa säilyttää tuhoutuneiden muiston, mutta samalla pitää yllä näkökulman siitä, ettei sama tuho koskaan toistuisi. Museon käytävä päättyy avaraan Jerusalemiin avautuvaan vuorimaisemaan, joka kertoo myös tulevaisuuden toivosta.

Kuva Jad Vashemin sivulta
Näkymä Jerusalemiin

Heillekin minä luon muistomerkin,

poikia ja tyttäriä kestävämmän,

joka ei koskaan katoa.

Jes. 56:5

Oma kuvani Jad Vashemin Toivon aukiolta

Retki Hula-järvelle

Koska mieheni on harrastajaornitologi, niin matkaamme kuului myös käynti Hula-järvellä, mikä on mitä erinomaisin lintujen tarkkailupaikka.

Vielä 1900-luvun alussa maassa oli paljon soita, Jisreelin laakso, Galilean laaksot ja Hula.
Soiden kuivattamisessa oli paljon työtä ja vaivaa, sillä maa oli huonossa kunnossa, koska se oli ollut paimentolaisten hallussa.
Uudisraivaajien vaivana oli malaria, joka vei monen hengen. Siitä päästiin kuitenkin eroon, kun juutalaiset keksivät tuottaa Australiasta eukalyptuspuita, joita he istuttivat soiden ympärille. Malariasääsket eivät siedä eukalyptuksen hajua, ja näin päästiin niistä eroon.

Hula-järvi ja sen ympärillä olevat suot kuivatettiin 1950-luvun alussa hallituksen toimesta.

Hula-järvelle oli helppoa ajaa Tiberiaasta lähes suoraa tietä, nro 90. Matkaa kaupungista kertyi n. 35 km. Mietimme etukäteen, kuinka huomaisimme oikean tienhaaran, mutta oikealle kääntyvä tienviitta lintukuvineen neuvoi.

Valtava määrä muuttolintuja lentää Hula-laaksoa pitkin Euroopasta tai Siperiasta Afrikkaan. Ne pysähtyvät pitämään laaksossa lepotaukoa. Nytkin pellot olivat täynnä kymmeniätuhansia kurkia.
Olivatkohan siellä meidänkin kotipellon kaksi kurkea, joita päivittäin seurailimme?

Ehkä mielenkiintoisin näkemämme lintu oli pelikaani.

Laakson eteläpäässä on 70 ha kokoinen Hulan luonnonsuojelusalue, jolla elää satoja vesipuhveleita, vesikilpikonnia, villisikoja ja flamingoja.
Näimme myös nutrian näköisen eläimen, joka edestä katsottuna näytti söpöltä, kun se silmät kiinni nakersi ruohoa pelkäämättä katselijoita. Takana sillä kuitenkin oli rottamainen häntä, mikä ei enää tuntunutkaan mukavalta.

Liikuimme laaksossa äänettömällä golf-autolla kapeita asvalttiteitä pitkin.
Turisteille olisi ollut muitakin liikkumistapoja kuten traktorinkyyti, polkupyörä tai aasilla ratsastus.
Golf-auto oli oikein miellyttävä, sen kyyti oli hiljaista ja tasaista, jota linnut ja muut eläimet eivät säikkyneet.

Kuvassa ystävämme Ruut ja mieheni, joka tekee näkemästään muistiinpanoja 

Hulan laakson kasveista muutama sana.
Koska laakso on lämmin ja suojainen paikka, siellä kasvaa monia sellaisia kasveja, mitä muualla ei ole. Se on esim. pohjoisin paikka, mistä löytyy papyrusruokoa.
Siellä kasvaa myös erilaisia lumpeita, jättiläiskaislaa,
karhunvatukkaa, pajuja ja viikunapuita.

Hula-järven kaloista yleisimmät ovat karpit ja kissakala.

Hula-järven retkeä voi suositella kaikille Israelin-kävijöille, jotka pitävät luonnosta ja erityisesti lintujen tarkkailusta.

Laakson rauha ja hiljaisuus oli myös ihanaa vastapainoa pari päivää aikaisemmin Gennesaretin kierroksella kokemallemme turistihälinälle

Heittäkää verkot!

