Olen lukenut Markku Ojasen kirjaa Murra onnellisuuden esteet, ja nyt alkoi tuntua siltä, että kirjan nimi olisikin sopiva myös tämän blogitekstin otsikoksi.
Kun Hilla-samojedimme nukutettiin heinäkuun puolivälissä, sen kuolema jätti sydämeemme koirankokoisen aukon. Yritin kaikin eri tavoin taistella sitä ajatusta vastaan, että hankkisin uuden koiran. Elämä olisi huomattavasti helpompaa, pääsisi matkustelemaan vapaasti, eikä tarvitsisi miettiä koiranhoitajia. Kotikin pysyisi siistinä, ei olisi kynnenjälkiä parketissa, pureskeltuja tuolinjalkoja, eikä tarvitsisi kaivaa imuria niin usein esille.
Tunteet kuitenkin menivät järjen edelle. Itse asiassa kaikki ratkaisut taidetaan tehdä tunteella, ne vain yritetään perustella järjellä. Nyt olen 3,5 kk vanhan Suomen lapinkoira, Saanan, omistaja. Olen ollut jo täydet kolme viikkoa.
Jos blogin lukijoiden joukossa on koiraihmisiä, niin Elämää Saanan kanssa voi seurata tästä osoitteesta.
Kirjoitukseni siellä ovat pelkkää vuodatusta ja julkista koirapäiväkirjaa, jota aloin kirjoittaa itselleni muistin tueksi. Samalla on ollut mahdollisuus ilahduttaa lähipiiriä Saanan kuulumisilla - ja ehkä myös muita koirista tykkääviä.
Markku Ojasen kirjan nimi Murra onnellisuuden esteet puhuttelee minua erityisesti tässä koiranhankinnassa. Koen, että minunkin oli kamppailtava itseni kanssa, että pystyin vastaamaan tähän uuteen haasteeseen. Olen onnellinen, että pystyin murtamaan pelon siitä, että olen liian vanha jaksaakseni pennun kanssa. Olen myös tyytyväinen siitä, etten lannistunut ajatukseen koiran kasvattamisen vaikeudesta. Olen hyvilläni myös siitä, etten nujertunut ajatellessani ajankäyttöä, vaan pystyin luottamaan siihen, että minulla olisi tarpeeksi aikaa vastuun ottamiseen pienestä olennosta.
Vaikka kirjoitankin tässä vain koiranhankinnasta, niin mietin samalla kaikenlaista elämänrohkeutta.
Ajattelen, että rohkeus on erityinen kristillinen hyve. Jumala itse kutsuu meitä päivittäin murtamaan esteitä, jotka saavat voimaan huonosti ja jopa kaventavat elämää.
Aion kirjoittaa lisää vielä onnellisuusprofessorin kirjasta myöhemmin.
Nyt vielä pari kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti