Valokuvamalli

Salome istui nojatuolissa ja luki ääneen Lutheria. Minä lepäilin sohvalla kuuntelin oppi-isämme sanoja Kolminaisuudesta, kuinka Poika kirkastaa Isän ja Pyhä Henki Pojan.

Samassa tapahtui jotain yllättävää. Ulkopuolella kapeaa, kaksimetristä ikkunalautaa pitkin käveli kyyhkynen. Se kulki nykien, täsmällisin askelin, lähes hipaisten ikkunalasia. Väriltään se oli beigen utuinen, sen sinertävä siipi sulautui vaaleanpunertavaan kylkeen. Ällistyimme. Mistä tuo kyyhkynen tuohon tupsahti?

Kyyhkynenhän on raamatussa Pyhän Hengen vertauskuva. Katsahdimme toisiimme: tänään maalaisimme taideleirillämme kyyhkyn. Se olisi selvää!

Parin tunnin kuluttua kyyhkymme olivat valmiit. Kuvat oli kiinnitetty seinään sinitarralla, katselimme niitä hetken mitään puhumatta.

- Sinun kyyhkysi näyttää kyllä pululta! Salome sanoi.

Nachon - aivan totta! Mutta oli minullakin Salomen kyyhkystä huomautettavaa: - Minulla on kotona villapaita, jossa on tuollaisia lintuja. Mutta ne ovat kyllä riekkoja!

- Riekko on hieno lintu, Salome sanoi. - Lappi ja tunturit.

- Niin, mutta kun piti maalata kyyhky ja Edomin vuoret!

Kuljeskelimme pariin kertaan piha-alueella kamera kädessä etsien kyyhkyä. Sitä ei näkynyt missään, vain mustat, sulavat linnut sukeltelivat appelsiinipuussa. Vasta kolmantena päivänä jotain sinertävänpunertavaa liikahti pelargoniapenkin takana samanvärisillä marmorilaatoilla.

- Kyyhky! Varo, ettei se pelästy!

Lähdin kiertämään penkkiä. Kyyhky kulki pitkä pyrstö viipottaen ja hypähteli kiviportaita alas. Naps! Kuvasta tuli hieman epätarkka. Samassa lintu lähti tulemaan suoraan kohti. Oi, ehdinkö? Naps! Linnusta jäi kuvaan kupu ja kellertävät jalat. Naps! Naps! Nyt kyyhky tuntui tulevan melkein päälle. Se ohitti rohkeasti puolen metrin päästä ja jäi seisomaan väliimme. Se käänsi pienen päänsä kallelleen, nosti tiukan, mustan helmisilmänsä ja killitteli Salomea kuin kysyäkseen: - Oliko nyt hyvä? Joko tämä poseeraaminen riitti?

Ken, ken, hakol beseder! Kyllä, kyllä, kaikki kunnossa. Malli lehahti lentoon.