Lupasin viime päivityksessäni laittaa tänne kuvia Magdalassa olevasta Maria Magdaleenan kappelista, jolla on hieno lainankielinen nimi Duc in altum - Heittäkää verkot!
Nimi sopii erinomaisesti kappelille, jonka ikkunasta näkyy Genesaretin järvelle ja alttarina on laiva.
Se muistuttaa vierailijaa siitä, miten Jeesus saarnasi - ei vain synagogassa -vaan myös veneestä kansanjoukolle.

Magdala sijaitsee n. 5 km:n päässä Tiberiaasta. Se olisi sopiva kävelymatka, mutta koska lämpötila vielä marraskuussa parhaimmillaan oli yli 30 °, niin kävelemään olisi pitänyt lähteä kovin varhain, ettei olisi nääntynyt janoon ja kuumuuteen. Vuokra-autolla sinne huristi muutamassa minuutissa.

Rakennuksessa oli useita kappeleita, mutta vaikuttavin niistä oli alakerrassa sijaitseva kaivauksissa löydetyistä aidoista kivistä tehty tila, jonka alttaritauluna oli muraali-tyyppinen maalaus kohtauksesta, missä Jeesus kohtaa verenvuototautia sairastaavan naisen. Mark. 5:25  
 

Tiberias on ihanteellinen paikka Israelin-vierailulle, koska sieltä käsin on helppo tehdä retkiä Galileassa. Jo asuminen Genesaret-järveä katsellen on elämys ja hiljentää mielen.

Shalom-koti, missä asuimme, sijaitsi ylhäällä vuorella. Juuri tänään koti on muuttanut uuteen paikkaan aivan kaupungin keskustaan. Uusi koti on pieni kolmio, jossa on kaksi makuuhuonetta ja olohuone-keittiö. Se sijaitsee  uudessa 10-kerroksisessa talossa 9. kerroksessa, josta on näkymä Genesaretille.

Shalon-kodin jäsenmaksu on 300 e/v, se oikeuttaa kahden viikon oleskeluun. Jos oleskelu venyy yli kahden viikon kulukorvaus on 5 e /vrk.
Jos yksi perheestä on jäsen, niin perheenjäsenten kulukorvaus on 12 e /vrk/hlö kahden viikon ajalta.
Ei-jäsenten majoittuminen on 30 e /vrk/hlö.

Kodissa on vuodevaatteet, siellä on myös astiastot ja jääkaappi, joten ruuanlaitto on helppoa. Asukkaiden pitää huolehtia itse siivouksista ja lähtiessä mahdollisuuksien mukaan lakanoiden pesusta.

Jos joku blogin lukijoista haluaa asua Tiberiaassa viikon, pari tai mahdollisesti vielä pidemmän ajan, hän voi liittyä Shalom-kodin jäseneksi.
Meidän jälkeemme kotiin on tulossa asukkaita, jotka haluavat tavoittaa juutalaisia. Isäntämme, Johannes, taas kiersi kaverinsa kanssa muslimikylissä.
Monenlaisia mahdollisuuksia siis on, ja aina voi rukoilla Israelin puolesta.

Kodin yhteystiedot saa minulta blogin kommenttiosion kautta.

Erilaisia kaupunkeja

Olemme tänään mieheni ja Ruutin kanssa kiertäneet Genesaretin järven vuokra-autolla.
Vaikka monet kaupungit näkyvät parvekkeellemme, niin vasta tällä matkalla toteutin haaveeni vierailla nimikkokaupungissani Magdalassa.

Magdala on Maria Magdalenan kotikaupunki. Hänestä Jeesus ajoi ulos seitsemän riivaajaa. Kaupunki tunnettiin Migdal-nimellä, joka tarkoittaa Tornia. Jeesuksen aikana kaupunki oli suurimpia kalastuskeskuksia. Nyt kaupungin rauniot on kaivettu esille, ja parhaillaankin siellä tehtiin arkeologisia kaivauksia.
Alueelle oli rakennettu upea Maria Magdaleenan kappeli Duc In Altum, siirrän siitä myöhemmin kuvia blogiin.
Kappelin erikoisuus oli laivan muotoon rakennettu alttari, jonka taustalla näkyi Genesaretin järvi. Laiva-alttari ja järvi muodostivat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Poikkesimme Kinosar-kibbutsilla katsomassa venettä, joka on ajoitettu olevan Jeesuksen ajalta, 2000 vuoden takaa. Vene oli yllättävän hyväkuntoinen ollakseen niin vanha. Sen rakentamiseen oli käytetty 12 eri puulajia.

