Joulun kiemuroita

Tämän vuoden joulu alkaa olla jo "paremmalla puolella", mikä tarkoittanee sitä, että monen kohdalla päivien ja jopa viikkojen valmistautuminen ja uurastus on saavuttanut huipennuksensa ja taas ollaan lipumassa tavallista arkea kohti.

Varmaan moni on saanut nauttia rauhallisesta joulusta, yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa ja lumipeitteisistä lumoavista maisemista. Kuitenkin on monia, joiden jouluun on liittynyt joitain kiemuroita ja mielen pohjalle on saattanut jäädä avaamaton mykkyräkin.
Kas, tässä omani!

Mutkikkaita ovat olleet koululaisten joulujuhlat, jotka elävät muutostilassa. Joissakin kouluissa on jo tänä jouluna noudatettu tiukasti suositusta, ettei juhlia ei saa pitää kirkossa. Monen koulun joulujuhlan ohjelmasta on hävinnyt seimikuvaelma ja uskonnolliset laulut.

Osallistuin entisen kouluni joulujuhlaan, jossa kylläkin laulettiin Joulupuu on rakennettu, mutta säkeistö, jossa lauletaan "Kiitos sulle Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme" oli jätetty pois, sen tilalla laulettiin ensimmäinen säkeistö toiseen kertaan.

Jyväskylä-lehti 12/2019

Onneksi lopuksi sentään laulettiin rohkeasti Enkeli taivaan. Rehtori kylläkin pohjusti sitä puheessaan, että laulu on perinnettä, ettei siitä kenellekään saisi tulla paha mieli.
Tämä mummi kyllä penkissään kiemurteli pahan mielen kynsissä, kun kuunteli ja katseli kymmenkunta laulua ja ohjelmanumeroa, joissa puhuttiin joulun salaisuudesta ja taiasta - kaikenlaisesta helinästä ja tähtipölystä - mutta joulun todellinen sisältö jätettiin aivan mysteeriksi.

Onneksi kaikkialla ei vielä ole kuitenkaan samoin. Vanhimman lapsenlapseni musiikkilukio juhli joulua Helsingin tuomiokirkossa, ja yksi poikalapsenlapsi sai Tampereen lähellä esittää paimenta, mistä hän olikin kovin tyytyväinen ja ylpeä.

Katselin TV7 Plus arkistosta jouluelokuvan Täydellinen lahja, joka kertoi samasta asiasta amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Siinä oli pohdintaa kirkon ja vapaa-ajattelijoiden välillä siitä, saako seimi hahmoineen olla esillä, vai loukkaako se kaupunkilaisia. Suosittelen elokuvaa katsottavaksi, sillä siinä näkyy ajankuva. Amerikassa taidetaan olla jo uskonnon näkymättömiin siivoamisessa pidemmällä kuin me vielä Suomessa. Koulussa ei esim. saanut pitää paitaa, jossa toivotettiin hyvää joulua, eikä kaulaliinaa, jossa luki sama teksti.

 Liitänpä tähän Fb:sta löytämäni Anna-Mari Kaskisen runon Joulu ilman Jeesus-lasta

Joulu ilman Jeesus-lasta?

Jouluna ilman Jeesus-lasta
tähtikin lakkaa loistamasta,
aasi syö seimestä heiniä,
tuijottaa tyhjiä seiniä.
Kukaan ei muista paria
nimeltä Joosef ja Maria.

Viluiset paimenet kedolla työssä 
lampaiden määkinään heräävät yössä.
Eivät he tiedä enkeleistä.
Kukaan ei enää kuule heistä.

Itämaan tietäjät katsovat tähtiin:
Oliko valhetta se, mitä nähtiin?
Tietäjät palaavat idän maille.
He jäävät joulun ihmettä vaille.

Keisari yhä verojaan kerää,
hotellin isäntä rikkaana herää.
Herodeksella hymy on hellä:
Selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

A-M K 21.12.2019

Jumalan pieni matkamies

Joulusiivoa tehdessäni käteeni sattui Annikki Setälän vanha kirja Satuja Kristuslapsesta.
Kerron siitä nyt sadun Jumalan pieni matkamies  blogin lukijoille joulutervehdykseksi.

Kristuslapsi istui pilvenhattaralla ja katseli sieltä alas maailmaan.
- Kuulehan, Isä Jumala, miksi tuolla pohjoisessa on niin pimeää? Kristuslapsi kysyi.
- Nyt siellä on talvi, Isä Jumala sanoi. - Aurinko ei jaksa nousta niin korkealle, että se näkyisi taivaanrannalla.
- Mutta sittenhän ihmiset tulevat surullisiksi, arveli pieni Kristuslapsi. - Minä tahtoisin mennä sinne ja ilahduttaa heidän mieltään.
- Rakas lapsi, siellä on kovin kylmä, Isä Jumala sanoi. - Sinä ehkä paleltuisit.
Mutta Kristuslapsi halusi lähteä kaikesta huolimatta. Hän makasi pilvenhattaralla ja katseli tarkasti maan päälle.
- Lapin lapsilla on hauskat varusteet, hän tuumi. - Sellaiset minäkin haluaisin.

Niin rupesivat pikkuenkelit tekemään Kristuslapselle vaatteita. He punoivat revontulista kirjavia nauhoja, joilla koristelivat Kristuslapsen puvun. Ja tuulet painoivat Kristuslapsen kiharoille neljäntuulenlakin. Valkeiden pilvilampaiden joukkoon oli eksynyt lumivalkoinen poronvasa ja siitä Kristuslapsi sai ajokin itselleen. Ja niin Kristuslapsi lähti maan päälle.

Oli todella pimeää. Päiväkehrää ei ollut näkynyt moneen viikkoon. Lunta oli tupruttanut niin sakeasti, ettei eteensä nähnyt. Kristuslapsi ajoi pienellä poronvasallaan yhä pohjoisemmaksi, pulkka keikkui kovassa vauhdissa.

Kristuslapsi oli niin iloinen, että alkoi laulaa. Kun hän lauloi, alkoivat tähdet tanssia taivaalla. Ne välkkyivät ja vilkuttivat silmiään, muuttivat väriään ja lensivät pitkinä kauniina pyrstötähtinä.
Silloin tuli vastaan pieni Lapinpoika.
- Kuka sinä olet, ja miksi laulat niin iloisesti?
- Oi, minä olen vain sellainen Jumalan pieni matkamies, vastasi Kristuslapsi. - Laulan siksi, kun olen niin hyvällä mielellä.
- Mutta täällähän on niin pimeää ja kylmää, sanoi Lapinpoika.
- Eihän nyt ole pimeää, sanoi Kristuslapsi ja vihelsi voimakkaasti. Silloin revontulet alkoivat tanssia. Ne tulivat vaaleina tuntureiden takaa, mutta kun ne ehtivät taivaan laelle, alkoivat ne tanssia ja räiskyä värikkäinä.
- Sinullapa on mukavat keinot, sanoi Lapinpoika ja asetteli köysikieppiä  olkapäälleen.
- Mikä tuo on? Kristuslapsi kysyi.
- Tämähän on suopunki, otan sillä poroja kiinni.
- Mehän voisimme heittää suopungin kuun sakaraan ja vetää sitä lähemmäksi, silloin täällä ei olisi niin pimeää.
Kristuslapsi otti suopungin ja viskasi sen korkealle ilmaan. Sen naru tuntui jatkuvan loputtomasti, kunnes se ylettyi kuuhun.
- Tulehan vetämään, sanoi Kristuslapsi.
Ja niin Lapinpoika ja Kristuslapsi vetivät Kuunsirpin lähemmäksi.
- Oletpa sinä kummallinen matkamies, Lapinpoika ihmetteli.
- Jumalan matkamiehiä  me olemme kaikki, Kristuslapsi vastasi. - Ja toinen toistaan kummempia. Siksi maailma onkin niin mukava ja kiinnostava.

Mutta vieläkään ei ollut tarpeeksi valoisaa.
- Mistähän me saisimme vielä lisää valoa? sanoi Kristuslapsi ja katseli ympärilleen. Samassa hän näki oravanpojan, joka kurkisti pesästään. Se oli niin soma, että Kristuslasta alkoi naurattaa. Kun hän nauroi, hänen naurunsa kiiri tunturilta tunturille, ja kaikkialla lumi alkoi kimallella ja valaista, kuin maa olisi hehkunut salaperäistä valoa.
- Miten ihmeessä sait lumen kimaltelemaan?  Lapinpoika kysyi.
- Ainahan lumi on on yhtä valoisaa, Kristuslapsi sanoi. - Et ole vain osannut katsoa.
- Niin varmaankin, Lapinpoika myönteli. - Mutta meillä meillä ei täällä lainkaan kukkia. Olen kuullut, että muualla maailmassa kukkivat kukat ja omenapuut ja sen sellaiset.

