Hepreaa hepreaa hepreaa

Kun aloin opiskella hepreaa, pikkuserkkuni Sagol kysyi, että alanko sitä lukea sitä sen vuoksi, että pystyisin lukemaan Raamattua alkukielellä. Muistan, kuinka tuijotin häntä kauhistuneena ja parkaisin: - En todellakaan! Siihen en ikinä pysty! Kunhan opettelen joitakin tervehdyksiä ja vähän arkikieltä. Voisi tilata vaikka ruokaa.

Mutta kuten kuva työpisteestäni kertoo, tilanne viiden vuoden opiskelun jälkeen onkin toinen. Pöydänkulmalla näkyy suomalainen Raamattu, josta löytyvät sekä vanha että uusi käännös. Hepreankielisiä Raamattuja on kaksi: toisen saimme jo vuosia sitten eräällä kurssilla opiskelun kannustukseksi Syvännöiltä Israelista. Toisen taas hankin huuto.netin kautta, kun Syväntöjen lahjoittama kirja oli niin pientä tekstiä, että sen tutkimisessa silmät menevät solmuun. Tarvitsin siinä appiukolta perittyä suurennuslasia!

Antikvariaatista ostamani Raamattu on melkoinen järkäle. Se on arvostettu Hebraica Stuttgarensia, jota on käytetty monen käännöksen ja tutkimuksen pohjana.  Onnistuin selvittämään netistä,  että ostamani kirjan entinen omistaja on ollut pappi (Rainer Kangas), joka on toiminut muutaman vuoden työuransa alussa tässä samassa kinkeripiirissä, missä itse nyt asun. Ehkä hänestäkin olisi mukavaa tietää, että hänen kirjansa on käytössä hänen vanhassa seurakunnassaan.

Kauimpana pöydällä on nenällään Risto Santalan Suudelma hunnun takaa, joka kertoo vuoden 1992 raamatunkäännöksen epätarkkuuksista ja suoranaisista virheistä. 

Kirjassa Mirja Ronning, joka opettaa Jerusalemissa kansainvälistä käännöstyötä, antaa tunnustuksen siitä, että uusi käännös on sujuvaa, nykyaikaista, kaunista ja runollista, mutta suhteessa hepreankieliseen alkutekstiin epätarkkaa. Hän kertoo, että jo Jesajan 14 ensimmäisestä luvusta löytyi yli sata tällaista kohtaa. Hän jopa uskaltautuu sanomaan, ettei käännös sovellu opetuksen pohjaksi.

Kun olen pitänyt naisille raamattupiirejä, joissa luetaan sekä vanhaa että uutta käännöstä, meidät on usein vallannut hämmennys siitä, mikä käännös on oikein. Siihen ei olekaan ollut yksinkertaista vastausta.

Kotona olen sitten piirin jälkeen yrittänyt selvittää hepreankielisen alkutekstin saloja. 

Eihän se helppoa ole ollut, ja vaikka en ole aina edes osannut jakaa jälkeenpäin löytöjäni piiriläisille, on tutkiminen rikastuttanut omaa ajatteluani. Yllättävää on ollut myös se, että koska heprea on hyvin selkeä ja käytännönläheinen kieli, monet uskonasiat ovat olleet helpommin ymmärrettäviä hepreaksi kuin suomeksi. Uudessakin käännöksessä suomenkieliset sanat ovat usein kirjallisia ja jopa vanhahtavan ylätyylisiä. Sellainen helposti etäännyttää kielen kauneudesta huolimatta.

Aika on kulunut siinä käännöksiä tutkiessa kuin siivillä. No, voisihan mummi aikansa toki muullakin tavalla käyttää: vaikka pelaamalla Citymarketin aulassa hedelmäpeliä!

Psalmissa 1 kutsutaan autuaaksi=onnelliseksi miestä (naista!), joka tutkii Herran opetuksia päivin ja öin. Häntä verrataan vesipurojen ääreen istutettuun puuhun, joka ei lakastu, vaas antaa hedelmänsä ajallaan. Aika hienoa, mutta Sana vielä lupaa, että kaikki mitä hän tekee, menestyy.