perjantai 18. elokuuta 2017

Säröillä


Näin koulujen alkaessa mieleeni muotoutui seuraava tarina.

Eräs opettaja oli joutunut elämässään vaiheeseen, että työ tuntui rutiinilta ja mielenkiinnottomalta.  Oppilaatkin olivat ainoastaan rasittavia. Hän joutui niin ahtaalle, että rupesi pyytämään Jumalalta näkökykyä, että voisi nähdä lasten sisimpään. Ja mitä hän näkikään?

Hän näki lapsen, joka pelkäsi alkavaa kouluvuotta, ettei hän selviäisi tehtävistä. Edessä olevat kokeet pelottivat häntä kovasti.
Eräs tyttö oli ollut jo edellisenä vuonna usein yksin. Tänä syksynä kukaan ei halunnut tulla koulubussissa hänen viereensä, vaan tyttö selasi puhelintaan bussissa pää painuksissa.
Yhdellä pojalla taas oli menossa isäviikko, eikä hän voinut illalla pelata kavereittensa kanssa, kun matka isän luokse täytyi kulkea bussilla.
Ja pienellä laihalla pojalla oli iso pelko siitä, olisivatko kiusaajat tänäkin vuonna Siwan kulmalla kiristämässä häneltä rahaa karkkeihin. Mitä hän silloin tekisi?

Kun opettaja katseli luokkaansa, näytti siltä, että jokaisen oppilaan päällä leijui jonkinlainen murheenpilvi tai vähintään huolenhattara. Hartioilla näkyi painoja, pienissä sydämissä oli jo haavoja. Vaikka kasvot hymyilivätkin, saattoi silmistä heijastua pidätettyjä kyyneleitä, ja mikä järkyttävintä - jopa vihaa hylkäämisistä ja petetyistä lupauksista!

Opettaja oli järkyttynyt. Jumala oli lahjoittanut hänelle silmät, joilla hän näki ihmiset samalla tavalla kuin taivaallinen Isä itse. Hän näki sairauden, pelon, hän näki nälän, kun jääkaapissa ei ollut muuta kuin valo, hän näki häpeän, kun seisoo yksin seinän vieressä ja tulee syrjityksi.

Kun hän palasi kotiinsa työpäivän jälkeen, hän ei tuntenut olevansa enää sama ihminen kuin aamulla töihin lähtiessään. Niinpä hän rukoili Jumalaa, että saisi voimaa ja viisautta kohdata oppilaitaan päivittäin aivan uudella tavalla.


Pienille ja isoille kuuluu kuitenkin rohkaisu:
Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Jes. 42:3


Siskoni L:n ekaluokalla piirtämä luokkakuva vuodelta 1960.

3 kommenttia:

  1. Kiitos paljon koskettavasta postauksesta. Kaikkien pienten ja isompienkin lasten lähellä olevien aikuisten pitäisi saada tuollaiset silmät. Lapsenlapseni aloitti koulunkäynnin, joten mummin kädet menee joka ilta ristiin lapsoselle hyvää koulutaivalta rukoillen. Siunausta teille blogin kirjoittajille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Meillä aloitti tänä syksynä kaksi lastenlasta koulunkäynnin, joten herkällä mielellä ollaan täälläkin.
    Aiotko tulla Syventymispäiville? Tavataanko siellä?
    Siunausta koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon!
    Mielellään kyllä tulisin sinun seminaariin, mutta en pääse!
    Sinua siunaavin ajatuksin!

    VastaaPoista