Silloin Kristuslapsi puhalsi ilmaan. Hän puhalsi huurua, joka suureni ja äkkiä puut olivat paksussa huurteessa. Koivut näyttivät mitä kauneimmilta omenapuilta, ja kuusen oksilta riippui jääpuikkoja kuin hohtavia kynttilöitä.
- Onko maailma todella näin kaunis? ihmetteli Lapinpoika. - En ole huomannut sitä ennen.
- Taivaallinen Isämme on antanut paljon valoa maailmaan, Kristuslapsi sanoi. - Meidän tehtävämme on heijastaa sitä ympärillemme. Samoin lumikin heijastaa valoa.
Lapinpoika ihmetteli: - Onko meillä tosiaan yhteinen isä?
- On toki, Kristuslapsi vastasi. - Isä Jumala.
- Mutta hän on niin kaukana, Lapinpoika sanoi. - Ei hän kuule, eikä näe tänne asti.
- Sinä erehdyt, Kristuslapsi sanoi. - Hänen valonsa kimmeltää täällä jokaisessa lumihiutaleessa.
- Mutta täällä on niin kylmä, Lapinpoika valitti.

Silloin Jumalan pieni matkamies naurahti. Ja Lapinpojan sydämeen tulvahti jotain lämpöistä. Mistä se tuli, sitä hän ei voinut ymmärtää.
- Eihän täällä ole lainkaan kylmä, Kristuslapsi sanoi. - Sinun sydämessäsi on lämpöä. Sinun pitää heijastaa Jumalan lämpöä samalla tavalla kuin hänen valoaan.
- Onko kaikki niin yksinkertaista? kysyi Lapinpoika.
Mutta Jumalan pieni matkamies oli hävinnyt. Kun Lapinpoika katseli taivaalle, hän luuli näkevänsä siellä valkoisen poronvasan. Vai oliko se vain linnunrata, joka välkkyi talvisena pakkasyönä?

Toivotan rauhallista ja  siunattua joulua kaikille blogin lukijoille!

 

Kokemus tämäkin

Raskasta Joulua Jkl:n Paviljongissa

Perheemme joulunaikaan kuuluvat erilaiset kuorokonsertit, joihin osallistumme mieheni kanssa uskollisesti.
Ahkeraan osallistumiseemme vaikuttaa toki se, että moni lapsenlapsemme laulaa kuorossa, niinpä mummi ja ukki tulevat lähteneeksi innolla liikkeelle.

Tämän vuoden yllätykselliseksi konsertiksi muodostui Jkl:n Paviljongissa ollut Raskasta Joulua, jonka musiikkityyppiä voisi kai sanoa hevimetalliksi. Näin tapahtumat etenivät.
Suurperheemme nuorin laulaa pienten lasten kuorossa, joka kuuluu isosiskon Vox Aurea-kuoron  kuoroperheeseen.
Nyt tämä pienempien kuoro oli kutsuttu vahvistamaan vanhempien laulajien ryhmää Raskaaseen Jouluun. Suurperheemme kuopus oli tästä aivan mahdottoman ylpeä ja onnellinen.
Eipä auttanut mummin muu, kuin tilata kalliit liput ja käydä ostamassa varmuuden vuoksi kahdenlaiset korvatulpat, että musiikista selviäisi.

Paviljonki oli aivan täynnä raskaan metallin ystäviä: näkyi niittejä ja tatuointeja, tukat törröttivät pystyssä. Olimme ehkä kuulijoiden vanhimmasta päästä, mutta ei se ketään haitannut.
Konsertti yllätti meidät kyllä positiivisesti, vaikka hevi ei mielimusiikkia ollutkaan. Esiintyjät olivat taitavia ja intensiivisiä, instrumentaaliosuudet vaikuttavia. Laulut esitettiin oikeilla sanoilla vääntelemättä ja kääntelemättä, Jumala ja Jeesus mainittiin. Tuntui jopa hieman hassulta, kun tuhatpäinen yleisö nousi joukolla seisomaan ja alkoi heiluttaa käsiään, kun orkesteri alkoi soittaa Riemuitse, tytär Siionin, kiittäen laula Jerusalem! Niin nyt hän saapuu, Rauhan Ruhtinas!
Vilkaisimme mieheni kanssa toisiimme, ja meitä alkoi hymyilyttää. Menohan oli kuin parhaassakin ylistyskokouksessa. Olisi voinut sanoa, että aivan "hihhulimeininkiä"!

Illan opetus minulle oli ainakin se, ettei etukäteen kannata sulkea asioita ajatuslukoilla. Silloin voi moni mielenkiintoinen asia jäädä kokematta. Oli upeaa nähdä valtava määrä ihmisiä joulunsanoman äärellä. Mitä siitä, vaikka se esitettiinkin eri tavalla kuin itse oli tottunut.
On oikein terveellistä ylittää omia rajojaan, astua omalta turvalliselta mukavuusalueeltaan ulos.
Silloin ihmeesti tuoreutuu.

Niin, lapsenlapsemme kuoro lauloi aivan illan lopuksi puolikymmen aikaan. Heidän osuutensa oli yksi säkeistö laulusta Varpunen jouluaamuna. Varmaan näille 8-vuotiaille esiintyminen hevimetallin keikalla oli myös vaikuttava kokemus. Ainakin uni saavutti sen jälkeen nopeasti pienen laulajan.

Isosiskon kuoro Vox Aurea laulamassa Kauneimpia joululauluja Taulumäellä

Yksi lapsenlapsemme laulamassa Katajanmarjat-kuorossa Keski-Porin kirkossa joulukonsertissa

Seimen luo ihmettelemään

Olen ostanut kuvan seimen nelisenkymmentä vuotta sitten Betlehemistä. Silloin tämä öljypuinen seimi lähes ylitti vatimattoman matkabudjettini, mutta halusin saada pitkäikäisen joulunajan koristeen. Sellainen seimestä on sitten tullutkin. Se kaivetaan kaapin perältä adventin saapuessa ja vasta tammikuun lopulla havahdutaan siihen, että se pitäisi taas siirtää vuosilepoonsa.

Nyt adventtiajan lehdissä on ollut uutinen siitä, kuinka Roomasta palautettiin Betlehemiin pala Jeesuksen seimeä. Tämä pyhäinjäännös oli ollut lainassa 1 000 vuotta, Rooma oli tarvinnut Pyhästä Maasta peräisin olevia esineitä perustaakseen vaihtoehtoisen Jerusalemin - korostaakseen omaa imagoaan pyhänä kaupunkina. Nyt ilmeisesti Rooman ei tarvitse enää aprikoida omaa arvoaan, koska he suostuivat seimen palautukseen.

Monelle seimen palautus oli kuitenkin melkoinen pettymys, sillä seimeä saatiin Betlehemiin vain peukalon kokoinen palanen, suurin osa pyhästä esineestä jäi kuitenkin Roomaan.

Me suomalaiset emme osaa arvostaa pyhäinjäännöksiä, koska emme ole niihin tottuneet. Ihmettelin aikoinani Rooman eräässä suuressa katedraalissa Pyhän Pietarin patsaan jalkaterää, jota oli suudeltu niin usein, että kaikki kultaus oli siitä kulunut ja varvas kulunut littanaksi. Halusin kokeilla, miltä tuntuisi olla katolinen ja suudella patsaan jalkaa, mutta yrityksestäni huolimatta en saanut sitä tehdyksi.

Mikä on sitten seimen sanoma meille?
Ajattelen, että ennen kaikkea seimi puhuu nöyryydestä, siitä, että maan ja taivaan valtiaan, Jumalan Pojan ensimmäinen makuusija oli eläinten syöttökaukalo. Vaatimattomasti hänen elämänsä alkoi, ja tähän vaatimattomaan ja nöyrään elämänasenteeseen hän halusi ohjata seuraajiaan.
Matt.11:29 hän kehottaa "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon."

Näin adventin aikaan Jeesus näyttäytyy hiljaisena ja nöyränä kuninkaana, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Kansanjoukot heiluttavat palmunoksia, levittävät vaatteita tielle ja huutavat hänelle Hoosiannaa, mutta Jeesus ei halua olla mikään palvottu julkkis. Hän on tullut elämään arkea ihmisten rinnalla, auttamaan, parantamaan ja opettamaan. Hän on tullut täyttämään Isänsä tahdon, eikä etsi omaa kunniaansa.


Nyt ennen joulua elämme pienen paaston aikaa, siihen kuuluu erityisesti itsensä tutkiminen suuren juhlan edellä. Olisi varmaan hyödyllistä miettiä, onko omassa elämässä  mahdollista etsiä Jeesuksen mallin mukaista nöyryyttä. Silloin emme olisi aina ensimmäisinä etsimässä hyvää vain itsellemme, olisi laukomassa omia mielipiteitämme, jopa arvostelemassa ja paheksumassa, vaikka emme edes ymmäräisi, mistä on kyse.
Pitäisi vaan yrittää katsoa asioita lähimmäisen näkökulmasta ja pyrkiä auttamaan ja rohkaisemaan  varovaisesti ja kuunnellen - hänen ehdoillaan.

Kun Jeesus elämänsä viimeisenä iltana pesi oppilaiden ihmetykseksi heidän jalkansa, hän selitti tekoaan:"Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille".  Joh. 13:15

Palanen seimeä on saapunut Betlehemiin.
Betlehemissä, Gazassa ja Länsirannalla 1% asukkaista on kristittyjä.