Järven pohjoisrannalle sijoittui Jeesuksen aikana kolme kaupunkia, Betsaida, Korasin ja Kapernaum.

Kapernaumia, Kfar Nahumia (Mukavaa kylää)  katselemme joka päivä parvekkeltamme.
Emme kuitenkaan tänään menneet sinne tutustumaan, sillä juuri samaan aikaan Kapernaumissa vieraili paljon muitakin. Ainakin kymmenen täyttä bussillista väkeä velloi edestakaisin. Käänsimme auton ympäri ja lähdimme seuraavaan kohteeseen.

Betsaidasta on jäljellä enää rauniot, mutta se on ollut joskus sijaintinsa vuoksi merkittävä linnoituskaupunki. VT:ssa Joosua kirjassa se mainitaan nimellä Ser.

Jeesuksen opetuslapsista Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas sekä Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes, olivat kotoisin Betsaidasta. Kaupunki oli niihin aikoihin varakas, monet asuivat siellä isoissa taloissa. Kaivauksissa on löytynyt sieltä viininpuristamo ja siihen liittyviä tarvikkeita.

Lähellä Betsaidaa sijaitseva Korasin on ollut aikoinaan myös varsin vauras kaupunki.


 Kuitenkin Jeesus sanoi Matt. 11: 20-24
- Voi sinua Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin, istuneet tuhkassa ja katuneet.
Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät vähemmällä tuomiopäivänä kuin te.
Entä sinä Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen. Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. 

Jeesus mainitsee puheessaan Genesaretin järven pohjoisrannan kolme kaupunkia. Eikä hän puhu kaupungeista ollenkaan mairittelevassa sävyssä, vaan hän vertaa niitä Tyrokseen, Sidoniin ja Sodomaan. Niiden asukkaiden kerrotaan tulleen Jeesusta kuuntelemaan, hänen itse tiedetään käyneen vain kerran niiden alueella, sillä matkaa kertyi linnuntietä yli 50 km.

Betsaida, Korasin ja Kapernaum sijaitsivat toisistaan n. 15 km:n etäisyydellä. Suurin osa Jeesuksen tekemistä tunnusteoista tapahtui näiden kaupunkien alueella. Kuitenkaan asukkaat aivät olleet halukkaita kuuntelemaan Jeesusta ja ottamaan hänen sanomaansa vastaan. Vaikka he näkivät Jeesuksen teot, he eivät suostuneet näkemään Jeesusta Messiaana, eivätkä hänen jumaluuttaan.

Tällä hetkellä kaikki kolme mainittua kaupunkia ovat raunioina, vain Tiberias kukoistaa. Vastuullisuus on vakava asia. Muistutamme helposti näitä kolmea Jeesuksen ajan kaupunkia, jotka olivat erityisasemassa kuullessaan ja nähdessään, mitä Jeesuksen ympärillä tapahtui. Mekin olemme saaneet kristityssä maassa kristillistä kasvatusta kouluissa ja seurakunnassa, mutta valitettavan usein jäämme sille penseiksi, eikä raamatun sana sytytä sydämiämme ja saa meitä toimimaan.

Poikkesimme retkellämme vielä Vuorisaarnan vuorella Autuuksien kappelissa, joka sijaitsee kauniissa, avarassa maisemassa. Mietimme, mikä autuaaksijulistus kullekin meistä oli läheisin.

Genesaretin toisella puolen Tiberiasta vastapäätä poikkesimme syömässä Pietarin kalaa, mieheni ja minä fileinä sienikastikkeessa, mutta Ruut tilasi kokonaisen kalan ruotoineen. Varmaan hänen ateriansa muistutti eniten Jeesuksen ajan ateriaa.