Vaikeita kysymyksiä

Pikkupoika käveli mumminsa kanssa kirkon ohi ja tarkasteli rakennusta kiinnostuneena.
- Mikäs vipunen se tuolla talon katolla on? hän kysyi.

Joskus tuntuu, että kysymykset tulevat varsin hankalaan aikaan, jolloin ei jaksaisi ruveta pitkiin selityksiin. Joskus taas päästä ei tunnu löytyvän kovinkaan viisaita vastauksia.

Suupieltäni on vetänyt hiukan hymyyn Paavalin sanat Titukselle 4:2, missä hän kehottaa Titusta astumaan esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan.
Kerran kiidimme ystäväni kanssa autolla pitkin ruuhkaista Mannerheimintietä, kun ystäväni kysyi mitenkään valmistelematta: - Kerro nyt, mitä usko sinulle merkitsee?

Nuorten kysymykset voivat olla varsin vaikeita ja ehdottomia: - Miten Jumala voi olla hyvä, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä. En voi uskoa Jumalaan, joka antaa pienten lasten kärsiä. Ajattele vaikka Syyrian sotaa.

Ja viime päivät ovat herättäneet aivan uusia pelottavia kysymyksiä: - Miten Suomessa voi tapahtua niin pelottavia asioita kuin Turussa? Miksei kukaan voi tehdä mitään?


Tänä kesänä on pohdiskeltu kysymystä että olemme vain heijastumia, joita ohjataan jostain kauempaa niin, että olisimme vain jonkun suuremman älyn simulaattorissa.
Tähtitieteestä kiinnostuneen tytön vakavat silmät haastoivat pysähtymään ja vastaamaan kesken sipulinpilkkomisen, perunankuorinnan tai taikinanalustamisen.

Rauhallinen ja Paavalin tarkoittama "sopiva aika" oli sentään saunan lauteilla, kun tyttärenpoika kysyi minulta: - Mitä se Jeesus siellä taivaassa hommailee?

Ni-in, miten rakas lukijamme olisi vastannut näihin kysymyksiin?

Opettajan työssä oli hienoa, että uskontotunnit olivat oikein sopivia kaikenlaiseen pohdiskeluun. Kerran joku lapsista herätti ajatuksen siitä, että jos joku kuolee vauvana, niin täytyykö hänen olla koko ikuisuus vauvana, ja jos joku kuolee oikein vanhana, niin täytyykö hänen olla taivaassakin kumara ja ryppyinen.

Jotta kysymyksiä pulpahtelisi, taustalla pitää olla ensin luottamus, että uskaltautuu kysymään. Monilta lapsilta puuttuu jopa kokemus siitä, että joku haluaa kuunnella häntä aktiivisesti.
Jo 1980-luvulla sosiologi ja antropologi Margaret Mead totesi, että länsimaisen yhteiskunnan vamma on siinä, että lapsilla ja nuorilla on liian vähän eri ikäisiä ihmissuhteita. Kaikissa kulttuureissa aina oppiminen ja kypsyminen on tapahtunut sukupolvien vuorovaikutuksessa.
Lapset tarvitsevat sitä, että he saavat olla aikuisten kanssa, seurata heidän tekemisiään ja kuunnella keskusteluja. "Sukupolvi, joka tuntee vain itsensä jää ikuisesti keskenkasvuiseksi", Margaret Mead sanoo.

Pysähdytään ja annetaan aikaa lapsille, nuorille ja ystäville, sillä sitä kaikki eniten toivovat.
Vaikka sitten keskustelut menisivätkin välillä vaikeiksi, oltaisiin hieman hukassa, eikä polkua tuskin näkyvissä.
Tärkeintä on kuitenkin yhteys ja puhuminen.
"Minä en tiedä", on vaikeisiin kysymyksiin kuitenkin aina hyvä ja rehellinen vastaus.