Sukupolvesta sukupolveen

Olen jo toistakymmentä vuotta koonnut kuluneen vuoden valokuvista joululahjaksi kirjoja, joita lapsenlapset alkoivat kutsua perhekirjoiksi. Viime vuosikymmenen kirjat olen tehnyt Ifolorin kuvakirjaformaatilla 21x21 cm kokoisiksi, sitä varhaisemmat kirjat ovat olleet suurempia ja A4-kokoisia.

Vuoden kuvien läpikäyminen on koskettavaa. Merkittäviä tapahtumia ovat kunkin lapsenlapsen syntymäpäivät, jotka on dokumentoitu kirjan sivuille. Ovatpa sinne päässeet aikuistenkin pyöreät ja puolipyöreät vuodet. Vanhojen kirjojen selaaminen on aika riipaisevaa, kun ajan kuluminen näkyy kuvista niin selvästi. Pienistä pulleajäsenistä taaperoista on venynyt nuoria naisia, joilla alkaa olla jo oma elämänsä, eikä heistä enää helposti tahdo saada kuvia, koska elämä on jo tempaissut omaan suuntaansa.
Ajattelen, että näillä perhekirjoilla on kuitenkin ollut oma tärkeä merkityksensä perheyhteyden ylläpitämisessä. Ainakin nuoremmat perheenjäsenet ovat niitä innokkaasti lehteilleet. 

Perhe ja suku ovat olleet aina tärkeitä. UT alkaa Jeesuksen sukuluettelolla (jakeet 1-17), jonka voit käydä lukaisemassa. Siinä on on sukupolvia Abrahamista Davidiin kaikkiaan neljätoista. Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taaas neljätoista Kristukseen.

Nykyään puhutaan DNA-testien yhteydessä äiti- ja isälinjoista. Tämä Jeesuksen sukuluettelo seuraa isälinjaa. On hienoa, että sukuluettelo on niin tarkasti kirjattu muistiin, ja se on osana meidän Raamattuamme. Koska hepreankieliset nimet tarkoittavat myös jotakin, ne samalla myös kertovat jotain nimen kantajasta.

Itse pystyn luettelemaan äitilinjaa viisi sukupolvea taaksepäin, mutta se on kovin vähän verrattuna Raamatun sukuluetteloihin. Mieheni isälinjaa on tutkittu pidemälle, yllätykseksi se lähti liikkeelle jostain Kazakstanista ja siirtyi Välimeren rantoja tänne pohjoiseen.

On ihmeellistä ajatella, että taivaallinen Isä tuntee meidän kaikkien sukulinjat. Hän pystyy luettelemaan ne kuin tuosta vaan. Hän tuntee meidän nykyisyytemme ja sukumme menneisyyden. Hän tietää myös sen, miten kaikki linjat ovat vuosituhansien kuluessa risteilleet.

"Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen." Ps. 90:1

Isäni lempikukka valkoapila

  

Katso!

Iloitse, tytär Siion!

Riemuitse, tytär Jerusalem!

Katso, kuninkaasi tulee.

Vanhurskas ja voittoisa hän on,

hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. 

Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista

ja hevoset Jerusalemista,

sotajoukot hän lyö rikki.

Hän julistaa kansoille rauhaa, 

hänen valtansa ulottuu merestä mereen,

Eufratista maan ääriin asti.

                                           Sak. 9:9-10

Eilinen VT:n teksti oli Sakarian profetia tulevasta ihmeellisestä Messias-kuninkaasta, joka tuo maailmalle valtavan yllätyksen ja lahjan: rauhan.

Kun kuuntelin eilen kotikirkossani luettua tekstiä, korvani pysähtyivät katso-sanan kohdalle. Miksi juuri siihen?

Olen viime päivinä lukenut Yael Eidelmanin kirjaa Yhdeksi tulemisen ihme ja muita ilmestysheprean helmiä. Yael on Suomessa asuva messiaaninen juutalainen ja ranskanopettaja, joka kertoo olevansa kielifriikki. Yael on  innostunut hepreankielestä, koska hänelle on avutunut näkökulma siitä, miten heprealaiset sanat kätkevät sisäänsä paljon enemmän, kuin päältä katsoen ensin arvaisikaan. Sanoista muodostuu oivalluksia, suorastaan ilmestyksiä. Yael on kirjoittanut kirjaansa 42 miniopetusta, joista yksi koskee katso-sanaa, joka on hepreaksi hineni.

Katso-sana esiintyy suomalaisessa Raamatussa useita kertoja. Meidän kielessämme sanan sisältö tarkoittaa pääasiassa näkemista, mutta hepreassa siihen liittyy  myös yllätyksen näkökulma.
Aina kun Jumala sanoo: katso, hän sanoo Minä olen tässä. Sanan tarkoitus on painottaa alkava lause, pysäyttää kuulija kuuntelemaan, mitä on tulossa.

Hineni - katso on Jumalan suusta erittäin merkittävä, se kertoo, että jotain aivan erityistä on tapahtumassa. Siihen liittyy voimakas yllätyksen aspekti.
Yael sanoo, että Jumalan sanomana hineni voidaan kääntää: Tässä Minä olen, se olen minä! Yllätys, teen nyt jotain uutta, radikaalia tai mullistavaa. Toisaalta se voi olla jotain totaalisen tuhoavaa, kun se koskee vihollisia.

Tässä muutama esimerkki Jumalan lausumista yllättävistä ja rohkaisevista katso - hineni - sanoista.

"Hineni, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?" (Jes. 43:19)

"Hineni, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus (Jeshua)."
(Luuk. 1:31)

"Älkää pelätkö, hineni, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle" (Luuk. 2:10)

 Toivotan iloista ja siunattua adventin aikaa kaikille lukijoille. Toivon, että saatte kokea hineni-yllätyksiä! 

   

Asiat solmussa

Joskus tuntuu siltä, että asiat ovat niin sotkussa, ettei oikein tiedä, miten niitä ryhtyisi järjestelemään.
Ei tiedä edes, mistä aloittaisi. Ajattelee vain, että olisipa joku, joka laittaisi kaiken kuntoon.

Muistan omasta lapsuudesta, kuinka hyvältä tuntui, kun äiti ja tuntuivat tietävän, miten piti kulloinkin menetellä. Heiltä sai aina selvät sanat.
Sen ajan lapset eivät panneet vanhempiensa ohjeita kyseenalaisiksi. Kun äiti ja isä olivat päättäneet lähettää 10-vuotiaan lapsensa naapuripitäjään kouluun, jossa piti asua viikot maanantaista lauantaihin vieraassa perheessä, sitä vastaan emme siskojen kanssa pullikoineet, vaan pakkasimme tyynesti jenkkikassimme ja nousimme naftalta haisevaan koulukaaraan.

Oli myös monia muita asioita, jolloin otimme ohjeet vastaan kyselemättä. Siskoni kertoo tarinaa siitä, kuinka hän olisi halunnut karata yliopistosta mentyään ilmoittautumaan sinne vääränä päivänä ja kiskottuaan ovia turhaan. Hän oli itkenyt puiston penkillä ja mennyt sitten puhelinkoppiin soittamaan äidille, että hän tulisi kotiin.
- Pysy siellä vaan, kuului äidin kipakka neuvo. - Ja lopeta heti poraaminen!

Onneksi meillä  on taivaan Isä, jolta voimme saada ohjausta elämämme sotkuihin. Hänen tahtonsa ja ohjeensa löytyvät Raamatusta, kun sitä jaksaa ja haluaa tutkia.
Perusohjeet löytyvät kymmenestä käskystä, mutta niiden antaman linjan mukaan neuvoja pystyy soveltamaan myös elämänsä pienempiin asioihin.

Rukous on puhetta Jumalan kanssa. Rukoilemalla voimme myös saada ohjausta kiperiin kysymyksiimme, kuinka pitäisi toimia. Usein vain itse puhua höpötämme, emmekä pysähdy kuuntelemaan, mitä taivaallisella Isällä olisi asiaan sanottavaa.
Jumalan puheen kuuleminen ei ole helppoa, koska omat ajatuksemme ovat niin helposti sotkemassa.
Jos sinulla on rukouspiiri tai hyvä rukousystävä, hänen kanssaan voi myös rukoilla asioiden oikean suunnan löytämiseksi.
Oikean tien löytäminen antaa aina varmuuden, rauhan ja levon.

Jes. 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita he, jotka häntä odottavat.

Jes. 30:21 Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takanasi ohjeen: - Tässä on tie, kulkekaa sitä.

 


 

Onko Jeesus joutunut romukoppaan?

Olin läheisessä tavaratalossa ostoksilla ja huomioni kiinnittyi ovipielessä olevaan laatikkoon, josta pilkisti pyhien henkilöiden patsaita. Pysähdyin katsomaan. Kas vain, sieltähän taisivat löytyä kaikki jouluevankeliumin päähenkilöt. Tunnistin ainakin kruunupäisen idän tietäjän  ja paimenia. Sieltä täältä sekamelskasta pilkisti erikokoisia käsiä ja jalkoja. Jostain alhaalta sojotti palleroinen lapsen sääri. Jeesus-lapsikin oli siis joutunut romukoppaan!

Näin adventinaikaa lähestyttäessä kulkee tuntosarvet koholla ja kuulostelee, mitä Jeesus-joulu merkitsee tämän hetken Suomessa. Onko kaikki vain loputonta tonttuleikkiä kuten entisen kouluni viimejouluisessa joulujuhlasssa.

Askartelin ja piirtelin 8-vuotiaan pikkutytön kanssa joulukortteja ja kysyin, tietääkö hän, miksi joulua vietetään. Tyttö vastasi, ettei tiedä. Siinä piirtäessämme aloin kertoa hänelle Jeesus-lapsen syntymästä, paimenista, Idän tietäjistä, pahasta Herodes-kuninkaasta ja pyhän perheen paosta Egyptiin. Olin vähän varuillani, kuinka pitkään voisin kertoa, mutta lapsi kärtti aina vain: - Kerro lisää, mitä sitten tapahtui!
Kysyin, eikö koulussa oltu kerrottu uskontotunneilla mitään. Hyvämuistinen lapsi mietti ja sanoi, että yksi kertomus on: Joona valaskalan vatsassa. Jäin vähän mielessäni ihmettelemään tällaista uutta opetussuunnitelmaa - outoa minun mielestäni.

Näin jouluajan lähestyessä on nostettu taas kerran esille uskonnon osuus koulun joulujuhlissa, nyt keskustelu on koskenut juhlien pitämispaikkaa: kirkko juhlapaikkana ja papin läsnäolo. Eri uskoa tunnustavat tai uskonnottomat joutuisivat eriarvoiseen asemaan. Nyt etsitäänkin isoja tiloja, joihin kaikki mahtuisivat. Nämä usein ovat suuria liikuntahalleja, jotka eivät ole kovinkaan viihtyisiä.

Joku poliitikko sanoi keskustelun lainehtiessa, että meillä on niin vähän perinteitä, joten olisi sääli luopua kirkossa järjestettävistä tilaisuuksista.

Mieleeni on tullut keskustelua seuratessani nykyaikainen sana: vieraannuttaminen. termiä on käytetty avioerojen yhteydessä, kun äiti tai isä haluaa vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta, eikä salli tapaamisia ja yhteydenpitoa.
Kun lapset saavat niukasti tietoa kotona ja koulussa uskonnosta, eikä heitä viedä joukolla kirkkoon, niin uskonto ja usko jäävät kaukaisiksi ja epämääräisiksi. Kirkon kynnys muuttuu korkeaksi, koska siellä ei ole luontevasti totuttu käymään. Silloin uskonto ja kirkko eivät ole enää osana suomalaista kulttuuriamme.
Tuntuu surulliselta - vähän kuin Jeesus muiden pyhien kanssa olisi joutunut romukoppaan.

Monenlaisia salaisuuksia

Viime päivinä on tiedotusvälineissä puhuttu paljon DNA-tutkimuksista. Ne antavat monenlaista tietoa ihmisen taustasta ja terveydestä.  Paljon on kuitenkin kritisoitu sitä, miten niitä on tulkittu ja suunnattu kaupalliseen käyttöön. Ihmisen perimästä löytyneet sairaudet ovat hyvinvointifirmoille uusi mahdollisuus täsmäohjata palveluitaan testin tehneelle. Jopa koiratkin saavat testin perusteella ohjeita siihen, mitä pitäisi syödä, ja mitä taaas välttää.

Minua myös kiinnosti selvittää etninen alkuperäni testin avulla. Nykyään se on hyvin helppoa. Eipä muuta, kuin pyörittelemään vanupuikkoa poskessa!

Mitä sitten sain selville etnisistä juuristani? Osoittautui, että olen yli 80% :sti suomalainen, mutta  paljastui myös Pohjois- ja Keski-Eurooppalaista taustaa. Italialaisuus nousi erityisesti esille. Suurin yllätys oli se, että DNA:sta löytyi myös ripaus Keski-ja Väli-Amerikan intiaaniverta.
Siinäpä hieman miettimisen aihetta.

Ikääntyessä on ehtinyt ajattelemaan yhä enemmän sitä, miten ihminen on itselleenkin salaisuus. Vaikka saisimme kaiken tiedon DNA:stamme, jää siltikin vielä moni arvoituksia. Asiaa käsitelleessä A-studiossa mukana ollut naistutkija myönsikin, että kaikesta tiedosta huolimatta olemme yhä salaisuuksien äärellä.

Raamatunkin yhteydessä voimme puhua salaisuuksista. Mikä on Raamattuun kätketty iso asia? Mikä on sen salaisuus?
Hugo Odeberg, joka on kirjoittanut kirjan Kristus Vanhassa testamentissa, sanoo, että Kristus on läsnä jo VT:ssa. Hän sanoo, että Raamattu on yksi kokonaisuus, jossa sen jokainen kirja liittyy jokaiseen muuhun ja jokainen sana jokaiseen muuhun sanaan. Kristus on läsnä koko Raamatussa.

Lutherin sanoin: Kristus on kauttaaltaan käärittynä Pyhään Raamattuun aivan kuin ruumis vaatteeseen.

Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä, että hänen tehtävänsä on ilmoittaa ihmisille Jumalan täydellinen sana, salaisuus, joka on ollut kätkössä aikojen alusta sukupolvesta toiseen. Tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus on Paavalin mukaan häikäisevän kirkas: Kristus teissä, kirkkauden toivo!

Kun Kristus on Raamatun salaisuus, niin myös Kristuksella on käsittämättömän suuri salaisuus:
se on armo.
Armon ymmärtäminen on vaikeaa, koska ihminen on taipuvainen omalla hyvyydellään, teoillaan ja ansioillaan olemaan taivaskelpoinen. Mitkään teot tai oma kunnollinen ja korkeamoraalinen elämä ei kuitenkaan riitä avaamaan taivaan portteja, vain ainoastaan luottaminen Jeesuksen pelastustekoon - hänen armoonsa.

Kallis hunajanpisara-kirjasessa tiivistetäänkin tämä salaisuusasia lyhyesti:
Kristus on Raamatun salaisuun. Armo on Kristuksen salaisuus.

Asennetta!

Palasimme Israelin valosta ja lämmöstä  Suomeen lauantaiaamuna. Finnairin yölento saapui Helsinki-Vantaalle aamukuudelta, sen jälkeen siirryimme pohjoista kohti kiitävään junaan.
Kun saavuimme kotikaupunkiimme lähes valvotun yön jälkeen, olimme puolipökerryksissä. Kiskoimme laukkumme taksirivin ohi lähimmälle bussipysäkille. Emme tulleet ollenkaan ajatelleeksi, että oli lauantai, ja julkinen liikenne toimi harvakseltaan.
Kului jonkin aikaa ennen kuin tajusimme virheemme, siihen mennessä räntä ja kosteus oli jo alkanut hiipiä kengän pohjien läpi. Emme uskaltaneet odottaa omalle mäelle nousevaa bussia, vaan kiipesimme kotimäen alle jäävään kyytiin, joka sentään saapui paikalle.
Ankea totuus koitti jyrkän rinteen alla. Lunta oli niin paljon, että laukku toimi kuin aura, se levitti sivuille laajat lumiviilekkeet ja jäi välillä jumiin.
Mieleeni nousi kiukku vääristä valinnoista: miksi emme älynneet ottaa taksia, miksi emme odottaneet kotimäen bussia, miksi oli niin huonot jalkineet, tulisin varmaan kipeäksi - miksi ja miksi?

Aloin ajatella, että nyt pitää kiukuttelun sijasta valita toisenlainen asenne. Ryhdyin keksimään hyviä asioita: matka oli mennyt turvallisesti, terveys ja tavarat olivat tallella, oli koettu mukavia asioita, minulla oli lila, lempiväriseni matkalaukku - mitä siitä, vaikka se karrasi  sohjossa vastaan. Maassa oli kaunista vastasatanutta valkoista lunta. Puut talojen puutarhoissa olivat kuin kuvakirjasta lumipeitteen alla. Kenkäni olivat suht kuivat, sukkani tarpeeksi paksut. Pystyin kävelemään. Minulla oli kaksi toimivaa jalkaa!

Kun pyörittelin päässäni näitä positiivisia ajatuksia, enkä langennut sättimään ja manaamaan tilannetta, tapahtuikin jotain merkittävää. Mielentilani muuttui kokonaan. Kun mieheni tuli minua vastaan auttaakseen minut viimeisen ponnistuksen yli ja kysyi nousun sujumista, huomasin nauravani ja sanovani: - Tämähän oli kuin Israelin lasten vaellus erämaassa!

Niin olikin. Kun Israelin kansa vaelsi erämaassa, he löysivät kaikenlaista valittamista, vaikka Jumala piti heistä hyvän huolen, pelasti egyptiläisten kynsistä ja antoi kaiken tarvittavan ajallaan: ruuaksi mannaa ja viiriäisiä, kalliosta vettä. Kuitenkin israelilaiset napisivat ja olivat valmiit palaamaan Egyptin lihapatojen ääreen.
Jumalasta israelilaisten tyytymättömyys ja napina eivät olleet mikään pikkujuttu. Se osoitti Jumalan huolenpidon väheksymistä ja epäluottamusta. Siitä puuttui kiitollisuus ja ilo jatkuvasta huolenpidosta. Israelilaiset joutuivat kärsimään valittamisen ja tyytymättömyytensä seuraukset. Heidän erämaavaelluksensa venyi 40 vuodeksi.

