Taivaan ovella

Minusta on hauskaa matkoilla valokuvata erilaisia ovia ja ikkunoita. Varsinkin vanhoissa kaupungeissa tuntuu, että jokainen ovi tai ikkuna on eri tavalla kiinnostava. Koneeni tiedostoissa onkin melkoinen määrä ovien ja ikkunoiden kuvia, joita välillä selailen ja mietin, mitä käyttöä niille löytyisi.
Nyt löytyi sopiva hetki liittää erään krakovalaisen kirkon pääoven kuva tekstini virikkeeksi. Mielessäni on soinut muutamia päiviä kirjallisuuden Nobel-voittaja Bob Dylanin laulu taivaan ovesta.  Kopioin sen tähän netistä löytämässäni muodossa. Outo sana minulle oli tuo badge, kunniamerkki

Mama, take this badge off of me.

I can't use it anymore.

It's getting dark, too dark to see.

I feel like I'm knockin' on heaven's door.

Knock, knock, knockin' on heaven's door.

Knock, knock, knockin' on heaven's door.

Knock, knock knockin' on heaven's door.

Knock, knock knockin' on heaven's door.

Mama, put my guns in the ground.

I can' shoot them anymore.

That long black cloud is coming' down.

I feel like I'm knockin' heaven's door ...

Tehokasta laulussa on nuoren sotilaan pitkään kestävä koputtaminen taivaan ovelle. Hän koputtaa koputtamistaan. Avautuuko ovi tälle sankarille - sitä ei kerrota.

Näin pyhäinpäivän aikaan, kun muistellaan ennen meitä lähteneitä, tulee miettineeksi kuolemaa muutenkin. Miten minun käy, jäänkö laulun sanojen mukaan vain portille koputtelemaan, ja lopulta joudun kääntymään pois? Vai avautuuko minulle ovi, ja saan juosta rakastaville käsivarsille? Oma valinta pitäisi kyllä tehdä jo ennen taivaan oven eteen joutumista.

Jeesus puhuu oppilailleen ennen kuolemaansa lohduttavia sanoja Joh. 14:1-4. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, uskokaa myös minuun. Minun Isäni kodissa on monta uonetta. Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen valmistamaan teille sijaa? Vaikka minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

https://www.youtube.com/watch?v=gazW7MOqHzQ