Lakitusta ja kukitusta.

Löysin mainion kirjoituksen tällä viikolla ystäväni blogista. Hän viittaa siinä - lauantaihin 4.5.2016.

"Tänäänkin saivat stipendejä ne, joilla keskiarvo oli 9,5 tai sinne päin.
Mutta mie annan ajatuksissani stipendit niille, jotka olivat poissa vain 50 tuntia - entisen 250:sijaan, (vaikka ei ole vieläkään ketään ollut aamulla herättämässä).
- tai niille, jotka pääsivät huostasta takaisin kotiin
- tai niille, jotka nostivat keskiarvoaan 5,6:sta 8,00:n
- tai niille, jotka juoksivat apuun, kun kaveria nuijittiin välkällä
-tai niille, jotka aloittivat tänä vuonna läksyjen teon, ekaa kertaa seitsemään vuoteen
                                                                 Ootte huippuja!!!"

Maalaus: Ulos kuoresta.

Oli mainiota havaita, että joku vielä tänäkin päivänä oivaltaa, että on muitakin arvoja ja osaamisen alueita kasvavan ihmisen elämässä kuin ne, joita mitataan keskiarvolla.
Toimin itse erityisluokan opettajana viimeiset viisi vuottani ja mieheni oli 'tarkkismaikka', sopeutumattomien luokanopettaja. Oppilasaineksemme olivat siis äärimmäisen erilaiset, mutta yhtäläistä meissä oli se, että kummallakin oli käytössään stipendien suhteen aivan erilaiset mittapuut kuin normaaliluokan opettajilla (ja hämmästyttävän samantapaiset kuin tuolla tämän päivän Facebook-kirjoittajalla.)

Minä annoin stipendin aina sille, joka nosti eniten keskiarvoaan kevätlukukauden aikana. Näin tehden parhaat mahdollisuudet saada stipendi oli tietysti luokan heikoimmalla oppilaalla.

Mieheni taas kertoi antaneensa eräänä keväänä stipendin tytölle, jolla oli käsittämätön pallopelko, jonka hän henkilökohtaisen kamppailun jälkeen voitti. Siihen saakka ei urheilutunneilla mistään tullut juuri mitään, koska yksi joukkueen jäsen juoksi kaiken aikaa vain palloa pakoon. Kuka sellaisen huoli joukkueeseensa?

Rehtori oli eräänä keväänä ruokasalissa kysynyt mieheltäni, että kelle hän aikoo antaa stipendin? Juuri silloin oli ruokalan ikkunan takana juossut tyttö, palloa pomputellen. Mieheni vilkaisi tyttöä ja sanoi, että tuolle iloiselle pallotytölle, ja sitten rehtori sai kuulla mukavan tarinan siitä kuinka tyttö oli voittanut pelkonsa.
Älykkyys ja hyvä muisti ovat synnyinlahjoja, joiden taakse pääsee helposti omaa varsinaista persoonaansa piiloon. Mutta itsessään olevien ongelmien kanssa kamppaileminen kuuluu meille kaikille - ikää, sukupuolta ja älykkyyttä katsomatta. Luonteeseemme saattaa jäädä paljon hiottavaa, jos sitä tuijotetaan vain numeroiden kautta. Persoonahan on niin paljon muutakin kuin: keskiarvo.