Tyytymättömyys, nurina ja napina kuulostavat pieniltä asioilta, mutta sitä ne eivät ole.
Varmaan mekin tarvitsemme marraskuiseen pimeään ja räntäiseen arkeen uutta asennetta, että onnistuisimme näkemään siihen kätkeytyvät Jumalan hyvät lahjat.

Minun marraskuista arkeani :)

Ihana Israel!

 Olimme vuokranneet auton neljäksi päiväksi. Luulimme saavamme sen helpostikin, mutta vieressä olevan vuokraamon kaikki autot olivat varattuja, ja toisessakin vain pari jäljellä. Saimme sellaisen menopelin, jossa oli niin pajon tekniikkaa, että säikähtelimme aluksi sen piippailuja ja varoituksia. Emme olleet semmoiseen hienouteen tottuneet.

Ensiksi kävimme Hula-laaksossa katselemassa lintuja kuten viime vuonnakin. Jostain syystä tänä vuonna lintuja tuntui olevan paljon vähemmän. Onneksi sentään näin lempilintujani upeita kurkia. Niitä sitten olikin pelloilla valtavina parvina.

Ajelimme seuraavana päivänä Hermon-vuoren juurelle Danin puistoon Jordanin alkulähteille. Jordanhan saa vetensä Hermonin vuoren rinteiltä. Kovin leveä ei Jordan missään juoksunsa vaiheessa ole, mutta se on historiallinen rajajoki ja jopa sen nimellä on legendaarinen kaiku monissa runoissa ja lauluissa. Mekin hyräilimme sen juoksua katsellessamme, että "Yhtehenkö tulla saamme tuolla puolen Jordanin".

Poikkesimme myös toisessa Hermonilla olevassa puistossa, Buniaksen lähteillä. Täällä kansallispuistot ovat todella suosittuja. Koska oli sapatti, perheet olivat liikkeellä aivan pientenkin lasten kanssa. Vähän kauhistutti katsella, kuinka juuri kävelemään oppineet taaperot hoippuivat silloilla ja rämpivät rapuissa. Ainakin luontorakkautta kylvetään lasten sydämiin näillä perheen yhteisillä vaelluksilla.

Minulle on jäänyt vuosien takaa ihana muisto Sahnen kansallispuistosta, kuinka istuin hierovan vesiputouksen hoitettavana. Nyt etsimme tämänkin puiston, jota kuvaillaan suorastaan Edenin puutarhaksi. Tässäkin puistossa oli paljon väkeä piknikillä. Ystävät ja perheet yhdessä olivat liikkeellä eväskorien kanssa, ja grilleistä nousi herkullinen tuoksu.

Puhelimessa olevalla navigaattorilla (Google maps) olemme selvinneet hyvin. Ainoastaan Gilboan vuorilla jouduimme kansallispuistoa etsiessämme jollekin lastenleirille. Siellä tuulisella huipulla kouluikäiset pystyttivät telttojaan kivenmurikoiden keskelle. Yhtään vihrää puuta ei näkynyt, mutta ympärillä levisivät huikean avarat maisemat.

Olen monet kerrat ajanut Taaborin vuoren ohi, ja ihastellut sen säännöllisen tasaista muotoa, mutta vasta tällä matkalla ajoimme kippuraista serpentiinitietä vuoren huipulla, missä sijaitsevat sekä katolinen että ortodoksinen kirkko Kristuksen kirkastumisen muistoksi. Istuimme pitkään katolisessa kirkossa nauttien sen rauhasta ja pyhästä ilmapiiristä.
Suosittelen lämpimästi käyntiä Taaborilla - ainoa vaikeus on ajaminen sinne, ympärillä levittäytyviä upeita maisemia kuski ei valitettavasti pysty paljoakaan vilkuilemaan.

 Kävimme myös Megiddossa, joka on arkeologinen tutkimusalue. Kaivauksissa on löytynyt asumuksia rautakaudelta asti. Paikan sijainti on ollut merkittävä keskeisen kauppareitin varrella, ja siitä on käyty monia suuria taisteluita.
Megiddo sijaitsee vuorella (Har Megiddo) ja Ilmestyskirja 16:16 sijoittaa aikojen viimeiset suuret välienselvittelyt nimestä tulevaan Harmagedoniin. Sen mukaan maailman kansat, Goog ja Maagoog etunenässä kokoontuvat lyömään Israelin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kerron varmaankin joskus enemmän näistä paikoista, mutta tässä pieni vilkaisu monipolisesta Israelista: maisemia, luontoa, väkevää historiaa ja elävää nykyisyyttä - ehkä ripaus jostain tulevastakin.

Lähdetään innolla tutustumaan monipuoliseen Israeliin Jeesuksen jalanjäljille!

 

Tervehdys Tiberiaasta!

On aurinkoinen sapatti-aamu. Edessä levittäytyvä Gennesaret-järvi on autereinen, vastarannalla sijaitsevat vuoret juuri ja juuri häämöttävät siniharmaan usvan läpi.

Kaupunki alapuolellamme on vielä hiljainen. Koska on sapatti, liikennettä ei ole, eikä ihmisiäkään näy kaduilla. Sapatianaattona liikkeet sulkeutuvat perjantai-iltapäivällä kello 14 aikoihin, silloin myös julkinen liikenne loppuu.
Varsinkin ortoksijuutalaisten asuma-alueella sapatin rauha on täydellinen. Asuimme sellaisen vieressä viime vuonna, ja asuinalueemme hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa.

Nyt uusi asuntomme sijaitsee aivan Tiberiaan keskustassa. Se kuuluu Shalomhome-nimiselle järjestölle, jota jäsenet voivat vuokrata vuodessa pari viikkoa jäsenmaksun hinnalla.

Kun saavuimme tänne uuteen Shalomhomeen, olin vähällä pyörtyä, sillä huoneisto sijaitsee 9. kerroksessa, ja olen koko ikäni asunut maan tuntumassa. Joka huoneessa ikkunat ylettyvät katosta lattiaan. Meidänkin makuuhuoneessamme suuret seinänkorkuiset ikkunat ovat molemmilla seinillä.
Kiskoinkin puolisoni sängyn ikkunasta kauemmaksi, tuntui, että hän saattaisi kieriä unissaan ikkunasta kadulle.

Asunnostamme on siis mäkymä Gennesaretille, mutta samalla myös kaupungin keskustaan ja toisesta makuuhuoneesta Tiberiaan vuorille. Iltaisin ja öisin näky onkin mahtava, kun valot syttyvät vuoren rinteillä.

Mitä sitten olemme tehneet nyt ensimmäisellä viikolla Israelissa?
Kun saavuimme viime maanantaina Finnairin yölennolla, jäimme ensimmäiseksi yöksi edulliseen Emanuel-hotelliin, jonka löysin Finnairin sivuilta. Suosittelen hotellia, vaikka se onkin vaatimaton, sillä se sijaitsee aivan TA:n kekustassa King George ja Dingengoff-katujen kulmauksessa. Ehdimme kierrellä ennen bussiasemalle menoa keskustan nähtävyyksiä, tosin esim. lähellä sijaitseva Helene Rubinstein-keskus oli vielä suljettu. Yöllä se olisi ollut auki 24 asti.

Kun odottelimme bussiasemalla Tiberiaksen bussia, niin sherut-taksia ajava mies bongasi meidät kyytiinsä ja pääsimme 40 sek:llä /hlö (n.10 e) matkalaukkuinemme asunnollemme. Koin, että sherut-taksi oli taivaan Isän hyvää huolenpitoa.

Olemme tavanneet täällä Tiberiaassa tuttaviamme. Kävimme tapaamassa Ariela Waizmania hänen valokuvaamossaan ja saimme kuulla mitä tapahtumia Tiberiaassa kuluvalla viikolla on.
Heti seuraavana iltana olimmekin jo suomalaisten ilassa, johon kokoontuvat Tiberiaassa asuvat suomalaiset ja matkailijat. Paikalla olivat mm. Kalervo ja Meri Syväntö. heidän raamattulähetyksessään työskentelevät vapaaehtoiset ja juuri eläkkeelle jäänyt hammaslääkäri, joka palvelee matkailijoita monin eri tavoin. Tapasin myös tutun rouvan, joka tekee evankelioimistyötä druusikylissä, sekä yllättäen vanhan kaverini, joka oli ollut lomittamassa huumenaisten hoitokodissa.

Täällä Tiberiaassa on useita seurakuntia. Olimme eilen sapattiaterialla keskustassa kokoontuvassa Morning Star-srk:ssa. Sen jäsenet ovat pääasiassa paikallisia messiaanisia uskovia. Kuulin paljon venäjänkieltä, ja tutustuimme erääseen rouvaan, joka oli muuttanut USA:sta 27 vuotta sitten.
Sapattiaterian aluksi oli musiikkia ja ylistystä, sitten seurasi hepreankielinen puhe, johon oli englanninkielinen simultaanitulkkaus. Yritin seurata puhetta hepreaksi, muttei se ihan tainnut onnistua.

Ruokailu oli järjestetty nyyttikestiperiaatteella. Salin takaosassa oleva pöytä oli piripintaan herkkuja. Me veimme vain rasiallisen keitettyjä kananmunia ja hunajamelonin, mutta näyttivät nekin nopeassa tahdissa pöydästä hävinneen.

Nyt istumme olohuoneessamme ja nautimme sapaatiaamun rauhasta. Päivän suunnitelemat ovat vasta kehitteillä.
Shabbat shalom kaikille Israelista!


 

Tie Jerusalemiin

Maaherra Pontius Pilatuksen ja kuningas Herodeksen kohtaaminen taiteilija F. A. Fuchin etsauksen mukaan

Tervehdys Israelista!

Juuri ennen tämänkertaista lähtöämme Israeliin YLE:llä oli uutinen Israelissa tehdyistä kaivauksista, joissa oli löydetty Pontius Pilatuksen aikaisia kolikoita vuosilta 17 - 41.
Pontius Pilatuksen nimihän on jäänyt historiaan henkilönä, joka edusti Rooman miehittäjävaltaa ja tuomitsi Jeesuksen kuolemaan. Hänestä ei ole aiemmin löytynyt kovinkaan monia historiallisia esineitä: hänen  nimeään kantava kuparikolikko, sormus ja kivilaatta.

Kolikot ovat löytyneet muinaisen kivillä katetun tien alta, joka on ollut hautautuneena roomalaisten v. 70 tekemän tuhon jälkeen.
Kahdeksan metriä leveä tie johtaa temppelivuorelle, jolla tällä hetkellä sijaitsevat Al-Aqsa-moskeija ja Kalliomoskeija, jotka on rakennettu 700-luvulla, alueella, jota muslimit pitävät yhtenä pyhimpinä paikkanaan. Aiemmin alueella sijaitsi juutalaisten temppeli, joka tuhoutui Jerusalemin hävityksessä niin, ettei temppelistä jäänyt jäljelle kuin osa länsimuuria, jonne juutalaiset ovat kokoontuneet rukoilemaan.

Temppelivuori on maailman historiallisimpia paikkoja, se kätkee kerrostumia kanaanilaisten, kreikkalaisten, persialaisten, bysanttilaisten, ristiretkeläisten ja ottomaanien ajoilta.

Juutalaiseen uskontoon kuuluu kehoitus saapua juhlimaan Jerusalemin temppeliin kolme kertaa vuodessa. Nämä juhlat olivat pääsiäinen, lehtimajajuhla ja sadonkorjuujuhla.

Temppelivuorelle johtava tie on saanut nimekseen Pyhiinvaeltajientie, sen pituus on 600 metriä ja se on katettu suurilla kivilaatoilla -  tien kattamiseen on kulunut 10 000 tonnia kiveä.

Tie johtaa puhdistautumispaikalta, Siiloan lammikolta, Jerusalemin temppelialueelle.

Israelilaisten tutkijoiden mukaan tien löytyminen kuusi vuotta kestäneiden kaivausten aikana kertoo Israelin oikeudesta temppelialueeseen ja jakamattomaan Jerusalemiin.
Palestiinalaiset, joiden asuma-alueen alta tie on löytynyt, sanovat puolestaan, ettei tien löytyminen todista mitään, koska sen todellista käyttötarkoitusta ei voida todistaa.

Palestiinalaiset sanovat myös, ettei kaivauksien tekotapaa voi hyväksyä, koska tie on kaivettu esiin vaaka- mutta ei pystysuunnassa. Vaakasuunta on ollut kuitenkin ainoa mahdollisuus toimia palestiinalaisalueen alla.
Palestiinalaiset eivät itse ole kuitenkaan aina noudattaneet hyvää tapaa muinaismuistjen suhteen. He ajoivat aikoinaan kuorma-autolasteittain temppelialueen muinaismuistoja kaatopaikalle, josta israelilaiset tutkijat yrittivät niitä seuloa.

Kaivauksia jatketaan edelleen tien molemmin puolin. Sieltä on löydettävissä vielä kievareita ja kauppoja.

Osa itkumuuria, jonne juutalaiset kaikkialta maailmasta kerääntyvät rukoilemaan.

Rauniokirkko ja varastetut pääkallot

Pyhän Mikaelin kirkko Pälkäneellä

Alttariseinä edessäpäin

Teimme retken ystäviemme kanssa tutustumaan Pälkäneen rauniokirkkoon. Minulle kirkko oli kyllä tuttu, sillä olen käynyt oppikouluni Pälkäneellä, ja lapsuudenajan leikit sijoittuivat iltaisin kirkon raunioille. Muistan, kuinka silloin oli mahdollista kiivetä muurinaukosta ylös kirkon seinien päälle ja juosta niitä pitkin. Nyt ajatus tuntuu ihan mahdottomalta, kun kaikenlainen kiipeily ja korkeat paikat hirvittävät.

Pyhän Mikaelin kirkko rakennettiin 1495-1505 välisenä aikana katoliseksi kirkoksi. Pian kuitenkin tuli uskonpuhdistus ja kirkon tiloja muokattiin sen mukaiseksi.

Kirkko ei kuitenkaan ollut onnekas, sillä Suuren Pohjansodan aikana se joutui venäläisten ryöstön kohteeksi. 1800-luvulla huomattiin savimaan aiheuttamia hajoamia ja halkeamia seinissä. Kirkko pysyi koossa vain kattonsa avulla. Pälkäneellä alettiin rakentaa uutta Engelin suunnittelemaa kirkkoa, koska vanja kirkko oli myös liian pieni.

Kirkossa pidetään kesäaikaan tilaisuuksia: messuja, häitä yms.

Uuteen käytettiin vanhasta kirkosta kaikki irtoava rakennusaine.
Vanhan kirkon alennustilassa sitä käytettiin heinälatona ja kirkkomaata läheisen talon vasikkatarhana.
Suuri romahdus tapahtui joulukuussa 1890, jolloin katto romahti raivonneessa myrskyssä.

 Kirkkoa on ryhdytty suojelemaan eri tavoin, ettei se romahtaisi kokonaan. Sille on perustettu suojeluyhdistys, joka suunnittelee muutaman vuoden välein toteutettavia korjaustoimenpiteitä.

Rauniokirkon ympärillä oleva kirkkomaa nousi esille tänä vuonna Pälkäneeltä varastettujen pääkallojen takia.

V 1873 prof. Gustaf Retzius teki Suomeen tutkimusretken ja vei Pälkäneeltä 82 pääkalloa Karoliiniseen Instituuttiin rotutukimukseen. Hän halusi osoittaa, että suomalaiset olivat lyhytkalloisia, alempaa rotua, kuin "puhtaat" pitkäkalloiset ruotsalaiset. Tutkimus kuitenkin epäonnistui, sillä osoittautui, että Pälkäneeltä varastetut näytteet olivat pitkäkalloisilta ihmisiltä.

Muurinaukko, josta pääsi muureille juoksemaan.

 Karoliininen Instituutti on palauttanut alkuperäiskansojen jäänteitä, mutta koska suomalaisia ei voi laskea siihen ryhmään kuuluvaksi, kallojen palautus ei ole onnistunut. Muutenkin lainsäädäntö on epäselvä, koska pelätään kallojen joutuvan vääriin käsiin.
Tarkoitus olisi kuitenkin haudata ne Pälkäneen uudelle hautausmaalle, koska vanha on muinaismuistoaluetta.

Kirkkoherra, Jari, tosin vitsailee, että hän hakisi pääkallot omalla Wolkkarillaan, laittaisi ne peräkonttiin ja tulisi Ruotsin-laivalla lahden yli.
Olisipa se näky: mustaa huopahattua imagoansa täydentävänä käyttävä kirkkoherra kallokyydissä Silja Linen humussa!
Aika näyttää, kuinka senkin asian käy.

Kasvamme alaspäin

 Olin varannut Unkarin-matkalle Budapestista kertovan runokirjan, jota rupesin lukemaan ääneen matkakavereilleni. Mutta kuinka kävikään?
Olin ehtinyt lukea kolmisen runoa, niin kumpikin kaverini nukkui jo umpiunessa, vaikka oli vasta iltapäivä.
Ehkä olisi pitänyt valita toinen kirja.

Mutta kirja Kasvamme alaspäin ei ole pettänyt koskaan, eikä pyydystänyt päikkäreille.
Runoilija Erzebet Turmezei syntyi 1912, opiskeli Budapestin yliopistossa, toimi diakonissana sekä kehitti kirkkonsa virsirunoutta.
Kopioin tähän hänen muutamia minua koskettaneita runojaan.

MAHDOLLISUUTEMME

Ilman jalkojakin
voi kävellä keskelle maailmaa
ja molemmat jalat tallella
pyöriä itsensä ympärillä.
Ilman jalkojakin
voi etsiä kadonnutta
ja molemmat kalat tallella
mittailla katuja aikaa tappaakseen.
Jalat tallella kiertää kehää,
ilman jalkoja avartaa näköalojaan.
Kyllä voi, kyllä
saada Kristukselta jalkojen tilalle siivet.


HYVÄÄ, HUOMENTA, ARMO

Eilinen taakka oli eilinen.
Huomisen varjo vasta huomisen.
Ja joka aamu uudestaan
ikuista matkakumppania
tervehtiä saan.
Hyvää huomenta, Herrani Jeesus!
Hyvää huomenta, Ilo!
Hyvää huomenta, Rauha!
Hyvää huomenta, Armo!


