lauantai 5. tammikuuta 2013

Kuin kuvastimesta



Niin paljon kaikkea: valoa, lämpöä, siisteyttä ja kauneutta, että yli valuu . . . silmistä.

Sama kuuma lentokenttä, jolle sain 25 vuotta sitten ensimmäisen kerran oikeuden laskeutua - tälle kummallisen pyhälle maalle.

Aika ja aikataulut ovat nyt pysähtyneet, on vain valo ja hotellin sisäpihan puutarha-alue hoosianna-palmuineen ja monine uima-altaineen, kauniita nuoria perheitä, useimmiten kolmilapsisia. Lapset tuntuvat olevan vapaita ja onnellisia, ja ovat niin kauniita, että mummien sydän sulaa.

Ehkä silmistäni valuu nyt muutakin kuin onnen onnen "ylijäämäkosteutta". Koneessamme matkustaneet turistit jaettiin Eilatissa viiteen eri hotelliin, toiseksi viimeinen oli omamme, minä kutsuisin sitä Edeniksi. Juuri kun olimme bussilla tulleet hotellimme ovelle, puhelimeni soi. Veljeni soitti ja kertoi, että isoenoni on löytynyt kuolleena asunnostaan. Uutinen oli sikäli minulle erityisen merkityksellinen, että oli juuri ennen tänne lähtöäni olin lähettänyt kirjapainoon tästä samaisesta enostani kirjoittamani elämäkerran Sotien tuulet. Kirja on ollut kaksi vuotta kestävä projektini kuvineen, liitteineen ja haastatteluineen. Enoni ei koskaan ehtinyt kirjaa nähdä. Teinkö turhan työn? Vielä en vielä tätä merkillistä ajoitusta ymmärrä.

Kuva on piilokuva, se on heijastus makuuhuoneen ikkunasta ja tuo mieleen Paavalin sanat, että nyt näemme kun kuvastimesta, arvoituksen tavoin. Sama tunne meilläkin on täällä tänään.

4 kommenttia:

  1. Lohduta, Jeesus
    lastasi kyselevää.
    Rauhasi anna.
    EL

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maija etuoikeudesta lukea kuulumisia. Muistan kaikkia asioitasi. Sisustettu kuljetaan, se lohduttakoon ja rohkaiskoon. Susu

    VastaaPoista
  3. Osanottoni isoenosi poismenon johdosta. Luen blogianne ahkerasti, kiitos, että kirjoitatte sitä. Teitä siunaten, Rachel

    VastaaPoista