JOS EN TEE YHTÄÄN MITÄÄN

Nyt ei ole kiirettä,
nyt en juokse,
nyt en suunnittele,
nyt en tahdo.
Nyt en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.

Nyt tyynnyn,
nyt olen levolla,
rauhassa, vapaana
kuin heikko lapsi,
enkä tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa,

Kun valo hyväilee
ja hiljaisuus ottaa syliinsä
ja virtaa minuun
ja luo minua uudeksi,
kun en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa:

on uusi hedelmä tulossa . . .
toisia varten . . .
kypsymässä hiljaa
voima ja voitto . . .
annan vain Jumalan rakastaa.

Juutalainen Budapest - Judapest

Suuri synagoga Budapestissa Dohany-kadulla

 Vietin neljä päivää Budapestissa kahden kirjoittavan ystäväni kanssa. Matkamme oli superonnistunut, sillä matkanjohtajamme Töpinä oli tehnyt perusteellisia valmisteluja tilaamalla etukäteen liput mm. Tonavan iltaristeilylle sekä kylpylään.
Hauskaa oli myös asua kolmen naisen kesken hotellihuoneessa, jossa sänkymme olivat rivissä kuin lasaretissa. Budapestin upea lahja oli ilmainen liikenne yli 65 vuotiaille. Ajelimmekin metrolla vauhdikkaasti paikasta toiseen, ja teimme raitiovaunuajelun Tonavan rannan maisemia katsellen.

Budapestissa on ollut ennen 2. maailmansotaa suuri juutalainen väestö, mistä natsien vainoissa tuhoutui  600 000 ihmistä. Suurin uhka Unkarin juutalaisille oli maan oma Nuoliristi-puolue, joka sulki juutalaisen väestön gettoon vuoden 1944 lopulla. Kaikki geton ulkopuoiset yhteydet suljettiin niin, ettei sinne ollut mahdollista kuljettaa ruokaa, eikä polttoainetta. Kun neuvostoliittolaiset saapuivat tammikuussa 1945 vapauttamaan geton, sen kaduilta löytyi nälkään ja kylmyyteen kuolleita. Vielä elossaolevat olivat kuin luurankoja yritettyään selvitä syömällä ruohoa ja muuta ravinnoksi kelpaamatonta.

Budapestin entisen gettoalueen reunalla Dohany-kadulla on Euroopan toiseksi suurin synagoga, johon mahtuu 3400 henkeä. Se on rakennettu v. 1539 komeaan maurilaiseen tyyliin, ja sen sipulikupolitornit kohoavat 43 m korkeuteen. Se tuhoutui kuitenkin sodanaikana, jolloin Nuoliristi-järjestö tulitti sitä, ja se oli myös saksalaisten radiolähetyskeskuksena. Synagoga saatiin onneksi kunnostettua lahjoitusvarojen turvin. Unkarinjuutalainen liikenainen Esteé Lauder lahjoitti sen jälleenrakentamiseen viisi miljoona USD.

Emme päässeet ihailemaan synagogan ainutlaatuista sisutusta, sillä vierailupäiväksemme sattui juutalaisten kaikkein pyhin päivä Jom Kippur. Silloin juutalaisten uskonnollisten paikkojen vartiointi on erittäin korkealla hälytystasolla. (Samaan aikaanhan tehtiin synagogahyökkäys Hallessa, jossa kuoli kaksi henkilöä.)

Synagogan takana sijaitsee pieni, mutta kaunis on Raoul Wallenbergin puisto. Wallenberg oli ruotsalainen diplomaatti, joka pelasti 2. maailmansodan aikana tuhansia juutalaisia antamalla heille väärennetyn passin. Hän itse hävisi sodan loputtua Neuvostoliiton leireille ja sai siellä todennäköisesti surmansa.

Puiston keskellä on unkarilaisen taiteilijan Imre Vargan teos Elämänpuu vuodelta 1991. Tämä unkarinjuutalaisten marttyrien muistomerkki, suuri itkupaju, on tehty metallisista suikaleista, joihin on kaiverrettu henkensä menettäneiden nimet. Sen metalliset lehdet liikkuvat ja helisevät hiljaa tuulessa. Teos on hyvin pysäyttävä.
Taiteilija Imre Varga on ilmeisesti vieläkin elossa, hän on tosin jo 95 vuotias.

Imre Varga: Elämänpuu Raoul Wallenbergin puistossa synagogan takana

  
Erittäin koskettava oli myös aivan lähellä Parlamenttitaloa oleva taideteos Kengät Tonavan varrella.
Se muodostuu 40 metrin matkalla olevista vanhanaikaisista valetuista kengistä.
Kengät muistuttavat juutalaisten järkyttävästä kohtalosta  Tonavan rannalla.
Nuoliristiläiset kokosivat teloitettavat joen rannalle ja riisututtivat heiltä ennen ampumista vaatteet ja kengät, jotka jäivät kertomaan tapahtuneesta. Ammuttujen ruumiit heitettiin Tonavaan, koska siten vältyttiin vaivalloiselta hautojen kaivamiselta.











Vaikka juutalaisväestöstä haluttiin päästä tehokkaasti eroon, on Unkarissa nykyään väestöstä 20% juutalaistaustaisia. Heidän määränsä on väkilukuun suhteutettuna maailman suurin. Juutalainen tausta on selvinnyt monelle DNA-tutkimusten kautta, sillä sodan aikana ihmiset halusivat piilottaa juutalaisen identiteettinsä, ottivat uuden nimen ja kääntyivät kristityiksi. Lapsia sijoitettiin myös turvaan maalle, jossa heidät kasvatettiin taustaansa tuntematta.

Budapestin entinen getto on nykyisin suosittu turistikohde, koska siellä on vieri vieressä pieniä kiinnostavia raunioravintoloita, jotka on sisustettu värikkääseen kirpputorityyliin ja viherkasveilla.
Paikalliset valittavat, että alueella on öisin liiankin meluisaa ja vauhdikas meno.

Alueella sijaitsee Dob Utca 19:ssa viiden tähden ravintola, TLV Eatery, joka tarjoaa israelilaista kasvispainotteista, Lähi-Idän makuja tarjoilevaa ruokaa. Palvelu on siellä ystävällistä ja rentoa, mikä ei aina valitettavasti Budapestissa ole itsestäänselvyys.
Siitä huolimatta suosittelen Budapestia pidennetyn viikonlopun matkakohteeksi. Minulle tämä tosin oli jo kolmas kerta kaupungissa. Taidan olla suorastaan Budapest-fani.

Ystävät - lahjaa

Olen kuulunut elämäni aikana erilaisiin kaveri- ja ystäväpiireihin. Ensimmäiset ovat jo aivan lapsuudenajan kansakoulusta. Seuraava on neljän tytön ystäväpiiri oppikouluajalta. Silloin kokoonnuimme keskikoulun viimeisinä ja lukion ensimmäisinä vuosina perjantaisin keskustelemaan edessä odottavasta elämästä. Valitsimme aiheen perjantaikeskusteluihin, milloin se koski seurustelua, haaveita ammatista tai matkustelusta. Uskonnosta puhuimme usein.
Vieläkin tapaamme kerran vuodessa päivittämään elämäämme.
Opiskeluajan kämppiksistä tuli seuraava neljän tytön piiri. Opiskelun ponnistelut yhdistivät, ja tämäkin ystävyys on jatkunut vuosikymmenten yli. Kerroin äskettäin blogissa yhteisestä matkastamme Ilomantsiin.
 Työpaikoista on jäänyt myös porukoita, joiden kokoontumisiin kutsutaan ja koen olevani tervetullut. Sitten ovat tietysti seurakunnista tulevat tutut ja pari  naistenpiiriä. Toki ovat vielä ympäri Suomea asuvat Israelin-ystävät ja hepreankaverit omana joukkonaan.
Tärkeitä ovat myös kirjoittavat siukut, joiden kanssa olen juuri palannut Budapestista.

Ystävyyttä yritetään määritellä monin tavoin. Sen syntyminen on jonkinlainen salaisuus. Usein sen pohjana on yhdessä asuminen tai toiminen, samanlaisista asioista pitäminen - vaikkapa koirat! Ystävyyteen liittyy ymmärrystä, myötätuntoa, rehellisyyttä ja luottamusta. Ystävän seurassa voi olla oma itsensä, voi ilmaista tunteitaan, voi vähän mokatakin tulematta hylätyksi. Ystävyyteen liittyy vastavuoroisuus, jopa epäitsekkyyttä. Ystävän seurasta nauttii.

Raamattu asettaa ystävyyden ihmissuhteissa korkealle. Tosi ystävä on enemmän kuin veli. Snl. 18:24

Ystävyys vaatii kuitenkin aktiivista asennetta ja vilpitöntä mieltä.
 Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Snl. 17:9
tai
 Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävänään.
tai
Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon - joka niin tekee hylkää myös Kaikkivaltiaan. Job. 6:14

Elämänsä loppupuolella Jeesus kutsuu opetuslapsia myös ystävikseen. Hän sanoo: - Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntätnsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen isältäni kuullut. Joh. 15: 14-15

Jeesuksen puhe ystävyydestä huipentuu sielä seuraavaan ajatukseen: - Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Joh. 15:13
Näinhän Jeesus juuri teki. Kaikkein suurimman ystävän teon. 

Runsasta ja rehevää ystävyyttä! Toivottaa itulehti Israelista

 
  

Lasten sunnuntai

Kuuntelin viime sunnuntaina 29.9.19 jumalanpalvelusta Puumalan kirkosta. Koska oli mikkelinpäivä - enkelien - mutta samalla lasten sunnuntai, niin seurakunnan esittelyssä sivuttiin srk:n ikärakennetta. Mieleeni jäi maininta, että puolet asukkaista oli yli 65 vuotiaita.

En kuunnellut koko radiojumalanpalvelusta, sillä lähdin mieheni kanssa oman seurakuntamme mikkelinpäivämessuun, joka alkoi kello 11. Tähän messuun olivat myös lapset erityisesti tervetulleita. Mutta kuinka kävikään?
Pitkään kaksi isänsä molemmin puolin istuvaa tyttöä olivat ainoat lapsiosallistujat. Onneksi hieman myöhässä paikalle pyyhälsi seurue, johon kuului jopa neljä lasta.
Näitä lapsia - kuin harvinaisia aarteita - sitten me vanhempi väki tuijottelimme ja mielessämme pahoittelimme sitä, ettei enempää nuorta väkeä ollut liikkeellä, sillä jumalanpalvelus oli meidän varttuneempien osallistujien mielestä todella hieno ja lapsille sopiva lauluineen ja leikkeineen.

Viime päivinä on puhuttu paljon siitä, miten syntyvyys on Suomessa voimakkaasti laskenut. Tilastokeskuksen mukaan kuolleisuus ohittaa syntyvyyden, ja väkiluku laskee. V 2050 väkiluku olisi jo 100 000 pienempi. Naisten synnyttämien lasten laskennallinen luku on pudonnut jo huimaa vauhtia. Tänä vuonna sen arvoidaan olevan 1,32.
Täällä Pälkäneen itäsyrjällä lapsia on syntynyt vain 2 - tosin koko kunnassa sentään enemmän.

Ilmastokeskustelu ei ainakaan paranna syntyvyyttä. Monet nuoret ajattelevat jättävänsä lasten hankkimisen väliin, etteivät tällä tavoin olisi aiheuttamassa lisää hiilipäästöjä. Hiilineutraali tulevaisuus toteutuisi kieltäytymällä ottamasta elämän suurinta lahjaa vastaan. Jopa arvostetun tiedelehden kannessa oli vauvan kuvan päälle vedetty ruksit pahana ilmastonsaastuttajana.

Ihmettelen kovasti tätä ilmastokeskustelua. Milloin tehdään lehmästä ilmastomuutoksen suurin konna, milloin paasataan juustonsyönnistä. Mieheni puolestaan hermostui, kun olin ostamassa T-paitaa itselleni, että aiheutan ilmastotuhon ostamalla tarpeettomia vaatteita.
Kuitenkin K-S kertoi lentoyhtiö Cookin mentyä konkursiin, eräästä pariskunnasta, joka joka kuukausi tekee lentämällä kaukomatkoja ja artikkelissa todettiin, ettei pariskunta pääse nyt seureineen Mauritiukselle.
Kaikki on kovin ristiriitaista. On isoja asioita, kuten liikenne ja kilpa-autoilu, joista ei puhuta, mutta sitten takerrutaan lillukanvarsiin kuten juustoihin.

Lapsikielteisyyden nousu minua kuitenkin hirvittää.  
Lapset ovat Herran lahja Ps. 127.
Sillä jos lapset häviävät, katoaa siinä koko meidän tulevaisuutemmekin.

 

Enkeleiden sunnuntai

 Viime sunnuntain VT:n tekstinä  (1. Moos. 28) luettiin Jaakobin pakomatkasta Harrania kohti. Jaakob oli ollut melkoinen konna, joka oli riistänyt veljeltään petoksella siunauksen. Nyt hänen oli lähdettävä kotoaan. Matkalla hän nukkui paljaan taivaan alla, vain kivi tyynynään. Hän näki merkillisen unen, jossa enkelit kulkivat tikapuita taivaaseen. Hän sai kuulla myös Jumalan lupaavan hänelle hyviä asioita pitkälti tulevaisuuteen. Jumala oli nähnyt, että vaikka Jaakob oli käyttäynyt väärin, hänen sydämensä asenne Jumalaa kohtaan oli kuitenkin avoin. Jumala lupasi olla Jaakobin kanssa, minne tahansa hän menisikin ja tulisi varjelemaan häntä.

Yliluonnollisen kohtaaminen haastaa aina materialistisen ihmisen ajattelun. Se haastaa myös teologian. Se muuttaa aina sen ihmisen ajattelun ja elämänkuvan, joka on tullut yliluonnollisen kohtaamaksi.

Raamatussa puhutaan paljon enkeleistä. Ajatellaan, että Jumala on pyhien olentojen ympäröimä, olennot ovat kuin hänen hoviväkeään, jotka ovat valmiina palvelemaan häntä ja toimimaan hänen sanansaattajinaan. He toimittavat Jumalan antamia tehtäviä, myös rangaistuksia.
He ovat uskollisesti Jumalan kansan ja hänen omiensa tukena.

Ps. 91:11-12 kertoo Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Monilla ihmisillä on kokemuksia enkeleiden varjeluksesta. Enkeli on saattanut olla paikalla aivan havaittavassa hahmossa, tai sitten ilmapiiri on täyttynyt enkeleiden voimakkaasta läsnäolosta.

Itse olen saanut pari kertaa matkoilla kokea yliluonnollista huolenpitoa ja varjelusta.
Olin Lontoossa heinäkuussa 2005 pommi-iskujen aikaan sisareni ja sisarenpoikani kanssa. Käsittämättömällä tavalla aika karkasi käsistämme hotellin ruokasalissa niin, ettemme lähteneet sovitusti liikkeelle, vaan myöhästyimme metrosta, joka joutui pommi-iskun kohteeksi. Kun lähdimme kaupungille sitten bussilla, se tyhjennettiin kesken kaiken. Saimme kuulla, että edellä mennyt bussi oli joutunut terroriteon kohteeksi. Lisäksi saimme kyytejä tuntemattomilta, jotka poimivat meidät kadulta ja kuljettivat meitä, minne kyytiä tarvitsimme. Tuntemattomien ystävällisyys oli käsinkosketeltavaa. Suorastaan enkelimäistä.

Muutamia vuosia myöhemmin olin mieheni kanssa Brysselissä. Mennessämme junalla lentokentälle, junanraiteella syttyi tulipalo. Olimme aivan ihmeissämme, miten toimia. Samassa hirveän pitkä mies, lähes maahan ulottuvassa palttoossa, musta huopahattu päässä, naputti minua olkapäälle ja pyysi meidät mukaansa. Lähdimme epäröimättä miehen perään. Jouduimme juoksemaan vetolaukkujemme kanssa, vaikka mies käveli aivan tavallisin askelin. Hän tarjosi meille kyydin taksissaan lentokentälle, ja kun astuimme taksista ulos, mies oli kaiketi jo maksanut ja hävinnyt. Tähystelimme aivan ihmeissämme ympärillemme kiittääksemme miestä, ja lopulta tuijotimme toisiamme.
Kumpaisestakin meistä tuntui, että olimme kokeneet jotain yliluonnollista: kohdanneet ilmielävän enkelin.

Monien lempilaulu on enkeleistä kertova Maan korvessa, virsi 971

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessakulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

Kiitos ihanasta syksypäivästä!

Tämän alkaneen aamun suuri ilo on ollut herätä aurinkoiseen aamuun. Kun takana on muutamia kylmiä ja tihkusateisia päiviä, niin tällainen aurinkoinen aamu, jolloin myöhäissyksyn väreissä viipyvä luonto loistelee auringossa, on suurta lahjaa.

Viime sunnuntain psalmiteksti (Ps. 136) ylisti Jumalaa Luojana. Psalmin alussa kerrataan Jumalan suuria luomistekoja, ja sen jälkeen siirrytään kertaamaan Israelin kansan historiaa, muistelemaan, miten Jumala on auttanut kansaansa.

Jokainen psalmin 26 jakeesta päättyy huudahdukseen: Iäti kestää hänen armonsa!
Huudahduksesta muodostuu eräänlainen uskontunnustus Jumalan hyvyydestä luomakuntaansa ja erityisesti Israelia kohtaan.
Samalla tavalla me suomalaisetkin voimme kertailla omaa historiaamme, ja ihmetellä sitä, kuinka olemme selvinneet vaikeista tilanteista ja kansana välttäneet raskaita kohtaloita Jumalan varjelevan käden alla. Kiitos siitä taivaalliselle Isälle! Todellakin iäti kestää hänen armonsa!

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä.

Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää jumalien Jumalaa!

Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää valtiaitten valtiasta!

Iäti kestää hänen armonsa.

Hän yksin tekee suuria ihmetekoja.

Iäti kestää hänen armonsa!

Hän on taitavalla kädellään tehnyt taivaan.

Iäti kestää hänen armonsa!

Hän on tehnyt suuret valot.

Iäti kestää hänen armonsa!